Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Harrastuksena matkailijoiden opastaminen

Raija Pesosen (takana vasemmalta), Marja Tiittasen, Leena Pelkosen (edessä vasemmalta), Heljä Lehtosen ja Sinikka Kuivalaisen saattaa bongata fereseissään pyörimässä eri puolilta Joensuuta. Raija Pesosen (takana vasemmalta), Marja Tiittasen, Leena Pelkosen (edessä vasemmalta), Heljä Lehtosen ja Sinikka Kuivalaisen saattaa bongata fereseissään pyörimässä eri puolilta Joensuuta.

Vaikka Joensuussa vierailee etenkin kesäisin runsaasti turisteja, ja matkailijoita saapuu kaupunkiin aina Japanista saakka, on matkailuoppaista ollut viime vuosina merkittävä pula. Tätä silmällä pitäen Joensuun seudun kansalaisopisto ja Joensuun Matkailuoppaat ry järjestivät yhteistyössä tämän vuoden keväällä matkailuoppaan koulutuksen, josta valmistui kesäkuun lopussa 14 uutta matkailuopasta.

Edellinen matkailuopaskoulutus järjestettiin viitisen vuotta sitten, jolloin oppaita valmistui kahdeksan kappaletta. Nyt kaupungissa on reilut parikymmentä opasliiton auktorisoiman oppaan merkin omistavaa henkilöä.

Kurssin käyneet henkilöt tuntevat perustiedot Suomesta ja Joensuusta: oppaiden tuntemia aihe-alueita ovat esimerkiksi Joensuun historia, kaavoitus, asuinalueet, arkkitehtuuri sekä erilaiset kohteet, kuten Pohjois-Karjalan museo, taidemuseo ja kirkot. Kurssilaiset toteuttivat myös valitsemistaan aiheista kirjalliset työt, jotka on koostettu kirjaksi.

– Kaupunki avautui varmasti monille kurssin käyneille aivan uudella tavalla; Joensuuhan oli suorastaan kansainvälisen kaupan keskus 1800-luvun lopussa, ja täällä on ollut Viipurin jälkeen suurin sisävesisatama, kertoo kesäkuussa oppaaksi valmistunut Marja Tiittanen.

– Pietariin on ollut myös säännöllinen reittiyhteys laivalla monta kertaa viikossa. Satama-alueella on todella paljon historiaa, kertoo viisi vuotta sitten oppaaksi valmistunut Sinikka Kuivalainen.

 

 

Matkailuoppaat ovat taustaltaan hyvin erilaisia eikä kurssille ole lähtövaatimuksia. Marja Tiittanen on toiminut matkailualan yrittäjänä ja myös opiskelee tällä hetkellä matkailua, mutta kurssin voi käydä kuka tahansa aiheesta kiinnostunut henkilö, joka on valmis esiintymään ihmisten edessä ja ottamaan vastuun kävijäryhmistä.

Naisten mukaan usein oppaiksi ajautuvat henkilöt vain sattuvat olemaan opettajia, kuten myös neljä Heilin haastattelemista matkailuoppaista. Leena Pelkonen ja Heljä Lehtonen toimivat englannin opettajina ennen eläkkeelle jäämistään, ja Sinikka Kuivalainen työskentelee englannin opettajana yhä. Raija Pesonen puolestaan toimii opastuksen ohessa musiikinopettajana.

Naisten mukaan matkailuoppaana toimiminen onkin harrastus varsinaisen kokopäivätyön ohessa.

– Harrastus, josta saa pienen korvauksen. Mutta eihän tätä toki rahan takia tehdä, sillä esimerkiksi reittien valmistelukin vie aina oman aikansa, Leena Pelkonen kertoo.

Marja Tiittanen uumoilee matkailuoppaan työnkuvan olevan uudessa nousussa kurssille osallistuneiden runsaan määrän perusteella.

– Matkailualan näkökulmasta ihmiset ovat myös entistä kiinnostuneempia omista juuristaan. Pohjois-Karjalassa käy paljon entisiä pohjoiskarjalaisia katsomassa lapsuudenmaisemiaan, ja tuttujen paikkojen historiasta tahdotaan kuulla, Tiittanen kertoo.

 

Matkailuoppaiden tilaukset tulevat suurimmilta osin VisitKarelia Sales Oy:ltä, mutta niitä voi tulla myös muilta yrityksiltä ja yksityisiltä tahoilta.

Tällä hetkellä kieliosaamista Joensuun oppailta löytyy niin englanniksi, venäjäksi, japaniksi, ranskaksi, italiaksi, espanjaksi, ruotsiksi kuin swahiliksikin.

– Jos Afrikasta päin sattuu joku tulemaan, ainakin löytyy osaamista, Leena Pelkonen nauraa.

Naisten mukaan matkailijat ulkomailta ja niinkin läheltä kuin Jyväskylästä saakka ovat olleet ihmeissään Joensuun vehreydestä, historiasta ja eloisuudesta.

– Kurssin jälkeen kaupunkia katselee itsekin aivan eri silmin, oppaan silmin. Kaikki erkkerit ja parvekkeet näkee aivan eri tavoin, Raija Pesonen tuumaa.

– Siksi vierailijan kannattaakin tukeutua oppaaseen. Oppaan avulla kokee enemmän, ja sekä historia että tulevaisuus voivat avautua aivan eri tavalla, Leena Pelkonen summaa.


Oppaana Kosiosusi?

Matkailuoppailla on suunnitteilla paljon uutta kaupungin matkailun saralle.
Joensuussa aloitetaan heinäkuussa kävelyopastukset, jotka lähtevät lauantaisin kello 13 kaupungintalon edustalta. Ensimmäinen kävelyopastus starttaa lauantaina 21.7., ja opastuksia järjestetään aina elokuun loppuun saakka. Opastuksista peritään viiden euron käteismaksu, jolla kerätään varoja Matkailuopasyhdistyksen hyväksi.

– Kävelyopastuksia on kokeiltu, ja olemme tehneet esimerkiksi lenkin Suvantosillan kautta Penttilänrantaan ja sieltä Ylisoutajansillan yli Rantakatua takaisin.Lenkkiin kuluu noin tunti, ja siinäkin on niin paljon historiaa, että eivät ihmiset jaksa enempää kuunnellakaan, opastuksia luotsaava Raija Pesonen naurahtaa.

Suunnitteilla ovat myös erään kurssilaisen kehittelemät pyöräilyopastukset sekä pop-up-oppaat, jotka pyörisivät kaupungilla fereseissään opastamassa kävijöitä.

– Kävimme kurssilla läpi myös roolissa opastamista, mutta siihen ei uskallettu vielä lähteä, Leena Pelkonen kertoo.

– Vaikkapa Kosiosusihan voisi herätä henkiin matkailuoppaana, sellaisena tummana, komeana hahmona, Marja Tiittanen pohdiskelee.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä