Julkaistu 
Aimo Salonen

Slaavilainen syksy innostaa kaupunginteatterissa

Janne Saarakkalalla (vasemmalla), Minnamaaria Virtasella ja Kyösti Kemppilällä on viikko aikaa saada marilaisen tarinan pohjoiskarjalainen versio esityskuntoon. Janne Saarakkalalla (vasemmalla), Minnamaaria Virtasella ja Kyösti Kemppilällä on viikko aikaa saada marilaisen tarinan pohjoiskarjalainen versio esityskuntoon.

Joensuussa tarjoillaan kolme ensi-iltaa, joita yhdistää mielenkiintoiset yhteistyökuviot.


Näyttelijä Minnamaaria Virtanen muotoilee omat syystunnelmansa sanomalla, että Joensuun kaupunginteatterissa on nyt hyvä, työntäyteinen meininki.

– Henkilökohtaisesti on tosi hyvä fiilis. On kiva tulla töihin.

Keskiviikkoaamuna Virtanen ehti ennen Rouva Stroganovan aamuharjoituksia pikahaastatteluun yhdessä ohjaaja Janne Saarakkalan ja kaupunginteatterissa vierailevan näyttelijä Kyösti Kemppilän kanssa.

Teatterinjohtaja Iiristiina Varilo kuvailee syksyä kuten koko tätä vuottakin slaavilaiseksi.

Tänä lauantaina saa kantaesityksensä kaupunginteatterista freelanceriksi siirtyvän Aino Kiven jäähyväisohjaus Stalinin lehmät, joka on Sofi Oksasen romaanin ensimmäinen näyttämöversio. Viikon päästä on rouva Stroganovan ensi-ilta ja suomalainen kantaesitys, ja Iivana Julman vuoro on marraskuussa.


Hyvä työyhteisö

Ensi viikonlopun ja marraskuun loppupuolen ensi-iltoja yhdistää nykyisin Helsingissä asuva freelancer Lija Fischer, joka käänsi Rouva Stroganovan venäjästä suomeksi ja saapuu Joensuuhun heti Sroganovan ensi-illan jälkeisenä maanantaina ohjatakseen Iivana Julman.

Kääntämisen ohella Fischer myös sovitti yhteistyössä Janne Saarakkalan kanssa alkujaan marilaisen tarinan pohjoiskarjalaiseksi.

– Todella mielelläni tulen Joensuuhun. Iiristiinan kaudella kaupunginteatteriin on tehty hyviä rekrytointeja, ja siellä on odottamassa kunnon ammattilaistiimi, Fiscer sanoo.

Samaa sanoo Janne Saarakkala, joka on ollut muun muassa siivittämässä Riihimäen teatteria vuoden 2017 teatteriksi:

– On huikeaa, kuinka Joensuun kaupunginteatterissa ihmiset tekevät töitä yhteen. Se tarkoittaa, että minun ei tarvitse olla liikennepoliisi, jonka kautta kaiken pitää kulkea.

Saarakkala innostuu Kyösti Kemppilän käyttämästä sanasta ensemble.

– Minulle on ollut elämys, että täällä on vakaa ensemble, missä ihmiset keskustelevat keskenään, Saarakkala kertoo.


Paikallisia töihin

Kemppilä käytti sanaa kuvaillessaan tunnelmiaan, kun hän pääsee omien soolojuttujensa jälkeen tekemään pitkästä aikaa töitä isommassa ryhmässä.

– Hyvältä tuntuu päästä mukaan rouva Stroganovaan, vaikka tämä tulikin vähän kuin naps, äkkiä. Janne ja Lija ovat tehneet hyvän sovituksen, ja Jannen ohjauksessa tästä tulee se legendaarinen enemmän kuin osiensa summa, Kemppilä sanoo.

Mutta miksi Kemppilä oikein palkattiin vierailijaksi?

Iiristiina Varilo on ennenkin käyttänyt mielellään talon ulkopuolisia paikallisia ammattilaisia. Onko Kemppilän pikapestissä kyse pakon sanelemasta tilanteesta vai teatterinjohtajan tietoisesta linjasta?

– Sekä että. Tässä tapauksessa oli kiire, mutta haluan ehdottomasti työllistää paikallisia ihan periaatteesta, Varilo vastaa.

– Joensuusta löytyy hyviä harrastajia, puoliammattilaisia ja ammattilaisia tekijöitä.


Pieni kulttuuriteko

Varilo pitää pienenä kulttuuritekona sitä, että Joensuun kaupunginteatteri toi sukulaiskansamme marilaisten tekstin Suomeen käännättämällä sen itse.

Rouva Stroganova on marilaisen teatterintekijän Zinaida Dolgovan kirjoittama näytelmä, jota Varilo kuvailee lämpimäksi ja hauskaksi maalaiskomediaksi.

– Janne oli nähnyt näytelmän Marin teatterissa venäjäksi esitettynä ja ihastunut. Janne soitti minulle, kun olin suunnittelemassa slaavilaisen vuotemme ohjelmistoa, Varilo kertoo.


Tarinan kääntyminen

Miten marilainen tarina sitten kääntyy pohjoiskarjalaiseksi?

– Ei se kyllä ihan kädenkäänteessä käynyt, ohjaaja Saarakkala myöntää.

– Piti meidän Lijan kanssa miettiä, miten esimerkiksi marilainen maaseutu muutetaan suomalaiseksi, niin erilaisia ne ovat. Se, mikä Venäjällä tai Marissa on ihan tavallista, ei ole tavallista meillä.

Sekä Saarakkala että Fischer sanovat, että tuon kaltainen sovittaminen oli mielenkiintoista ja hauskaa.

– Yhteistä on yleinen maaseudun tyhjeneminen, sanoo Fischer, joka perheensä kanssa muutti 7-vuotiaana Suomeen Pietarista ja on ehtinyt koluta maata etelästä länteen ja itään – Seinäjoelta aina Kajaaniin saakka.

– Sittemmin vielä äitini muutti puolisonsa kanssa Hyrynsalmelle. Nyt kun olen käynyt siellä säännöllisesti, niin huomaahan sen, mitä tapahtuu, Fiscer sanoo.

– Kaupat vähenee ja sitten sinne jää se yksi K-kauppa ja pikku hiljaa katoaa työpaikat ja elinvoima. Se on hirveä kokemus ihmisille, jotka ovat viettäneet siellä koko ikänsä.

 

Hupsheijaa, pohti Mima

Minnamaaria ”Mima” Virtasella, Pietarissa opiskelleella näyttelijällä, oli omat epäilynsä, kun hän tutustui venäläiseen alkuperäistekstiin ennen suomenkielisen valmistumista.

– Ajattelin, että hupsheijaa, tunnistan siitä venäläisen miehen höpinän ja mietin, miten se kääntyy Suomeen ja Pohjois-Karjalaan, Virtanen tunnustaa.

– Nyt voin sanoa, että todella hyvää työtä ovat Janne ja Lija tehneet. Tämä kertoo suomalaisista miehistä, joiden kuviot menevät sekaisin, kun heidän keskelleen tulee nainen, joka on kuin kissa, joka antaa niille täkyn.

Vuoden viimeinen slaavilainen ensi-ilta on sitten Iivana Julma, Mihail Bulgakovin teksti, jossa tsaari Iivana alun perin saapui Stalinin ajan Moskovaan.


Taas ajankohtainen

 

Joensuussa versiossa ollaan Putinin ajassa.

– Hattua pitää nostaa Iiristiinalle tästä löydöstä. Vielä joitakin vuosia sitten tuo teksti ei olisi ollut ajankohtainen, mutta nyt se on, ohjaaja Fischer sanoo.

– Välillä näytti, että Venäjä muuttuu, mutta nyt siellä on kallistuttu selkeästi perinteiseen Venäjään, jossa kansa ihailee vahvaa yksinvaltiasta johtajaa.

– Ihmiset ovat valmiita kärsimään nälkää ja demokratian puutetta vain siksi, että voivat kokea elävänsä suurvallan rajojen sisäpuolella.


Stalinin lehmien kantaesitys on Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä lauantaina 15. syyskuuta kello 18.30. Rouva Stroganovan suomalainen kantaesitys on suurella näyttämöllä lauantaina 22. syyskuuta kello 19. Iivana Julma saa ensi-iltansa suurella näyttämöllä lauantaina 24. marraskuuta.


Näkökulma: Suomesta siirryttiin slaavilaisuuteen ja seuraavana on vuorossa pohjoismaisuus

 

Stalinin lehmät aloittaa tänä lauantaina Joensuun kaupunginteatterin syksyn, jossa historia ja ajankohtaisuus kohtaavat.

Sofi Oksasen romaani vei vuonna 2003 lukijansa kolmen naisen elämään läpi vuosikymmenten ja yhteiskunnallisten muutosten ja yli rajojenkin.

– Stalinin lehmät kertoo asioista, joista mieluiten vaiettaisiin. Se pakottaa meidät katsomaan virheisiin: omiin, isovanhempiemme ja yhteiskunnan, ohjaaja Aino Kivi kommentoi kaupunginteatterin nettisivuilla.

Neuvosto-Virosta tullaan ”Sysi-Suomeen”, eivätkä tarinan käänteet – sikäli kun vanhat lukumuistot pitävät paikkansa – juuri naurata.

Naurun kautta käsitellään kaupungin ja maaseudun yhteentörmäystä sekä kissamaisen naisen vaikutusta viiden miehen elämään viikon kuluttua ensi-iltansa saavassa Rouva Stroganovassa. Naurua, joskin olettavasti eri sävyistä, lienee luvassa myös marraskuisessa Iivana Julmassa, jossa 1500-luvulla hallinnut tsaari ilmestyy Putinin ajan Moskovaan. Stalinkin on tässä yhteydessä mainittava.

Runsaan viikon kuluttua Joensuuhun saapuva ohjaaja Lija Fischer huomauttaa, että ajankohtaiseksihan teksti on taas muuttunut.

– Kyllä siellä kaiku Stalinista tai sanotaanko neuvostoajasta on hyvin vahvasti edelleen läsnä, Fischer pohtii Putinin Venäjää.

– Ehkä joissakin kahviloissa huomaa ajan muuttuneen, kun tapaa kielitaitoisia, ystävällisiä asiakaspalvelijoita, mutta kun mennään kauppaan ostoksille, niin löytää sieltä sen saman tylyn ja ylimielisen tädin, Fischer sanoo.

Pietarissa syntynyt ja Venäjällä 7-vuotiaaksi asti kasvanut Fischer nauraa lisätessään, että ei sen tylyysperinteen katoamisesta kannata huolestua.

– Uskon, että nauru, vaikka se onkin aina spesifi pilkatessaan jonkun maan omaa kulttuuria tai tapoja, on se kansainvälinen kieli, Fischer vastasi kysymykseen, mitä joensuulainen teatteriyleisö voi löytää tarinasta, jonka Mihail Bulgakov kirjoitti venäläiselle sielulle tarjoiltavaksi.

Syksyn ohjelmistoa katsoessa herää usko, että viime talvena nähty myönteinen kehitys Joensuun kaupunginteatterissa jatkuu.

Teatterinjohtaja Iiristiina Varilolla on selkeä linja, jonka toteuttajiksi hän on löytänyt sekä Joensuusta että muualta Suomesta innostuneen oloisia teatterin ammattilaisia.

Viime vuosi mentiin suomalaisuusteemalla, tämä vuosi slaavilaisuudella.

– Jokaisella kalenterivuodella on maantieteellinen teema. Teatterin vuosi eli näytäntövuosi syksy–kevät jakaantuu tuolloin mukavasti kahdella teemalla, Varilo sanoo.

– Ensi vuonna siirrytään pohjoismaiseen teemaan. Suomalainen kirjallisuus on tarkoitus säilyttää aina mukana.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä