Julkaistu    |  Päivitetty 
Pia Paananen

Vanhat talot odottavat Outokummussa

Mikael Leiman selvitti Pekka Piipariselle, että lasierkkerin lasit ja puitteet ovat alkuperäisiä ja suoraan vuodelta 1938. Mikael Leiman selvitti Pekka Piipariselle, että lasierkkerin lasit ja puitteet ovat alkuperäisiä ja suoraan vuodelta 1938.
Mikael ja Anna-Maija Leiman tulivat Helsingistä Pohjois-Karjalaan muutamaksi vuodeksi 1992.

Molemmilla oli työsuhteet Joensuun suuntaan, ja aikomuksena olikin löytää koti, joka olisi kyllin suuri työskentelyyn, asumiseen, kesämökiksi ja kauempaa tulevien vieraiden majapaikaksi.

Sopiva talo löytyi Outokummusta, ja pariksi vuodeksi suunniteltu käynti on nyt kestänyt 26 vuotta.

Talo oli Otto Palmqvistin suunnittelema, vuonna 1938 rakennettu Outokumpu Oy:n kaivoksenjohtajien edustuskoti Raivionmäellä.

– Tässä on hyvä pohjaratkaisu. Etuosassa olivat vierashuone ja kaivoksenjohtajan työhuone, jotka nykyään ovat työhuoneemme. Sen vieressä oli edustustila erkkereineen. Pitkän käytävän päässä on nykyäänkin yksityisemmät tilat. Vaikka toisaalla oli vieraita tai tehtiin töitä, yksityisessä tilassa oli rauha, kertoo Anna-Maija Leiman.

Ensimmäistä kertaa talossa vieraillut ja viikonlopun aikana valokuvaesitystä juontava Outokummun vanhat talot -työryhmän jäsen Pekka Piiparinen arvioi, että arkkitehtonisesti Alatalo on suunniteltu elegantisti käyttäen hyväksi funktionalismin ja klassismin aiheita.

– Pohjoiskarjalaisittain talo on harvinainen, sillä maakuntaan on toteutettu sangen vähäisessä määrin edustuskäyttöön suunniteltuja asuintaloja. Alatalon kulttuurihistoriallinen merkittävyys on ennen kaikkea siinä, että se toimi noin neljän vuosikymmenen ajan kaivoksenjohtajien asuintalona, Piiparinen kertoi.

Vaikka Alataloon on tehty kaksi isoa remonttia, moni perusratkaisu on säilytetty. 1969–1970 alakertaan rakennettiin sauna ja tehtiin muitakin muutoksia joensuulaisen Markku Annilan arkkitehtitoimiston suunnitelman mukaan. Vuonna 1997 sisustusarkkitehti Kaisa Blomstedt suunnitteli toisen remontin, jolloin talosta tuli Leimanien toiveita vastaava.

Mikael Leiman tähdentää, että kaivosyhtiö oli pitänyt talosta hyvää huolta. Ongelmia aiheutti maaperän vajoaminen, ja vasta kun sen todettiin lakanneen, talo oli vakuuskelpoinen. Vuonna 2007 Outokumpu-yhtiö myi viimeisetkin omistamansa kiinteistöt ja maat, ja tässä yhteydessä Leimanit ostivat talonsa ympäriltä lisämaata.

– Nyt meillä on tässä kolmen ja puolen hehtaarin tontti, puutarhaa ja puita. Tontilla viihtyvät linnut, toukokuussa tämä on pajulintujen, punakylkirastaiden, laulurastaiden, mustarastaiden ja peippojen valtakuntaa, Mikael Leiman kuvailee Raivionmäen äänimaisemaa.

Leimanit päätyivät mukaan Outokummun vanhat talot -tapahtumaan seurattuaan naapurissa asuvan Juhani Räsäsen kokemuksia viime vuodelta.

– Kun sitten Jaana Pajarinen pyysi viime syksynä mukaan, mietimme asiaa. Nyt odotamme tänne vieraita, ja moni on jo etukäteen kertonut, ettei ole käynyt talossa koskaan tai hyvin pitkään aikaan, Anna-Maija Leiman kertoi kohteen herättämästä kiinnostuksesta, ja muistuttaa että Alatalossa voi vierailla vain lauantaina.

Alatalon lisäksi noin parisenkymmentä kotia avaa ovensa Outokummun vanhat talot -tapahtumassa. Mukana on kerrostaloja, omakotitaloja ja pihakohteita. Tapahtumaan kuuluu Kummunkadun seudun rakennuksia esittelevä Pekka Piiparisen ja Sirkku Kosusen valokuvaesitys ja FT Ismo Björnin luento yhtiön väen ja kaupunkilaisten yhteisistä kohtaamispaikoista.

Tapahtuman kohteisiin voi tutustua etukäteen Facebookissa seuraamalla Outokummun vanhat talot -tapahtuman sivua.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä