Julkaistu    |  Päivitetty 
Petra Mustonen

Parkinson vei toimintakyvyn, mutta ei huumoria

Läheisyyttä ja keskinäistä huumoria, näillä omaishoitaja Terttu Turunen ja hänen hoidettava puolisonsa Heino Turunen pärjäävät päivästä päivään. Läheisyyttä ja keskinäistä huumoria, näillä omaishoitaja Terttu Turunen ja hänen hoidettava puolisonsa Heino Turunen pärjäävät päivästä päivään.
– Kun kuusi vuotta sitten jäin töistä kokonaan pois miestäni hoitamaan, niin alkuun oli sellainen tunne, että tässäkö tämä elämä nyt sitten oli. Nuorena haaveilimme, että kun jäämme molemmat eläkkeelle, ostamme asuntoauton ja lähdemme kiertämään Lappia, miehensä omaishoitajana toimiva Terttu Turunen muistelee.

Heino Turunen sairastaa Parkinsonin tautia ja siihen liittyvää muistisairautta. Hän tarvitsee apua kaikessa arkeen liittyvässä toiminnassa vaatteiden pukemisesta ja wc-käynneistä kunnon ylläpitämiseen ja muutama kuukausi sitten kaatumisen yhteydessä murtuneen olkapään kuntouttamiseen.

Lääkitys ja sen tarkka aikatauluttaminen ovat Parkinsonissa ehdottoman tärkeitä. Heino Turunen saa lääkkeet päiväsaikaan kahden ja puolen tunnin välein, alkaen seitsemältä aamulla. Terttu Turusen mukaan kaikki lääkkeiden jakaminen ja vaikutusten seuraaminen on omaishoitajan vastuulla.

– Heinolla Parkinsonlääkkeet ovat toimineet hyvin, mutta muistiin ja rauhattomuuteen vaikuttavien lääkkeiden kanssa on ollut hankalampaa. Pienempi annos ei vaikuta kunnolla, mutta isommasta hän menee niin voimattomaksi, että kaikki toimintakyky häviää.

Heino Turunen on viimeaikoina kärsinyt myös harhoista, joita ei olla saatu lääkityksellä katoamaan.

– Tänäkin aamuna hän näki pojanpoikamme istumassa aamupalapöydässä ja jutteli tämän kanssa. Lapsenlapsiin ne harhat useimmiten liittyvätkin. Ennen sairastumistaan hän juoksi heidän kanssaan hippasilla lähimetsissä ja leikkikentillä.

Turunen on huomannut miehensä persoonallisuuden muuttuneen. Kasvojen ilmeikkyys on vähentynyt, käytös muuttunut ajoittain aggressiiviseksi ja toisinaan Heino Turunen ei tunnista edes puolisoaan. Nämä muutokset tuntuivat aluksi järkyttäviltä, mutta kuuluvat sairauteen ja aiheutuvat osittain myös lääkityksestä.

– Tässä hiljattain istuskelimme tuossa terassilla, ja toin meille tarjottimella kahvia. Heino ei tunnistanut minua vaan kysyi, että koska minulla alkaa työvuoro. Vastasin, että viisikymmentäkaksi vuotta sitten. Heino oli vastaukseeni varsin tyytyväinen.

Vieraan ihmisen oloiseksi Heino Turunen ei kuitenkaan ole Terttu Turuselle vielä muuttunut.

– Edelleen hän itkee, nauraa ja pyytää anteeksi. Kun Heino alkaa nauraa, niin minäkin alan, ja siinä me sitten nauretaan tietämättä itsekään mille nauretaan.

Heino Turunen tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa. Yön aikana hän herää noin kolme kertaa, ja tarvitsee puolison apua päästäkseen ylös sängystä ja käyttämään wc:tä.

– Viime yönä onnistuin aamuyöstä nukkumaan jopa neljä tuntia putkeen. Kyllähän se katkonainen uni uuvuttaa, vaikka ajallisesti nukkuisikin sen seitsemän tuntia.

Päivällä aktiivisin aika on aamupäivästä. Lääkäreiden mukaan se johtuu Parkinsonlääkityksestä, sillä vaikka lääkkeitä syö koko päivän, vaikutus on aamuisin voimakkainta.

– Yritämme käydä joka päivä puoli kymmeneltä kävelemässä, jos sää vain sallii. Iltapäivä menee Heinolla sitten lepäillessä, kunnes hän puoli kahdeksalta menee nukkumaan.

Kalastus ja metsästys olivat ennen Heino Turusen mieliharrastuksia, ja pariskunta vietti todella paljon aikaa mökillä. Viimeksi he yrittivät mökkeilyä viime vuoden kesällä. Keskellä yötä Terttu Turunen heräsi ja huomasi, ettei puolisoa näkynyt koko mökissä.

– Lähdin tietenkin hätääntyneenä etsimään, mökki on vieläpä ihan rannassa. Lopulta löysin hänet alasti kylmästä saunasta. Sanoi, että on se kumma, kun ei saa löylyjä.

Tapauksen jälkeen Turuset ovat käyneet mökillä vain päiväseltään.

– Onneksi asumme näin lähellä Pielisjokea. Vesi on meille tärkeä elementti, ja on ihanaa päästä aamukävelyllä katsomaan vettä, vesilintuja ja laivoja.

Lapsille oli Terttu Turusen mukaan erityisen vaikeaa kertoa sairaudesta, vaikka he olivatkin huomanneet jo oireita. Myös lapsenlapset olivat vasta sen ikäisiä, että heidän oli vaikea ymmärtää isoisän käytöksen muuttumista. Terttu Turusen omat sisarukset ottivat asian kaikista vaikeimmin.

– Kahteen kesään kukaan heistä ei käynyt kylässä. Suutuin ja sanoin, että tämä sairaus ei tartu, ette kai te oikeasti aio minua unohtaa. Sen jälkeen ovat käyneet useammin ja ymmärtävät nyt meitä paremmin.

Myös naapureille kerrottiin jo aikaisessa vaiheessa, ja naapuriapu on ollut Turusille erittäin tärkeää. Naapurin rouva tuuraa Terttu Turusta, kun tämä käy Joensuun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kokouksissa. Kun Heino Turunen kaatuu, naapurit auttavat pystyyn.

– Olisi aivan kamalaa, jos tätä tilannetta joutuisi vielä salaamaan. Kyllä meidät tällä kylänraitilla tunnetaan. Heino on aina tykännyt laulaa, ja yhdellä naapurilla on karaokelaitteet. Joskus mennään omilla sanoituksilla, mutta lauletaan kumminkin.

Omaishoitajalle, joka hoitaa hoidettavaansa jatkuvasti päivittäin tai ympärivuorokautisesti, on lakisääteisesti määrätty kolme vapaapäivää kuukaudessa. Kaikki eivät pidä edes näitä.

– Eihän se mihinkään riitä, siinä tappaisi itsensä työllä. Onneksi pystyn itse pitämään neljä tai viisi vapaapäivää kuukaudessa, kun maksan ne itse. Siun Soten palveluseteli ei kata edes sitä kolmea päivää. Jos rahat loppuu, niin mitäs sitten?

Terttu Turusella on taustalla hoitoalan koulutus, mutta siitä huolimatta omaishoitajuus yllätti täysin.

– En edes tiennyt, että tällainen ”ammatti” on olemassa. Alkuun en uskaltanut lähettää hakemusta, koska epäilin, olenko sittenkään oikeasti omaishoidon tukeen oikeutettu.

Virallisesti hänestä tuli miehensä omaishoitaja vuonna 2015. Hän kertoo, että asian tiedostaminen oli tärkeää, sillä se avasi ovia monenlaisen tuen pariin. Rahallinen tuki omaishoitajalle tosin on hänen mukaansa todella pieni erityisesti Siun Soten alueella.

– Mietin niitä, joilla ei ole alan koulutusta tai muitakaan valmiuksia tähän hommaan. Miten he voivat pärjätä? Omaishoitajaksi voi päätyä ihan yllättäen kuka tahansa, eikä kaikilla ole valmiuksia etsiä tietoa esimerkiksi netistä. Eikä rahaa ostaa vapaapäiviä.

Terttu Turunen järjestää vapaansa viemällä miehensä yksityiseen hoivakotiin. Ensimmäinen kerta oli psyykkisesti raju kokemus, vaikka hän tiesikin, että puolisolla on siellä kaikki hyvin.

– Itkin koko matkan kotiin kävellessäni, huusin tuskaani pelloille eikä sekään auttanut. Oli syyllinen olo. Naapurin rouva oli lapioimassa lunta, menin hänen luokseen ja pyysin saada huutaa hänen olkaansa vasten.

Pikku hiljaa syyllisyys hävisi, mutta kotonaan Terttu Turunen ei monen omaishoitajan tavoin osannut olla. Aina oli lähdettävä vapaapäiviksi muualle.

– Nyt olen ihan tietoisesti alkanut harjoittelemaan yksin kotona oloa. Sen ei luulisi olevan näin vaikeaa, meillä on aina ennenkin ollut omaa aikaa ja omia harrastuksia.

Turunen uskoo, että myös hänen miehensä hyötyy hoivakodissa vietettävästä ajasta. Se on totuttelua, joka aikanaan tekee kotoa pois muuttamisen huomattavasti helpommaksi, mikäli sairaus etenee siihen pisteeseen.

– Keskinäiselle suhteellemmekin tekee hyvää olla välillä erillään. Kun taas hoitojakson jälkeen tapaamme, olemme molemmat virkeämpiä.

Synkkyyteen eivät Turuset suostu vajoamaan. Keskinäinen huumori pelaa edelleen, ja Heino Turuselta tuntuu löytyvän jokaiseen keskusteluun jokin humoristinen kommentti.

– Ei pidä myöskään unohtaa läheisyyttä. Joko me ollaan Heino tänään halittu?

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä