Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Ne vaikeat sanat ääneen lausuttaviksi

Kesällä 1995 isälläni oli jäljellä elinaikaa noin puoli vuotta.

Olin oman perheeni kanssa käymässä lapsuudenkodissani ja tiskasin tuvassa astioita, kun kammarin puolelta kävi kutsu.

–  Aimo, tulepa käymään täällä.

Asiallisena miehenä isäni kertoi, kuinka hän oli ajatellut järjestää käytännön asiat kuolemansa jälkeen. Kun isä vaikeni, tajusin, että nyt oli aika sanoa ne sanat, jotka olivat jääneet siihen saakka sanomatta.

–  Kiitos. Sinä olet ollut hyvä isä.

Oma poikani sanoi oman sanottavansa pikkuisen minua aikaisemmin ja pikkuisen pitemmälle viedyin sanoin.

Oli joulukuu 2016 ja syntymäpäiväni alkoi kallistua lopuilleen. Päivän mittaan olin saanut peukutella Facebookiin tulleita onnitteluja, ja vuorokauden toiseksi viimeisellä tunnilla, tarkkaan sanottuna kello 22.46, sain pojaltani yksityisviestin.

–  Kun nyt muutenkin pyrin nykyään siihen, että jakaisin mahdollisimman paljon hyviä tuntemuksia ääneen, niin sanotaan nyt vielä siun syntymäpäivän puolella joskus ääneenkin, että sie oot hyvä ja rakas isä ja tärkeä.

Perään poika oli laittanut vielä lisäyksen:

–  Ps. En ole humalassa.

Itkuhan siinä pääsi.

Sie oot rakas. Semmoista lausetta en ollut kuullut vuosikausiin itselleni lausuttuna. Tarkkaan ottaen tietysti en kuullut nytkään vaan luin sen puhelimeni näytöltä ja hyvä niin. Vaikka mieskin saa kuulemma itkeä, niin ei sitä oikein kehtaa  –  varsinkaan oman pojan edessä.

Isäni sukupolvi näytti rakastamisensa mieluummin teoin kuin sanoin, ja vaikka itse osaan jo sanoinkin jotain ilmaista, ei rakastamisesta oikein osaa omille pojille puhua. Mieluummin sen näyttää vaikka tekemällä ruokaa silloin, kun ne tulevat käymään.

Siinäkin olen kuluneen syksyn aikana tuntenut huonon omantunnon kolkutuksen, kun esikoispoika on ilmaissut oman välittämisensä laittamalla viestin: ollaan tyttöystävän kanssa tänä viikonloppuna Joensuussa. Onko sulla ruokaa?

Huono isä on joutunut toteamaan, että enpä nyt jaksa kokata kun tuli oltua illalla juhlimassa, mutta kelpaako kotiinkuljetuksesta tilattu pizza.

Kyllä helpotti, kun sain silloin kesällä 1995 lausuttua Salosen Jussille jotain kaunistakin.

Isäni poika olen siinä, että omille pojille rakastamisen ilmaisee mieluummin teoin kuin suoraan sanomalla. Tänä viikonloppuna vain pitää erinäisten rientojen takia itse kullakin niin kiirettä, että enpä ole varma, ehdimmekö pysähtyä yhteisen ruokapöydän ääreen.

Siksi, isänpäivän kunniaksi, on ehkä syytä vetää henkeä ja lausua se rohkeasti ääneen.

Tapio, Tuomo, Timo ja Tuukka.

Kyllä te tiedätte.

Kommentoi

Hae Heilistä