Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Eino Maironiemi

Mitäs kapinoittit

Mikään sota, kapina tai vallankumous ei ole lopullisesti ohi ennen kuin opimme laskemaan siitä leikkiä. Puhumaan muinamiehiseen tapaan, jossa eivät enää paista läpi katkeruus, kärsityt vääryydet tai voittajiksi itsensä kuvittelevien ylimieli.

Sisällissotien kaunat ovat erityisen sitkeähenkisiä. Yhdysvaltojen sisällisota 1861–1865 ei kuulu meille millään tavalla, koska emme ole perustaneet orjuudesta. Silti pitää olla poikkeuksellisen hyvin maailmalta varjeltunut yksilö, jos ei tunnista konfederaation lippua ja Abraham Lincolnin, Robert E. Leen, Ulysses Grantin tai Thomas ”Stonewall” Jacksonin nimiä.

Kuten tiedämme, Suomen sisällissodassa olivat vastakkain kavalat punaryssät ja rehellinen talonpoikaisarmeija.

Punikkien johtajilla oli sellaisia vastemielisiä, vierailta kuulostavia nimiä kuin Aaltonen, Salmela, Haapalainen, Lehtimäki ja Hyrskymurto.

Valkoisten johtajilla oli kunnollisia isänmaallisia nimiä: Aminoff, Hjalmarsson, Wetzer, Theslöf, Frisell ja Mannerheim. Helsingin valloittaja Rudiger von der Golz on nimiään ilmiselvä savolainen, todennäköisesti Potoskavaaran suunnalta.

Sekin tiedetään, että vuoden 1918 tilapäiset levottomuudet aloitti rettelöintiin ja hurjapäisyyteen taipuvainen viilari August Anderson, joka otti päälakeensa jääkäri Kalle Matan ampuman luodin ollessaan menossa koluamaan Pietisen puusepäntehtaan vinttiä Viipurissa 19.1. 1918.

Sosiaalidemokraatit polkaisivat rajusti paskaan menettäessään otteensa ja antamalla Eero Haapalaisen johtamien Kansanvaltuuskunnan militanttien julistaa Helsingissä vallankumouksen alkaneeksi 27.1.2018.

Vallankumouksen neljä ratsastajaa olivat, kuten aina, nälkä, herrojen armottomuus, epäoikeudenmukaisuus ja viha.

Itse sota oli yhtä söhläystä.

Varsinkin Suomen punaisen kaartin puolella, jolla oli riveissään upseerikoulutuksen saanut mies. Ali Aaltonen, joka tosin erotettiin ylipäällikön virastansa, koska vemmelsi perspäissään koko alkusodan ajan.

Miehistön laita ei ollut sen parempi: monet ottivat ensi kertaa kiväärin käteensä rintamalle mennessään.

Valkoisia ei vaivannut upseerien puute. Tsaarin armeijan peruja heillä oli käytössää luvuton määrä joutavia korkeita upseereja sekä Saksassa koulutetut nuoret jääkärit.

He tiesivät kuinka sotia käydään.

Neljä kuukautta, taisteluissa 9  500 vainaata ja siinä se.

Sota on yhtä helevettiä vaan rauhan aika vasta ihmisen tappaa.

Britit keksivät keskitysleirit buurisodissa 1880–1902. Kun britit eivät buurisotureita kiinni saaneet, leirittivät etupäässä buurien naisia ja lapsia ja tappoivat noin 30  000 ihmistä.

Tämän innovaation suomalaiset toivat Eurooppaan ja tekivät omien kansalaistensa parissa sellaista rytöä, että läntiset naapurit puistelivat päitänsä ja tuumivat, oliko mokomien raakalaisten itsenäisyyden tunnustaminen sittenkään loppuun asti harkittu teko.

Kun Englanti ja Yhdysvallat tunnustivat Suomen itsenäisyyden huhtikuussa 1919, oli niiden samalla esittämä kritiikki niin rankkaa, että se jätettiin pois ulkoministeriön virallisesta asiakirjakokoelmasta.

Kommentoi

Hae Heilistä