Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Marko Siintomaa

Bongasin oudon näyn!

Nyt sitten tapahtui: aamulla kello 7.12 talo tärisi ja valot vilkkuivat verhojen välistä. Maanjäristys vai vallankumous? Ei onneksi kumpikaan, vaikka herättyään unenpöpperössä saattaa kuvitella outoja.

Ulkona kuului useampi matala ison dieselmoottorin ääni ja jotain raavittiin kuin oltaisiin kaivamassa jäistä maata. Verhojen välistä kurkaten selvisi, että eivät ne olleetkaan kuolleet sukupuuttoon viime aikojen kirjoittelusta huolimatta. Siellä ne olivat apulaisineen hommissa ihan omin silmin nähden!

”Minun elinaikanani sukupuuttoon kuolleista lajeista kaikkein eniten kaipaan tiekarhua”. Näin runollisesti kirjoitti 4.1.2018 nimimerkki Wille Aamulehden tekstiviestipalstalla. Teksti lähti leviämään kulovalkean lailla sosiaalisessa mediassa. Talvi 2017–2018 on ollut tienpidon kannalta erittäin haasteellinen. Voi vain kuvitella sitä palauteryöppyä ja vihaisten yhteydenottojen määrää aiheesta kunnan asiasta vastaaville, kun aura ei ehdi joka paikkaan yhtä aikaa.

Miten lie on pää kestänyt raskaan työn tekijöillä, sillä he ovat tehneet pitkää päivää ja kuraa on lentänyt silti varmasti myös heille asti. Jaksamista teille omasta puolestani ja kiitos, että olette jaksaneet tehdä tärkeän työnne.

Uskoisin kuitenkin heidän tekevän parhaansa, vaikka olosuhteet ovat olleet hankalat. Joensuun kaupungilla on Karjalaisen jutun perusteella neljä tiekarhua ja kaksi on vielä käytettävissä urakoitsijoilta. Mikä mahtaa on syy, ettei niitä ole näkynyt jo aiemmin risteyksiä tasoittamassa kaiken maailman röikyistä?

Toisaalta nyt eletään tammikuun alkua. Yleensä tiekarhun on bongannut kanta-Joensuussa vasta myöhemmin lopputalvesta. Jo tämä kertoo erittäin poikkeuksellisesta talvesta, koska tiekarhut ovat liikenteessä jo näin varhain.

Vitsailin joskus taannoin, että nelivetoauto piti hankkia reilun sadan metrin matkan takia ennen isoa tietä. Tämä oli siis vitsi, sillä joku syy pitää aina keksiä hankinnalle.

Tänä talvena ei ole välillä yhtään naurattanut, sillä nelivetoauto on ollut välillä enemmän kuin tarpeellinen. Hyvä, että on päässyt kotipihaan ja pois.

Joulukuun puolella yksi ilta töistä kotiin palatessa eräässä risteyksessä oli 90-luvun alun Corolla jumissa mahastaan auran jättämän kinoksen päällä. Tämä tapahtui siis kanta-Joensuu alueella vanhemmalla asuinalueella, jossa aurataan pienemmät tiet yleensä myöhään illalla tai yöllä.

Pysähdyin luonnollisesti kysymään, tarvitaanko apua. Eivät tarvinneet, sillä neljä raavasta miestä oli jo kiinni lokasuojista repimässä autoa eteenpäin. Kuinka sattuivatkaan juuri silloin siihen paikalle, sitä tarina ei kerro. Siitä se sitten lähti lopulta irti. Hädässä siis autetaan ihmisiä, mikä on hienoa asia.

Pohjois-Karjalassa tuli lunta alkutalvesta enemmän kuin miesmuistiin. Tuntui, että joka päivä lunta tuli 10–20 senttimetriä. Edellisenä aamuna ja iltana tehdyt lumityöt olivat seuraavana päivänä pelkkä muisto vain. Lumi oli kaiken lisäksi märkää ja tästä johtuen hitsin painavaa.

Pihaa kolatessa kyllä tiesi tekevänsä lumitöitä eikä sen jälkeen tarvinnut edes harkita muuta liikuntaa: urheilusali oli nimittäin ihan Suomi-hallin puolesta ulkona eivätkä nämä hiet edes maksaneet mitään.

Kommentoi

Hae Heilistä