Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Anne Vänskä

Nuoret ja johtajat ne yhteen soppii

Globaalin politiikan sekamelskassa, Putinin ollessa nähdäkseni ainoa, ketä Trump ei ole vielä haukkunut, on hyvä välillä keskittyä lähempänä oleviin asioihin.

Ensimmäisenä näin keväisenä päivänä tulevat mieleen kuntavaalit.

Jokaisella meillä on omat näkemyksemme tausta- ja vaikutinryhmistä lähtien.

Tavoite on varmasti ja vilpittömästi kaikilla sama: viisaiden ja demokraattisten kuntapäätösten tuloksena meillä kaikilla on parempi mieli ja massiakin niin, että ranteita pakottaa.

Tulevat kuntapäättäjät tavoittelevat entistä elinvoimaisempaa kuntaa, missä on yrityksille hyvät edellytykset toimia ja ihmisten hyvä asua.

Eikö?

Mutta kuka viisas ja fiksu oikeasti haluaa koiran pissapuuksi?

Suurella myötäpahastumisella tulen lukeneeksi tekstiviesti- ja mielipidepalstoja, kun vuoroon yhden ja toisen kunnan valtuutettuja suomitaan, usein vähemmän lempeällä sanastolla.

Vetoa ja huopausta on ylettömästi, ei lainkaan kohtuudella, olipa kyse valmistelusta, henkilövalinnoista tai päätöksistä. Tällä tarkoitan nimenomaan sellaista turhaa, normaaliin keskustelukulttuuriin kuulumatonta energian haaskausta.

Entä tulevat maakuntavaalit, mikä niiden vaikutus on kuntavaalien ehdokasasetteluun?

Olen huolissani, miten saamme uusia energisiä ja näkemyksellisiä, yhteisen taloutemme hoidon sekä elinkeinoelämämme kannalta tarpeeksi hyviä ehdokkaita kasaan. Ehdokkailta vaaditaan entistä kokonaisvaltaisempaa ja tuoretta näkemystä yhteisiin asioihimme.

Konstit on monet, sano mummo, kun kissalla pöytää pyyhki.

Aina näistä upeista nuoristamme, tulevista päättäjistäkin tahdon paasata. Että mitenkä heitä, niin omia kuin vihmerästi tänne muualta tulleita, saataisiin paremmin pysymään ja kiinnittymään yrityksiimme.

Yksi keino tähän voisi olla myös Suomen Nuorkauppakamareiden ja Kauppakamareiden sekä YES-verkoston yhteinen Tuhat nuorta johtajaa -projekti.

Sen tavoitteena on saattaa yhteen vähintään tuhat nuorta ja johtajaa. Päivän aikana nuori pääsee näkemään johtajuuden moninaisuutta ja pohtimaan, mitä asioita kannattaa huomioida omassa koulutuksessa ja taidoissa.

Johtaja pääsee peilaamaan omaa johtajuuttaan nuorten arvoihin. Nuoria osallistamalla Tuhat nuorta johtajaa -projekti on yrityksille helppo tapa osallistua paikallisen elinkeinoelämän kehittämiseen, yhteiskuntavastuuseen panostamiseen ja positiivisen työnantajamielikuvan luomiseen.

Haastankin kaikki kynnelle kykenevät mukaan. Keinot toimintaan löytyvät Pohjois-Karjalan kauppakamarin kotisivuilta.

Kommentoi