Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Ema Hurskainen

Huh hellettä

Lämmintä on piisannut, sano. Tämän kesän helteiden päivitteleminen on sinänsä ihan yhtä mielenkiintoista kuin säästä puhuminen yleensä eli ei yhtään, mutta jostainhan sitä on puhuttava.

Täällä Baijerissa helteet alkoivat aivan huhtikuun alussa ja ovat jatkuneet vain yhtä lyhyttä hieman viileämpää jaksoa lukuun ottamatta koko kesän. Eilen lämpömittari näytti 37 astetta ja tämänhetkinen 32 tuntuu jo vain ihan tavalliselta kesäpäivältä.

Pidän tällaisesta. Helle hivelee sielua ja kehoa tavalla, jonka vain Pohjolan sateisissa kesissä ja pimeissä pakkasissa ikänsä kiroillut voi ymmärtää.

Tähän ikään mennessä valitettavasti myös tajuaa, että vaikka sää tietysti aina vaihtelee ja vuodet eivät ole veljeksiä, ei tämä enää ihan tavalliselta tunnu. Kyse ei enää ole pelkästä säästä, vaan koko ilmastolle on tapahtunut juuri se, mitä sitä tutkineet ovat ennustaneet jo vuosikymmeniä.

Kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä on korkeampi kuin koskaan, arktisen alueen jäät sulavat ennätysvauhtia ja koko planeetta on kuin kuumeen kourissa. Hiilidioksidi ja metaani, niistä on ihanat hellekesät tehty.

Tilanteesta huolimatta vallitsevan iloisen kesätunnelman selittää ehkä dityppioksidi eli ilokaasu, kasvihuonekaasu sekin.

Meille tieteiskirjallisuutta lukeville tilanne on myös ihmeellisen tuttu.

Lapsesta saakka minäkin olen ahminut kuvitelmia juuri tällaisesta tulevaisuudesta. On käynnissä massiivinen eläinten ja kasvien sukupuuttoaalto, viljasadot käristyvät pelloille, kokonaiset metsät roihuavat liekeissä peräpohjolaa myöten ja omaa etuaan sekä lisää valtaa tavoittelevat populistipoliitikot vain heittävät lisää bensaa liekkeihin.

Vaikka juuri kolme viikkoa Suomen hyttys- ja paarmainfernossa vietettyäni en sitä todellakaan meinaa uskoa, myös hyönteiset katoavat. Keski-Euroopassa jo paikoitellen 80 prosenttia lentävistä ötököistä on poissa, linnut niiden myötä ja seuraavaksi varmaan me itse.

Tieteiskirjallisuudessa tämä tulevaisuus oli aina jossain satojen tai tuhansien vuosien päässä, ei omassa aikuisuudessani. Ajan kulku tietysti kiihtyy ikääntymisen myötä, mutta että näin nopeaksi!

Kuluvan vuosisadan puoliväliin mennessä ennustetaan 10–15 prosenttia kaikesta elämästä kuolleen. Kaikesta. Siihen on niin lyhyt aika, että nyt nelivuotias tyttäreni ei ole silloin vielä edes sen ikäinen kuin minä nyt.

Kun tarkastelee kolmenkymmenen vuoden takaisia ennusteita, huomaa niiden olleen auttamattoman optimistisia nyt todellisuudessa vallitsevaan tilanteeseen verrattuna. Kuinka hyvin tämänhetkiset ennusteet pitävät paikkansa kolmenkymmenen vuoden kuluttua, sen näemme valitettavan pian.

Tämän hetken trumpit ja soinit, uskonnot, brexitit ja muut tieteenkieltämiset ovat onneksi katoavaa kansanperinnettä. Kasvava sukupolvi ymmärtää jo paljon paremmin, meidän jääräpäisyytemme pakottamana, että pelkällä fiiliksellä omasta ylivertaisuudesta ei voi paskaa loputtomiin jauhaa tai ilmakehään ja muuhun luontoon kipata.

Minä, tyhmänylpeä vanhanajan tollo, nautin siis tänäänkin upeasta auringonpaisteesta ja annan sielun ja kehon nauttia ihanasta maailmanlopun lämmöstä kaikessa rauhassa. Let the sun shine!

Kommentoi

Hae Heilistä