Julkaistu    |  Päivitetty 
Anna Tenhu

Kehdosta hautaan tuhannen asiakirjan kautta

Yrjö Kahelinin mukaan perukirja on vainajan elämän tilinpäätös, joka tulee tehdä huolella. Yrjö Kahelinin mukaan perukirja on vainajan elämän tilinpäätös, joka tulee tehdä huolella.
Perunkirjoitus on elämän tilinpäätös. Se tehdään vain kerran, ja se kannattaa tehdä kunnolla, mikäli ei halua joutua vaikeuksiin myöhemmin. Perunkirjoituksen kohdehan ei toki itse pulaan joudu, mutta omaisille voi tulla tenkkapoo, jos vainajan eletystä elämästä ei tahdo löytyä virallisia asiakirjoja.

Laki edellyttää perunkirjoituksen tekemistä kolmen kuukauden kuluttua kuolemasta. Sitä varten laaditaan sukuselvitykset ja selvitään perilliset ja rintaperilliset. Vainajalta jää mahdollisesti puhelinliittymiä, sosiaalisen median tilejä, ja lukuisia muita asioita, jotka vaativat toimia.

Ruotsissa saa verohallinnolta (Skatteverket) rekisteriotteen, jossa on yhdellä paperilla kaikki vainajasta tarvittavat tiedot. Hautaustoimistosta taas saa asiakirjan, jonka avulla hoituvat kerralla pankkiasiat, vuokrat, liittymien lopetukset ja kaikki ne pienet nippeliasiat, jotka Suomessa joudutaan hoitamaan erikseen.

Tällaista kahden luukun mallia ei ole käytössä Suomessa, sillä meidän järjestelmämme on peruja agraariyhteiskunnan ajoilta, kun ihmiset eivät eronneet, ja perinnöksi jätettiin pääosin maata ja tiluksia. Avioliitto oli aikaisemmin instituutiona sellainen, että avioeroja ei juuri ollut.

Nykyisin lähes puolet solmituista avioliitoista päättyy eroon, ja mikäli avioeron jälkeen ei laadita ositussopimusta, saattaa tulevaisuudessa koittaa ikävä yllätys.

Asianajaja Yrjö Kahelin neuvoo avioeroavia ihmisiä laatimaan ositussopimuksen, vaikka laki ei sitä edellyttäisikään.

– Se on yksi tärkeimmistä papereista joita elämäsi aikana mitä ilmeisimmin tarvitset, sitä paperia ei kannata hävittää, neuvoo Kahelin eroavia ihmisiä.

– Ositussopimus on vakuutustodistus sinulle itsellesi. Jos perunkirja on elämän tilinpäätös, on ositussopimus eräänlainen välitilinpäätös.

Kahelinin mukaan on ollut tapauksia, jossa omaisille on vasta perukirjoitusta laadittaessa selvinnyt, että vainajalla olikin takanaan kaksi eroon päätynyttä avioliittoa, joista toinen ulkomailla.

– Tämmöisessä tilanteessa omaiset joutuvat selvittämään, onko ositus tehty. Ollaan pulassa, jos avioliitosta ei ole tiedetty, Kahelin toteaa.

Kahelinin mukaan aikaisemmin aviossa olleen vainajan perikuntaa voi odottaa ikävä yllätys pesänjakoa tehdessä, mikäli ex-puoliso haluaa vaatia ositusta myöhemmin.

– Mikäli mitään osituspaperia ei avioeron jälkeen ole laadittu, voi leskellä olla yllättäviä vaatimuksia pesänjakoon liittyen, Kahelin selventää.

– Vaikka hän ei ole pesän osakas, hänellä voi olla muita avioliiton aikaan liittyviä vaateita.

– Neuvoisinkin eroavia pareja laatimaan aina jonkinlaisen sopimuksen, josta selviää, että avioliittomme on päättynyt ja pidämme erossa itsellämme omat varamme ja vastaamme omista veloistamme, siihen allekirjoitukset ja kaksi todistajaa, se riittää.

Yrjö Kahelinin mukaan joskus törmää tilanteisiin, jossa vanhoista liitoista ei edes kerrota omille lapsille, ja ne tulevat perunkirjoituksessa yllätyksenä.

Kahelin kertoo hoitaneensa viimeisen 30 vuoden aikana satoja, ellei jopa tuhansia perunkirjoituksia.

– Harvoin ihmiset ottavat huomioon sen, että omien asioitten kaiveleminen oman kuoleman jälkeen voi olla läheisille aika työlästä. Ihmiset tuntevat oman elämänsä aika hyvin, mutta ei välttämättä osata ajatella, että perunkirjoitusta aikanaan hoitavat omaiset eivät kaikkea tiedä, Kahelin kertoo.

– Suurimmaksi osaksi perunkirjoitus on suhteellisen selvä prosessi, jos tietää mitä tekee.

– Jos elämän kirjoon kuuluu paljon muuttoja, avioeroja, joista ei ole tehty esimerkiksi ositusta, homma monimutkistuu.

– Mitä enemmän ennen kuolemaasi olet kertonut omasta taustastasi läheisillesi tai hankkinut papereita, kuten sukuselvityksen, sitä helpompaa se on omaisille.

Jos vainaja on sattunut syntymään toisessa maassa, saattaa sukuselvitystehtävä olla vaikea, ja tarvittavien papereiden saaminen eri viranomaistahoilta voi kestää.

– Jos ei tiedä mitä tekee, ei kannata tuhlata aikaa miettimiseen, vaan kysyä asiaa joltain joka tietää. Verottaja myöntää kyllä lisäaikaa, jos sitä haetaan ajoissa, Yrjö Kahelin neuvoo.

Sukuselvityksen saaminen saattaa viedä jopa kolme kuukautta, joten lisäaikaa perunkirjoituksen tekemiseen tarvitaan usein. Se pitää muistaa anoa erikseen. Mikäli lisäaikaa ei kuitenkaan anota riittävän ajoissa, seuraa sanktio, eli verottajalta voi tulla korotettu perintövero.

Kahelin kertoo esimerkkitapauksesta, jossa kirkon kirjoja lähdettiin hakemaan Venäjältä saakka.

– Eräs vienankarjalainen perhe muutti Suomeen ennen sotia. 12:sta lapsesta yksi jäi Venäjälle. He pelkäsivät perheensä puolesta eivätkä kertoneet perhetaustastaan juuri kenellekään, eivät edes kotipaikkaansa. Kirkon kirjoissa he eivät esiintyneet yhtenäisenä perheenä, vaikka keskenään tietysti tiesivät olevansa perhettä.

– Sitten kävi niin, että yhden Suomeen muuttaneen miehen poika kuoli lapsettomana ja naimattomana. Hän teki testamentin, jonka saajan intresseissä jouduttiin tekemään poikkeuksellisen työläs sukuselvitys.

Kaikki 11 asuivat eri puolella Suomea, ja sille yhdelle täytyi hankkia sukuselvitys Venäjältä.

Kahelinin mukaan prosessi vaati kolmen päivän matkan Venäjälle yhdessä avustajana toimineen tulkin kanssa. Kaikki 12 osakasta saatiin lopulta sukulaisiksi keskenään myös virallisissa papereissa.

– Testamentin virallistamisen takia oli pakollista selvittää, että muita isän kautta tulevia perillisiä ei testamentin saajalla ollut. Petroskoin Karjalan tasavallan arkistosta sitten löytyi paperi, jonka avulla saatiin Suomen virallisten paperien hyväksyntä testamentin saajalle, Kahelin muistelee.

– Yleisenä toimiohjeena sanoisin kuoleville ihmisille, että hyvä olisi avata sitä oman elämän kirjoa läheisille, kertoa mistä testamentit löytyvät, ja vaikka laatia oman sukuselvityksen etukäteen. Se helpottaa omaisia, Kahelin neuvoo.

Yrjö Kahelinin mukaan suomalainen perintökaari saattaa olla vanhaa perua, mutta sen muuttaminen lienee oikeuspoliittinen kysymys.

– Kulttuurimme on muovannut siitä tällaisen. Sitä on kyllä uudistettu, mutta perusperiaatteisiin ei ole juurikaan tehty merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Perhe ja perintöoikeus lienee yksi pyhimmistä asioista, joihin ei helposti kajota, Kahelin pohtii.

Innokkaita perunkirjoitustahoja on Kahelinin mukaan useita, mutta perukirjaa laadittaessa ei kannata liikaa tuijottaa pelkkää hintatarjousta.

– Joskus innokkuus ei korreloi taidon kanssa. Jos tässä asiassa säästää muutaman satasen, saattaa hävitä tuhansia euroja, jos väärin laadittua perukirjaa joudutaan jälkikäteen muuttamaan.

– Juridisessa mielessä se on vain veroilmoitus, mutta jos siellä on pahoja puutteita, siitä koituu hallaa jatkossa. Ne asiat jotka siellä pitäisi olla, eivätkä ole, tulevat esille jollain tavalla tulevaisuudessa, Kahelin huomauttaa.

– En ole ikinä suhtautunut perunkirjoitukseen siten, että se tehtäisiin ”sinne päin”. Se täytyy tehdä alusta asti niin, että se palvelee jatkotoimitusta, joka perimmillään on yksinkertaisesti se, että perittävällä on tarve siirtää varallisuutta eteenpäin jälkipolville.

Perukirjan kokoamista Kahelin vertaa tilkkutäkin tekemiseen.

– Sitä varten käydään läpi eri instituutioita, jotka liittyvät vainajan elinkaareen. Maanmittauslaitoksesta selvitetään kiinteä omaisuus, verottaja, pankit, Trafi, sijoitukset, luettelee Kahelin tahoja, joiden kanssa ollaan tekemisissä kuoleman jälkeen.

– Työlista voi olla hyvinkin pitkä. Yksi asiakirja voikin poikia kymmenen muuta.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä