Julkaistu 

Kuvagalleria: Joensuu 18 -harjoituksessa tapahtuu nyt ratapihalla

Kuvagalleria: Joensuu 18 -harjoituksessa tapahtuu nyt ratapihalla Hanna-Mari Lappalainen

Joensuun ympäristössä sekä Ylämyllyllä, Onttolassa ja Jaamankankaalla harjoitellaan Pohjois-Karjalan puolustamista tämän viikon maanantaista perjantaihin Joensuu 18 -harjoituksessa.

Tiistain aikana harjoitellaan näkyvästi muun muassa ratapihan alueella. Harjoitukset kestävät noin kello 15 saakka. Tilanteessa harjoitellaan vaarallisten aineiden onnettomuutta, jossa säiliöauto vuotaa nestettä ja loukkaantuneita on noin kymmenen. Harjoituksen pääpaino on eri viranomaisten välisessä yhteistyössä.

Joensuu 18 -harjoitukseen osallistuu tällä viikolla yhteensä noin tuhat henkilöä, joista puolet on varusmiehiä tai reserviläisiä. Harjoitusta johtaa Kainuun prikaati, ja mukana ovat myös muun muassa Pohjois-Karjalan rajavartiosto, Itä-Suomen poliisilaitos, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, Ely-keskus, Joensuun kaupunki, Siun sote ja Karelia-ammattikorkeakoulu.

Harjoiteltavia aiheita ovat esimerkiksi kohteiden suojaaminen, alueen valvonta ja eristäminen, toiminta rakennetulla alueella sekä viranomaisten yhteistoiminta.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä