Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Arttu Käyhkö

Ylpeästi nolo - koska YOLO!

Minä olen niitä vanhempia, jotka kuvittelevat olevansa tosi hyvin messissä eli megessä lastensa jutuissa, mutta ovat oikeasti tyyliin ihan äyssejä. Tiedostan asian itsekin, mutta en anna sen häiritä, minulla kun on täysi ihmisoikeus olla juuri niin nolo kuin haluan. Näin (varhaisessa) keski-iässä ja kohtuullisen monessa mukana olleena on erittäin vapauttavaa saavuttaa olotila, jossa ei juuri muiden mielipiteistä välitä  –  kaikesta vähiten omien lasten, heidän geeniperimällään ei uskottavuus ihan tapissa ole.

Nolo iskä ei lasten näkökulmasta liene ollut kummoinen ongelma tähän saakka, mutta esikoisen astuttua teini-ikäisyyteen ja kuopuksen seuratessa pian perässä, siitä voi sellainen tulla  –  ainakin jos sukulaissuhteemme voidaan jollain tapaa yhdistää, mitä lapset tuntuvat pelkäävän melkein yhtä paljon kuin netin kaatumista.

Viestinnän ammattilaisena tiedän, kuinka tärkeää on puhua samaa kieltä kohderyhmän kanssa. Noin kahdeksaan ikävuoteen asti sujuvaan kommunikointiin lasten kanssa riitti, kun luki illalla satuja hassulla nasaaliäänellä, mutta sittemmin yleisöstä on tullut vaativampaa.

Niinpä haen nyt yhteistä aaltopituutta muun muassa kiroilemalla kuin olisin astunut työhuoneessa koirankakkaan (hypoteettinen esimerkki). Jälkikasvun viljelemät oudot termit puolestaan googletan ja lisään välittömästi omaan sanavarastooni  –  ja alan servailla ihan swagänä. Perheen Whatsapp-ryhmää pommitan kakka-emojeilla.

Olen myös ehdottanut pian 14 vuotta täyttävälle tyttärelleni yhteistä YouTube-kanavaa ja hashtagin “meijäniskä” käyttöönottoa, jolloin hyvät läppäni ja kankeahkosti edistyvä flossaus-projektini olisivat löydettävissä laajemminkin. Eipä ole tytär kummallekaan ehdotukselle syttynyt, mitä suuresti ihmettelen. Eivät ilmeisesti miljoonayleisöt houkuttele.

Jos ruokana on makaronilaatikkoa tai jotain muuta randomia arkimättöä, alan rageta ennen kuin lapset ehtivät. Tosin se loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin lastemme mutsin siirtäessä palautteen seurauksena loppuviikon ruuanlaittovuorot minulle. Ennen nurmikonleikkuuta vetäisen tunnin “miksi aina minä!” -draamamonologin  –  missä ajassa itse asiassa olisin jo nurmikon leikannut (kahdesti).

Käty (kämppä tyhjänä) -bileitä olen yrittänyt järjestää jo monta vuotta, mutta kavereiden vaimot eivät päästä niitä tulemaan. Meneillään olevalla pienyrityksen toimitusjohtajakurssilla menen aina takariviin juomaan huppu silmillä megistä.

Vaikka kaikesta edellä mainitusta seuraa, että kotimme yleisin huonekasvimme on naamapalmu, on se sen wörtti. Koska YOLO!

Kommentoi

Hae Heilistä