Julkaistu    |  Päivitetty 
Minna Hassinen

Lehmon koulun piha ei ole moporata

Lehmon koulun piha-alue on keväästä alkaen ollut nuorison suosiossa iltapäivisin ja iltaisin. Nuoret kokoontuvat ajelemaan koulun piha-alueelle mopoilla ja mopoautoilla. Samalla piha on saanut valitettavan roskakuorrutuksen ja siellä on rikottu tavaroita ja koulun omaisuutta.

Lehmon koulun yhteydessä toimivien iltapäiväkerhon ja eskarin lapset ovat kokeneet mopoilla pihassa ajavan nuorison pelottavaksi. Suoranaisia vaaratilanteitakin on jo ollut, kun mopoilla on ajettu kovaa vauhtia koulurakennusten kapeissa väleissä.

Vanhempainyhdistyksen tietoon on tullut myös tapaus, jossa nuoriso on huoritellut lastaan esikoulusta hakevaa äitiä, koska tämä oli huomauttanut roskiksien roskien sytyttämisestä tuleen. Tämä oli sattunut iltapäivällä neljän aikaan.

Ymmärrämme, että nuoret tarvitsevat paikan, jossa kokoontua, mutta mielestämme alakoulun sokkeloinen piha ei ole sellainen. Koulun pihalla on iltapäivisin ja iltaisin kymmeniä mopoja ja mopoautoja ja nuoria. Valtaosa nuorista osaa käyttäytyä, mutta muutamat törpöt pilaavat koko porukan maineen.

Toivomme, että alueen yläkouluikäisten vanhemmat ottaisivat asian puheeksi lastensa kanssa ennen kuin joku pienemmistä jää mopon alle. Myös ilkivallan takia rikkoutuneen omaisuuden korvaaminen on aina jostakin toisesta palvelusta pois, myös nuorilta itseltään. Toivomme myös koululle tehostettua valvontaa sekä selkeitä kylttejä, jotka kertoisivat, että mopoilu rakennusten piha-alueilla ei ole sallittua. Haittaa tuskin olisi tehostetusta kameravalvonnastakaan sekä siitä kertovista kylteistä. Olemme olleet asiasta yhteydessä jo Lehmon kouluun, yläkouluun, kunnan päättäjiin sekä poliisiin. Toivomme, että yhteistyöllä voimme vaikuttaa asiaan.

Lehmon koulun piha-alue on myös lähiliikuntapaikka. On harmi, että kaikki alueen lapset eivät uskalla sinne tulla pihalla kokoontuvan mopojengin vuoksi.

Kommentoi

Hae Heilistä