Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Niina Turunen

Väärinymmärretty viestintä

Ruotsalainen, norjalainen ja suomalainen menivät baariin. Suomalainen ei sanonut mitään.

Me suomalaiset tiedämme kyllä, että kansakunnallamme on oma ekstrovertti osionsa. Yleinen konsensus tuntuu silti olevan, että suomalainen puhuu vain kännissä, elokuvateatterissa ja silloin kun on pakko. Hississä katsotaan itseä peilistä, lääkärin vastaanottoaulassa aikakauslehti nostetaan mielenosoituksellisesti kasvojen eteen, ja linja-auto on täynnä silloin kun jokaisella ikkunapaikalla istuu matkustaja.

Tämä käsitys taipuu helposti myös itseironiaksi ja vitsin aiheeksi, sillä suomalainen on myös se, joka puhumattomuudestaan eniten vitsailee.

Oma lukunsa on suomalainen tunteenilmaisu, joka on parhaimmillaankin vaisua. Suomen-vierailua suunnittelevia turisteja ja vaihto-opiskelijoita muistutetaan siitä, että ”eivät ne sinua vihaa, vaikka eivät hymyilekään tai katso silmiin”.

Kielemme on kuitenkin täynnä hienouksia, sillä suomalainen on energiatehokkaan kommunikoinnin mestari.

Miksi puhua enemmän kuin on tarpeellista? Mikä riemu syntyykään, kun ”ei mulla oo tänään mitään”, ”juomathan kuuluu hintaan” tai ”ruvetaanhan syömään”!

Lyhyt lause pitää sisällään paljon asiaa. ”Sori siitä” olisi sopinut Bill Clintonillekin Lewinsky-kohun aikaan.

Kun sanat loppuvat, suomalainen jatkaa keskustelua erilaisilla äännähdyksillä. Kuolemattomilla ”niin”, ”aha” ja ”jaa”-lausahduksilla on lukemattomia toisintoja, joiden sävy vaihtelee myötätunnosta aggressioon.

Kun tuttavalle tapahtuu jotain ikävää, suomalainen ei aiheesta utele vaan kysyy ”keitetäänkö kahvit?”

Suomalainen viestintä ei ole kehittymätöntä, se on vain luonteeltaan erilaista. Hiljainen suomalainen kunnioittaa keskustelukumppaniaan ja osoittaa kiinnostuksen aihetta kohtaan hiljentymällä. Ennen kaupungistumista metsästettiin ruokaa, ei kohteliaisuuksia tai arkipäiväisiä nokkeluuksia.

Entä ne jutunaiheet? Jos eskimoilla on sata ilmausta lumelle, suomalaisilla on sata ilmausta krapulalle. Suomen kieli on poliittisesti korrektia, sillä siinä ei ole sukupuolittuneita persoonapronomineja. Puhekielessä niitä ei kuitenkaan käytetä, sillä ”hän” kuulostaa teeskentelyltä.

Säästä voi ainakin puhua aina kun mahdollista, ja miksei voisi, kun kesä on joka vuosi entistä lyhyempi ja talvi onnistuu aina yllättämään autoilijat. Suorasanainen ja selvin päin tehty tunteenilmaisu on harvinaisuutensa takia vaikutukseltaan samaa tasoa kuin Tšernobyl.

”Soita kun pääset perille.”

”Ootko syönyt?”

”Muista lapaset.”

Koska on niin vaikeaa sanoa ”rakastan sinua”.

Kommentoi

Hae Heilistä