Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Ihana, kamala leirielämä

Kun tein lauantain 5.5. Heiliin juttua lasten ja nuorten kesäleireistä Joensuussa, tuli omituisen haikea fiilis. Selatessani erilaisia urheilu-, taide- ja tiedeleirejä ja retkiä huvipuistoihin tulivat mieleen ne vanhat hyvät ajat, kun koulussa jaettiin paperilla Comic Sans MS -fontilla kirjoitettuja ja Wordin valmiilla graafisilla kuvilla koristeltuja paperilappusia, joissa kerrottiin tulevan kesän toiminnasta. Tarjontaa selattiin jo koulussa kesken opetuksen ja luokan toisella puolella istuvalle kaverille viitottiin, että tänne mennään.

Ja niin mentiinkin, omien muistikuvieni mukaan vuosien varrella ainakin seurakunnan leirille Helsinkiin, yhden yön retkelle Tampereelle ja päivän retkille Tykkimäelle ja Ideaparkiin.

Kun koulusta pääsi lähtemään kesälomalle uudet pinkit caprihousut jalassa, todistus kourassa ja jäätelö toisessa, sitä mietti jo koulun takapihan nurmikon poikki oikaistessaan, että muutaman viikon päästä lähdetään reissuun.

Tulevan kesän yöleirien iltaohjelmasta lukiessani tuli mieleen kesä 2008 ja ripari. Menin sinne lähestulkoon itkien ja hammasta purren, mutta myös lähdin sieltä kirjaimellisesti itkien – hävettää myöntää, mutta kyllä. Huonekaverit, iltahartaudet, saunominen, uiminen, konfirmaatiolaulun harjoittelu, pilapuheluiden soittelu, yritys hiippailla poikien siipeen yöllä ja muut hölmöt ja vähemmän hölmöt asiat, jotka kuuluivat silloisen 15-vuotiaan rippikouluelämään, ovat nyt hassuja ja nostalgisen haikeita muistoja.

Riparilla tuli todistettua oikeaksi se kaikkien silloin hokema väite, että siellä on oikeasti hauskaa eikä sieltä halua lähteä pois. Nihkeää asennettani leirille mennessä selittää hieman se, että parhaimmat kaverini olivat eri riparilla. Kuitenkin jo pari päivää ja vähintäänkin kokonainen viikko riittivät todistamaan sen, kuinka helposti 24/7 samassa tilassa vietetty aika lähentää ihmisiä ja muodostaa uusia ystävyyssuhteita. Ei ehkä elinikäisiä, sillä en ole riparikavereideni kanssa enää juurikaan tekemisissä, mutta lipastonlaatikosta kyllä löytyy yhä viimeisen illan pelissä kiertänyt lappuni, johon kaikki saivat kirjoittaa terveisiä – ”Hyvää kesää!”, ”kewli muija”, ”hauska nauru” ja ”rakas muru<3” -tekstit jaksavat vielä hymyilyttää.

Leirit sekä jännittivät, innostivat että pakottivat heittäytymään tilanteisiin, joihin suhteellisen ujona ja mukavuudenhaluisena teininä ei olisi muuten välttämättä tullut heittäydyttyä.

Pokalin lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Janne Hiltunen kertoi puhelimitse, että Pokalin perinteinen Sporttileiri on kokenut pientä inflaatiota viime vuosina, minkä vuoksi leiriä on pyritty uudistamaan ajan hengessä siten, että sisältö ei olisi enää niin lajisidonnaista. On hienoa, että myös leiritoiminta pysyy nykyajassa ja lapsia ja nuoria innostetaan osallistumaan leireille, sillä kaikkien tulisi joskus kokea leirielämän synnyttämä yhteishenki. Tämänkin kesän leireiltä löytyy varmasti jokaiselle tulevaisuuden muistoja, jos vain ehtii ilmoittautua mukaan.

Kommentoi

Hae Heilistä