Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Reetta Parviainen

Onko runo runoilijan selfie?

Tiedätkö, mikä virsi on evankelis-luterilaisen virsikirjan virsi numero 584? Minä nimittäin en tiennyt. Tutustuin virteen ihan sattumalta. No, tutultahan se kuulostaa. Siunaa ja varjele meitä, joka on Uuno Kailaan isänmaallinen ja uskonnollinen runo. Kailas kirjoitti runonsa, joka oli alun perin nimellä Suomalainen rukous, vuonna 1930 Itsenäisyyspäiväksi. Minkä ikäinen isänmaamme olikaan vuonna 1930?

Runo sai paikkansa virsikirjasta, kuten Kailaan ystävä Eino Salmelainen ennustikin, vuonna 1986. Runon sävelsi virreksi Taneli Kuusisto vuonna 1939, ja se esitettiin viisi päivää ennen talvisodan syttymistä 25. marraskuuta 1939.

Sitten siihen sattumaan. Kaikki alkoi toisesta runosta. Kahdenkymmenen molemmin puolin luin runoja. Silloin en vielä riimitellyt itse, vaan kirjoitin muistiin toisten runoja. Pienen pieni runokirja kätki sivuilleen parhaimmat ja minulle kenties merkityksellisimmät runot.

Tunnustan epäselvää epäselvemmän käsialani yhä omakseni. Sieltä nousee yksi runo ylitse muiden, Paljain jaloin. Onhan se pakko myöntää, että ikä tekee tehtävänsä. Paljain jaloin on Uuno Kailaan runo vuodelta 1928. Nuori minä näki tässä runossa selkeää mystisyyttä.

Tähän ikään tultua jäljellä on vain selkeyttä. ”Avohaavat syvät näissä, ammottavat kantapäissä...” ”Mutta niin kuin matkan aloin, päätän sen myös paljain jaloin.” Raaka totuus, eikä muuta.

Onko runo ovi runoilijan sielunmaisemaan? Tai arvomaailmaan? Uskon, että jokainen kirjoittaja laittaa itsensä likoon tavalla tai toisella kirjoittaessaan. Uuno Kailaan runolle Paljain jaloin löytyy aihioita hänen lapsuudestaan. Kailas eli lyhyen elämän. Hän ”haavoittui” jo lapsena. Kaksivuotiaana poika jäi äidittömäksi. Isästä ei ollut huolehtijaksi. Kailas siirtyi isoäitinsä hoteista sukulaisilta sukulaisille. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa loppututkintoa koskaan suorittamatta. Sen sijaan Kailas keskittyi kirjoittamiseen, nousten 1920-luvun lopulla suosioon nuorten runoilijoiden keskuudessa.

Vuonna 1929 Uuno Kailas sairastui sekä skitsofreniaan että tuberkuloosiin. Kailas kuoli Nizzassa vuonna 1933 vain 32 vuoden ikäisenä. Hänen hautansa löytyy Hietaniemen hautausmaalta Helsingistä.

Paljain jaloin

Niin mä kerran

tieni aloin,

niin mä kuljen:

paljain jaloin.

Avohaavat

syvät näissä

ammottavat

kantapäissä:

rystysihin

joka kiven

jäänyt niist´ on

verta hiven.

– Mutta niinkuin

matkan aloin,

päätän myös sen:

paljain jaloin.

Silloinkin, kun

tuska syvin

viiltää, virkan:

– Näin on hyvin.

– Tapahtukoon

tahtos sinun,

Kohtaloni,

eikä minun.

Kommentoi

Hae Heilistä