Julkaistu    |  Päivitetty 
Jorma Kinnunen

Soten uskottavuus koetuksella

En kuulu niihin kansalaisiin, jotka täysin tyrmäävät koko sote-uudistuksen, mutta joiltakin osin sen rakenteet arveluttavat.

Minun mielestäni julkisilla palveluilla on ollut merkittävä osa suomalaisen yhteiskunnan vakauteen. Sosiaali ja terveyspalvelut kuuluvat nimenomaan näihin palveluihin. Herääkin kysymys, olisiko sen entisen mallin parantaminen niin palveluiden saatavuuden kuin kustannusten nousun jarruttamisenkin osalta ollut järkevämpää.

Palvelumaksuthan tulevat tässäkin uudistuksessa nousemaan.

Palveluiden valinnanvapaus ja yhtiöittämisvelvoite ova olleet ne kaksi kohtaa uudistuksessa, joista on oltu eri mieltä niin hallituksen, opposition kuin kansalaistenkin kesken. Minun mielestä on asialle hyväksi, jos alun alkaen vierastamani yhtiöittämispakko laitetaan vihdoinkin romukoppaan.

Ilokseni pääministeri Juha Sipilä on nyt tullut siihen ajatukseen, että siitä luopuminen on hyvä asia.

Suomen lähi-ja perushoitajaliiton puheenjohtaja Silja Paavola toi 29. heinäkuuta Karjalaisen mielipidepalstalla hyvin esiin niitä perusteluja, joihin tässä asiassa yhdyn työntekijän ja asiakkaankin kannalta katsottuna.

Meitä täällä Suomen reuna-alueilla pidetään pöljimpinä kuin vaikkapa pääkaupunkiseutulaisia. Asia on kuitenkin monessa asiassa ihan päinvastoin. Näin on tässäkin sote-uudistuksessa. Pohjois-Karjalan Siun Soten rakentajat ovat muistaakseni alusta alkaen epäilleet yhtiöittämisvelvoitteen järkevyyttä. Tuohon epäilyyn on minun lisäkseni varmasti monen muunkin helppo yhtyä.

Ei haukuta ainakaan vielä Siun Soten puuhamiehiä ja naisia, vaan annetaan heille täysi tuki heidän vaikeassa työssään. Omia näkökantoja toki saa ja pitääkin esittää.

Kommentoi

Hae Heilistä