Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Eläköön Hupeli

Elokuu meni Vuonislahdessa.

Leikin taiteilijaa. Päivät menivät sanoja läppärille naputellessa, illat saunoessa ja Pielisen pintaa ihaillessa. Illuusion luonnon keskellä olosta rikkoivat vain ajoittain saunarannan ohi päristelleet moottoriveneilijät ja kolke, joka kuului läheiseltä rautatiesillalta.

Sitten tuli uutinen Vuonislahden Taiteilijatalo ry:n talousvaikeuksista, jotka uhkaavat taiteilijaresidenssi Hupelin jatkoa.

Facebookissakin tilannetta pohdittiin. Yksi lause pysäytti:

Vuonislahti on liian kaukana toimiakseen kunnolla residenssinä.

Kaukana? Joensuuhun on tunnin junamatka, Lieksaan 20 minuutin. Tarjolla on kaikki, mitä ainakin minä juuri sillä hetkellä tarvitsin: rauha, jossa luovaan työhön voi keskittyä vailla kotiolojen tuomia arkisia keskeytyksiä.

Vuonislahdessa lisäplussana on vielä tietoisuus kylän historiasta.

Leikin ajatuksella, että saan olla osa jatkumoa, johon kuuluvat Heikki Turunen, Eva Ryynänen ja Hupelissa ennen minua työskennelleet kuva- ja sanataiteilijat.

Simpauttajan kyläkin Vuonislahti on.

Siellä ne kaikki ovat nähtävissä: tanssilava, jossa Imppahi joi viinoo, kyläkoulu, josta Jomppa sai äkkilähdön, entinen kauppa, jonne voi kuvitella Pirtamon isännän sanomassa, että äiti lupas pullon keskustaa, äiti lupas juuva kaupassa.

Kesäteatterin rannasta avautuu Pielinen, jonka takaa häämöttää Koli. Juna kulkee vielä kahdesti päivässä Nurmeksen ja Joensuun välillä molempiin suuntiin. Kylän asemalaiturille astuu kuulemma yhä keskieurooppalaisia nuoria  –  nyt jo kolmannessa polvessa.

Hupelin isäntä Reino Kuivalainen kertoi, että 1970-luvulla, kun eurooppalaiset rautatieyhtiöt lanseerasivat Inter Rail -kortin, VR:n kartat näyttivät Suomen rautateiden loppuvan Vuonislahteen.

Herranniemen kestikievariin majoittui runsaasti eurooppalaisia nuoria, jotka ihastuivat paikkaan, josta kolme päivittäistä lauttavuoroa vei ihmisiä Kolille. Heidän lapsenlapsiaan voi nyt nähdä kylän läpi kulkevalla pyöräilyreitillä.

Ettäkö tämä kylä siis on residenssinä kaukana ja toimimaton?

Sähköposti toi tiistaina tiedotteen Reino Kuivalaiselta: pankin kanssa on löytynyt yhteinen näkemys, miten asia pyritään ratkaisemaan.

Suunnitelma vaatii toteutuakseen ulkopuolista tukirahoitusta. Taiteilijatalo valmistelee muun muassa joukkorahoituskampanjaa, jolla lainarästejä saataisiin hoidettua.

Pohdinnassa on myös Hupelin kiinteistön yhtiöittäminen vaikkapa siten, että jatkossa siellä toimisi lomaosakeluonteinen yhtiö, joka mahdollistaisi myös taiteen ja tutkimuksen tekemisen.

Toivotan onnea.

Kommentoi

Hae Heilistä