Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Jari Kähkönen

Väittävät kirjoittamisen menettävän suosiotaan, väittäkööt

”Hei, emme julkaise satunnaisia kolumneja. Yst. terv. [poistettu]”, kuului hylsy, joka paljastui viskatun käteeni kyseistä karun kohtalon tekstiä lukemattakaan. Sellaista sattuu, mitäs aloit kirjoittajaksi tai kirjailijaksi. No, huomattavasti yleisempää on, ettei koskaan tule mitään vastausta.

Huokaisen ja hieraisen palleaani tuntemani iskun jäljiltä, mutta sitten ei auta kuin nousta vähintään yhtä vertauskuvallisesti ylös maasta sekä jatkaa matkaansa. Teksti takaisin olkalaukkuun, särmätään baskeri ja mietitään, että missä tohtisi seuraavaksi koettaa onneaan.

No, siitäkö se katsotaan: onko lompakossa jäsenkortti, olalla tietyn mallinen laukku ja päässä musta baskeri? Tippaakaan en kehu, mutta itselläni on kyllä ne kaikki. Silti suhtaudun ajatukseen lähinnä huvittuneesti, koska olen elänyt kyllin kauan tietääkseni kuinka suuri ero esittämisen ja todellisen tekemisen välillä voi olla.

Jokainen saa tietysti valita työvälineensä ja käyttöesineensä itse, koska kirjoittaja tai kirjailija joutuu myös käyttämään sekä maksamaankin ne yhtäläisesti itse. Minulla on musta vahakantinen vihko, mutta joku toinen naputtaa älypuhelinta. Kolmas tallentaa sanelimeen ja neljäs hämmästyttää kaikki uskomattomalla muistillaan.

Kirjailijuuden ainoa vähänkään asiallinen määritelmä onkin siis seuraava. Onko työ yleisessä myynnissä, onko sillä julkaisutunnus ja löytyykö se kansalliskirjastosta? ”Vaatimukset” joutaa panna lainausmerkkeihin, koska todellisuudessa ne ovat ihan silkkoja sujuvan kirjapainotekniikan automatisoituja oheispalveluita.

Olet kirjoittaja, jos kirjoitat. Olet kirjailija, jos olet itse tai yhdessä muiden kanssa kirjoittanut julkaistavan työn. Se, myytkö koskaan mitään tai onko kukaan sinua tuntematon ihminen kuullutkaan kirjastasi, onkin sitten jo kokonaan toinen juttu. Itse väitän myös, että oikea kirjailija ei kustantajaa kaipaa. Ne ovat ylimainostettuja.

Kirjoittaa voi mistä aiheesta ja lähes miten tahansa. Ei siis pidä rytätä nettiä julkaisualustana, ja tulee ymmärtää olla paheksumatta vaikkapa jatkuvaa kirjoittamista minä-muodossa. Sinä näit, koit, tutkit ja muodostit käsityksesi aiheestasi. Siksi vain sinä päätät kuinka aiheestasi kuuluu kirjoittaakin.

Niin, siinä sitä sitten ollaan. Käteen kopsahti hylsy, ja ilkeät ihmiset henkilökohtaisine ongelmineen kyselevät vaikkei huvita vastata, sekä sitten laukovat päin naamaa monta sellaista asiaa mitä ei herkkien kuullen parane toistaa. Ihmekään, että mieleen käy jos nyt ei suorastaan elämän niin vähintään kirjoittamisen tarkoitus.

Ainoa oikea vastaus on, että siksi sitä kirjoittaa kun ei osaa olla kirjoittamattakaan. Ja kirjoitettu julkaistaan, koska aiheeseen tarttuessaan sekä sitä työstäessään koki sanottavallaan olevan oman itsensä ulkopuolista merkitystä.

Väittivät äsken uutisissa, että kirjoittaminen menettää suosiotaan kulttuuriharrastuksena. Väittäkööt.

Kommentoi

Hae Heilistä