Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Cirsti

Määräaikainen parisuhde

Hei Jaakoppi, minä kun olen tätä asiaa niin kovasti miettinyt, kuten meillä mentaalivalmentajilla on tapana. Kun tuossa toissaviikolla pistin Exceliin niitä ominaisuuksia, joita mieheltä tartteisin, ja tajusin että TSIISUS eihän kukaan mies, jollaista mä haluan, halua mua! Se oli kuule j-ä-ä-t-ä-v-ä avaus.

Niin tajusin siinä yhteydessä senkin, että ookoo, kaks pointtii: joko mä 1) oon sellaisen kanssa, joka ei täytä kaikkia mun kriteerejä 2) oon yksin. En haluu olla yksin. Haluun, että joku lohduttaa, kun rakennekynsi putoo. Haluun jonkun, jonka kanssa pilkata Ensitreffit alttarilla -osallistujia. Jonkun, joka oikeasti välittää ja pääsee diipeille leveleille.

Niin. Sit. Kun siis minä olen valmentaja, ja ammattinikin puolesta etsin tälleen ratkasui, niin päädyin siihen, että ihan hyvin voin alkaa sun  – nii, just sun!  –  kanssa määräaikaiseen parisuhteeseen.

Määräaikainen parisuhde on siis sellainen kuin on määräaikainen työsopparikin. Se alkaa ja se loppuu. Siinä on turha haikailla vanhempainvapaita tai lomarahoja. Niitä ei niinku oo. On vaan se mahdollisuus niinku elää tää niinku pötkö niinku mun kaa.

Kysehän on siitä, että mä kohtasin itseni. Se oli tosi jännä kohtaaminen. Silloin tajusin, että ihminenhän kohtaa tosi paljon niinku muita ihmisiä, mutta itseään ei kohtaa useinkaan, paitsi peilissä, mutta ne on pinnallisii kohtaamisii.

Kohtasin itseni ja sit päätin että joo, mä kohtaan jonkun miehen. Ja siinähän sinä olit Jaakoppi, kohtasit minut, joka olin kohdannut itseni, ja siinä sitä sitten oltiin ABC:llä kahvilla. Jäätävää!

Kyse ei ole siitä, että sä et olis kiva. Mä vaan katsoin tuota mun Exceliä, ja siis  –  okei  –  tiedän, että ehkä mä en saa sellaista miestä, jonka haluan, mutta mä voin saada sut. Sä oot ehkä vähän lyhyt ja ehkä sulla on farkkujen vyötärö aavistuksen ylhäällä, mutta mä kuitenkin näin sussa potentiaalia just tähän, just tähän määräaikaseen parisuhteeseen. Tää on ihan just sitä, missä kysyntä ja tarjonta kohtaa.

Ai miten tää menee?

No täähän menee silleen, että tää solmitaan tässä näin, sovitaan että ollaan määräaikaisessa parisuhteessa ilman koeaikaa, ja sitten tämä niinkuin loppuu. Tai siis että jos vaikka sovitaan, että lokakuun loppuun, niin lokakuun viimeisenä arkipäivänä otetaan kehityskeskustelu. Mulla on sitä varten lomakkeetkin. Käydään siinä ihan nää asiat läpi, mietitään mikä on menny hyvin ja mikä ehkä ei, ja sitten päätetään (tai okei minähän sen päätän), että jatkuuko homma vai ei.

Tää on tosi hyvä idea. Tässä ollaan niinkuin itsensä kohdanneita vapaita aikuisia ihmisiä. Mä oon miettinyt, että tätähän konseptia voisi viedä eteenpäin. Nää kehityskeskustelut vois laajentaa kehittämispäiviksi. Ammuttais toisiamme paintball-aseilla ja leikkimielisesti siinä sitten rakennettais tätä dynamiikkaa uusiks. Oltais, että uudistu tai kuole. Että jos ei pystytä joka päivä parempaan kuin kilpailijat, niin ei meillä oo mitään asiaa määräaikaisten parisuhteiden markkinoille, ja vakisuhteesta on turha haaveilla. Että jos ei anna joka päivä kaikkeaan, niin se on sama kuin ei antais mitään. Carpe joka päivä diem. Niin siistii. Niin uutta.

Jaakoppi?

PS Mentaalivalmentaja Minnan määräaikaisesta parisuhteesta voi valitettavasti lukea lisää Iltalehden nettisivuilta.

Kommentoi

Hae Heilistä