Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Anna Tenhu

Finns någon här det som svenska talar?

Virkamiesruotsi on selvitysten mukaan osoittautunut jopa esteeksi monen korkeakouluopiskelijan valmistumiselle.

Virkamiesruotsin vaikeudesta puhutaan jo yliopisto-opintojen ensimmäisenä vuotena.

Opettajat ottavat luulot pois heti ensimmäisellä tapaamiskerralla, kun opiskelijoille tehdään selväksi, että vaadittava taitotaso kurssin läpäisyyn on B1. Tätä ei suinkaan esitetä niin, että taitotason saavuttaminen olisi kurssin aikana edes mahdollista, vaan jos et ole jo vaadittavalla tasolla kurssille tullessasi, et voi saada sitä läpi.

Pakollisen neljän opintopisteen suorittaminen vaatii kielen keltanokalta pahimmillaan iltalukion ruotsin kurssin, kertauskurssin, jatkuvaa Radio Vegan luukuttamista, Yle Fem -kanavan katsomista ja itsekseen ruotsiksi puhumista, ja tämä kaikki muiden opintojen ja töiden ohella.

Kurssin vaikeusaste tulee yllätyksenä lukion käyneillekin, joista erityisesti pojista ruotsin kirjoittaa vain joka kolmannes.

Teoria ja käytäntö eivät ruotsin opetuksessa kohtaa.

Tosipaikan edessä uskallus lisääntyy. Kun joudut pitämään esimerkiksi ruotsinkielisen puheen, sitä tulee harjoiteltua kuten suomenkielistäkin puhetta. Kielen opetuksen pitäisi nojata enemmän käytäntöön teorian lisäksi, sillä kieli opitaan vain sitä käyttämällä eli puhumalla.

Opetusmetodit eivät ole kehittyneet sitten kansakoulun. Opiskelijat pakkoryhmäytetään keskenään taitotasosta piittaamatta. Kirjoitustehtävät kuuluvat kategoriaan täydennä puuttuva sana.

Kuuntelutehtävissä nautitaan riikinruotsista ja kuunnellaan musiikkikappaleita, kuten Sommaren är kort, joka riipii selkäpiitä vielä 20 vuotta yläasteen jälkeenkin. Ruotsin opettajilta tuntuu unohtuneen yksi taitavan pedagogin tärkeimmistä taidoista eli oppilaan motivoiminen.

Oma virkamiesruotsin polkuni sai onnellisen lopun, kun ymmärsin hakeutua avoimen yliopiston kielikurssille.

Kurssin korkea hinta motivoi opiskelijoita häiriköimisen sijasta opiskelemaan, ja opettajaksi sattui ihminen, joka halusi tehdä oppimisesta hauskaa.

Opettaja luotti ryhmään ja teki puhumisesta helppoa, sillä virheisiin ei takerruttu, jonka ansiosta rohkeus puhua kasvoi.

Kurssilaiset puhuivat keskenään vapaasti aiheen vierestä, sillä pääasia opettajan mukaan oli, että ylipäätään puhui.

Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin toteamaan, että ruotsin opiskelu oli hauskaa.

Joten jos olet kielten opettaja ja törmäät jatkuvasti motivaation puutteesta kärsiviin opiskelijoihin, mieti, mahdollistatko itse oppimisympäristön, jossa uskaltaa tehdä virheitä. Vain niiden kautta oppii.

Kommentoi

Hae Heilistä