Julkaistu 
Anna Dannenberg

Rokkienergia lataa akut

Ilosaarirockin ainutlaatuinen henki syntyy työntekijöiden ja talkoolaisten hyvinvoinnista, kertoo Petri Varis. Moni vapaaehtoinen on mukana vuodesta toiseen pelkästään yhdessä tekemisen ilosta. Anna Dannenberg Ilosaarirockin ainutlaatuinen henki syntyy työntekijöiden ja talkoolaisten hyvinvoinnista, kertoo Petri Varis. Moni vapaaehtoinen on mukana vuodesta toiseen pelkästään yhdessä tekemisen ilosta.

Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis oli festareilla mukana ensimmäisen kerran jo ennen syntymäänsä.

Syntyperäinen joensuulaisuus on varmasti yksi syy, miksi pidän työstäni niin paljon. Haluan pitää kotikaupunkiani elävänä tekemällä sellaisia juttuja, joista itse tykkään ja joista muutkin tykkäävät.
Tätä työtä on pakko tehdä sydämellä. Jos sen kadottaa, täytyy vaihtaa alaa.
Siksi palaute on minulle erityisen tärkeää. Suurin motiivini on se, että ihmiset nauttivat.

Ensimmäisen kerran olen osallistunut Ilosaarirockiin jo vauvaikäisenä – tai oikeastaan jo sitä edellisenä vuonna, kun äitini oli raskaana.
90-luvun alkupuolelta lähtien olenkin sitten ollut mukana joka ikinen vuosi yhtä lukuun ottamatta, jolloin olin rokin aikaan interraililla.
Olen kokenut Ilosaarirockin kaikissa mahdollisissa rooleissa: asiakkaana, talkoolaisena, soittajana, työntekijänä, ja nyt neljän vuoden ajan festivaalin vastaavana tuottajana.

Työhön päätymisestäni kerron yleensä seuraavanlaista tarinaa.
Opiskeluaikanani olin harjoittelussa Tiedepuistolla tekemässä kyselytutkimusta. Koska oli kesä, kukaan ei vastannut kyselyihin, joten minulla oli tylsää.
Samassa avokonttorissa oli toinen työntekijä, joka kertoili kiinnostavan kuuloisia juttuja Rokumentti-festivaalista, ja päädyin auttelemaan häntä. Sen seurauksena minut palkattiin Rokumenttiin, ja seuraavana vuonna Joensuun Popmuusikoihin.
Tosin tunsin kyllä Poppareiden porukkaa jo ennestäänkin, koska olin soittanut erilaisissa bändeissä kymmenvuotiaasta asti ja verkostoitunut sitä kautta Joensuun musiikkielämään.

Yliopistossa opiskelin pääaineenani sosiologiaa. Kaikki muut aineeni olivat joitain kulttuuripuolen asioita, mutta yhteiskuntatieteet tuntuivat laajemmalta valinnalta tulevaa työelämää ajatellen.
Tosin työurallani ei papereiden perään ole koskaan kyselty, varsinkin kun päädyin töihin jo ennen valmistumista. Graduni nimen ja arvosanan unohdin neljässä kuukaudessa.
Mutta kaikki oppiminen on aina hyväksi, ja kyllähän joissain työpaikoissa on tutkinnollakin merkitystä.
Humanistitaustaisena olen ajan myötä joutunut ajattelemaan työnkuvaani eri tavalla. Alussa se oli selkeästi markkinointia ja viestintää, mutta myöhemmin se on lipunut yhä enemmän talouden suuntaan.
Kun Ilosaarirock on kohta 50 vuoden ikäinen, niin kukaan meistä ei halua olla se, joka vie sen konkurssiin.

Teemme paljon töitä, jotta Ilosaarirockin hyvä maine säilyisi. Paljon kuulee sitä, että siellä on erityisen hyvä henki, mutta se pitää pystyä todistamaan joka vuosi uudelleen.
Pyrimme siihen, että kaikilla työntekijöillä ja talkoolaisilla on kiva olla, niin jokaisella lipunmyyjällä, järjestysmiehellä kuin itselläkin.
Silloin kiireetön ja rento henki välittyy asiakkaisiinkin. Ja vaikkei sellaista itsellä joka hetki olisikaan, sitä ei ainakaan näytetä.
Tärkeää on, ettei tapeta itseämme työllä. Monesti tämä on intohimotyötä, johon nuoret tulevat suurella sydämellä. Kun työ ja vapaa-aika lomittuvat, on vaarana polttaa itsensä loppuun.
Siksi festivaalin kasvaessa myös työntekoa on ammattimaistettu, ettei yhdelle ihmiselle tulisi liikaa vastuuta. Työporukan täytyy kasvaa ja työnkuvien eriytyä.
Itsekin olen oppinut sen käytännössä. Nuorena sitä halusi olla kaikessa mukana, paukutteli menemään vuoden ympäri ja kuvitteli jaksavansa. Nyt olen ymmärtänyt, että mukavaakin työtä pitää osata ajatella työnä ja myös lomailla välillä.

Liikunta on minulle tosi tärkeä tasapainottava asia. Mitä enemmän töitä, sitä enemmän pitää kuntoilla. Se on parempaa nollausta kuin baarissa istuminen.
Kun salilla yrittää selvitä painojen alla hengissä, niin kummasti siinä työasiat unohtuvat.
Myös ystävät ja lähipiiri ovat tärkeitä. Vaikka teenkin töitä ystävien kanssa, joista osan olen tuntenut yläasteajoista lähtien, niin siinäkin pitää osata erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan.
Vapaa-ajan vietosta kyllä huomaa keski-ikäistyvänsä. Vietämme nykyään enemmän aikaa kuntosalilla kuin kapakoissa.
Toisaalta nuorista näkyy, että bailauspuoli ei enää ole niin vahvasti esillä. Bändihommissakin kulttuuri on muuttunut järkevämmäksi. On huomattu, että työnteko ilman viinaakin voi olla hauskaa!

Ilosaarirock on suomalaisessa musiikkimaailmassa vanha ja arvostettu instituutio. Siitä on syytä olla ylpeä, mutta omaksi ansiokseni en sitä laske. Monta kymmentä ja sataa ihmistä on ollut tekemässä sitä jo ennen kuin itse olen edes syntynyt.
Haluamme, että tapahtuma myös uudistuu, pysyy koko ajan tuoreena ja elävänä. Siksi on ihanaa, että mukana on monenikäisiä ihmisiä.
Esimerkiksi anniskelu olisi helpompi järjestää, jos ikäraja olisi K-18, mutta emme halua sulkea alaikäisiä pois, vaan pitää rokin kaikille avoimena.
Myöskään talkoolaisista emme luovu. Vaikka toiminta on ammattimaistunut kovasti samoin kuin musiikkiala muutenkin, niin vapaaehtoisuus on meille tärkeä arvo.
Jotkut tulevat talkoolaisiksi vain siksi, että saavat ilmaisen festarilipun, mutta osa on ollut jo monia vuosia mukana nimenomaan yhdessä tekemisen takia.

Omaan elämääni Ilosaarirock on vaikuttanut todella paljon. Muistan sen fiiliksen, kun kymmenvuotiaana olin ensimmäistä kertaa mukana Laulurinteellä.
En ole varma, mitä bändejä siellä esiintyi, mutta valtaisan uuteen maailmaan astumisen tunteen muistan. Sellaisen, että eihän tällaista voi olla olemassakaan.
Edelleen tulee aina uskomaton energia, kun melkein 30 000 ihmistä on kuuntelemassa samaa bändiä, huutamassa ja laulamassa mukana. On upeaa saada olla mahdollistamassa sitä.
Aina lauantai-iltana viimeisen bändin esiintyessä kiipeämme yhdessä Laulurinteen päälle seuraamaan. Sillä energialla lataa patterit niin, että jaksaa taas puuhata seuraavan vuoden.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä