Julkaistu    |  Päivitetty 
Sinimaria Halonen

Kambodzhalaista arkea Ahjossa

Muovijäte on iso bisnes Kambodzhassa. Jätesäkkejä kuskataan sulatettavaksi ja sen jälkeen uudelleenmyytäväksi Phnom Penhissä. Muovijäte on iso bisnes Kambodzhassa. Jätesäkkejä kuskataan sulatettavaksi ja sen jälkeen uudelleenmyytäväksi Phnom Penhissä.
– Kun keikuin ja ripustin galleriaan kuvia muoviroskia keräävistä ihmisistä, mietin näkevätkö ihmiset niissä vain kurjuuden, Karjalaisen valokuvaaja Kimmo Kirves sanoo.

Kirves vietti viime vuoden perheensä kanssa Kambodzhassa – maassa, joka tunnetaan uutiskuvastossa köyhyydestään, ihmisoikeusongelmistaan ja verisestä ja kivuliaasta historiastaan. 1970-luvulta aina 1990-luvun alkuun asti vallassa olleet punakhmerit tappoivat Kambodzhan kansanmurhassa yli miljoona ihmistä.

Väkivalta ja kurjuus ovat kuitenkin kaukana Kirveen Kambodzhan-vuoden aikana taltioimista valokuvista, jotka ovat nähtävillä heinäkuun ajan Joensuun Taidekeskus Ahjossa.

Kohta neljä vuosikymmentä ympäri maailmaa kamera kädessä kulkenut Kirves ei suunnittele koskaan kuviaan etukäteen, vaan tärkeintä hänelle ovat ympärillä tapahtuvat asiat, äänet ja aidot ihmiskohtaamiset.

– Minulla on aina kamera mukanani missä ikinä liikunkin. Kuvani liittyvät ihmisten elämään ja arkeen, sellaisiin hetkiin, jotka saavat kaivamaan kameran esiin, Kirves sanoo.

Perhe asui Kambodzhan pääkaupunki Phnom Penhissä, josta Kirves ajoi polkupyörällään kaupungin laita-alueille kuvaamaan.

– En ole kiinnostunut vilkkaista kaupunkikeskustoista tai turistialueista, vaan siitä, miten ihmiset todella elävät. Jos jää vain länsimaalaisvaltaisille alueille, paikallisia näkee lähinnä vain kodinhoitajina.

Laitakaupunkeja kiertäessä kameran muistikortille tallentui kyläläisiä peltotöissä, munkkeja ja munkkiluostareita, uuden vuoden juhlijoita, jätteenkerääjiä, lapsia, sirkustaiteilijoita, perheitä ja hautajaissaattue. Usein Kirves palaa vierailemiinsa paikkoihin tuomaan kuvat kuvattavilleen muistoksi.

– Minulle kyse ei ole vain siitä, että saan räpsäistyä hyvän kuvan mahdollisimman nopeasti, vaan haluan myös tutustua tapaamiini ihmisiin, Kirves sanoo.

Erityisen läheiseksi Kirveelle muodostui naapurissa asunut 86-vuotias leskirouva Tau, jonka poliisimiehen ja vanhimman pojan punakhmerit olivat tappaneet. Elämäniloaan rouva ei ollut kuitenkaan menettänyt.

– Hän kärräsi yhä päivittäin puutarhassaan viljelemiään banaaneja torille myytäväksi. Rouvan sitkeys teki vaikutuksen, Kirves kuvailee.

Muun muassa Itä-Timorissa, Yhdysvalloissa, Iranissa ja Grönlannissa asunut Kirves tuntee olevansa yhtä kotona maailmalla kuin Joensuussa. Iso syy siihen ovat vieraanvaraiset ihmiset.

– Iranista on muodostunut itselleni kuin toinen kotimaa, ja minut onkin vähän niin kuin adoptoitu yhteen paikalliseen perheeseen. Vaikka ihmiset ovat todella ystävällisiä, maa nähdään silti usein pahuuden ja terrorismin keskittymänä, Kirves harmittelee.

– Ymmärrän, että kaikki eivät uskalla tai edes voi matkustaa samalla tavalla, mutta toivon, että voin antaa kuvillani ihmisille palan maailmaa.

Valokuvaajalle onkin palkitsevaa, kun ihmiset kertovat juttukeikoilla tai näyttelyavajaisissa leikanneensa jutut talteen ja kyselevät, onko uusia matkoja tulossa.

– Aina vastaan, että kyllä. Ihmiset tavallaan myötäelävät matkani valokuvieni kautta.

Omaa reissua suunnittelevaa Kirves neuvoo pitämään mielen avoimena. Silloin ovet voivat aueta minne vain.

– Suosittelen ottamaan myös oman moskiittoverkon mukaan, jos lähtee sellaiseen maailman kolkkaan kuin Kambodza. Siinä ne neuvot pitkälti ovat, Kirves naurahtaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä