Julkaistu    |  Päivitetty 
Anne Haikola

Vitsiniekka viihdyttää yleisöjä maakunnissa

Aki Puolakka valmistautuu Kuopion komediafestivaaleille. Anne Haikola Aki Puolakka valmistautuu Kuopion komediafestivaaleille.

– Jännittää. Näin Aki Puolakka, 27, totesi ennen Kerubin toukokuisen stand up -keikan alkua ja hypähteli ilmaan. Ei olisi uskonut. Ennen ensimmäistä puoliaikaa lavalle nousi itsevarma nappipaitamies Potter-laseissa kertomaan vitsejä Elisa Viihteestä, Tuhkimosta ja masennuksesta. Yleisö nautti ja nauroi.

Nyt olemme Jokiaseman terassilla. Aurinko paistaa, Puolakka syö kinuskijäätelöä ja puhelee hyväntuulisesti intohimostaan. Kaikki alkoi noin viisi vuotta sitten, kun Puolakka kävi katsomassa Kerubissa stand uppia.

– Huomasin, ettei tarvitse olla mitenkään super, että saa ihmiset nauramaan. Ajattelin, että minäkin pystyisin kyllä tuohon.

Hän laittoi viestiä tapahtumasta vastaaville, ja sai parin kuukauden päähän oman viisiminuuttisensa. Puolakka kirjoitti materiaalin ja asteli parrasvaloihin. Se meni hyvin. Siitä lähtien eteneminen onkin ollut tasaista ja varmaa.

 

 

Lapsesta asti Puolakka on kuluttanut kaikkea, missä on komediaa: kirjoja, sarjakuvia, sitcomeja ja stand uppia. Omien sanojensa mukaan hän on ollut aina porukan hauskuuttaja. Keskustelun lomassakin Puolakka laskettelee vitsejä tulemaan. Yhdelle mämmivitsille en kuitenkaan naura.

– Tämän takia en voi vielä kertoa tätä lavalla, koska vitsi ei vielä toimi, Puolakka vastaa hiljaisuuteeni.

Puolakka kirjoittaa ylös kaikki käyttökelpoiset ideat, joita hänelle tulee mieleen. Materiaalia keikoille syntyy Puolakan omista kokemuksista. Hän ammentaa kirjoitettavaa tekstiä elämänsä sattumuksista ja hölmöilyistä. Settilistalle mahtuu kuitenkin myös vaikkapa Sokrates, eli aiheet vaihtelevat hyvin paljon. Puolakan mieli on muovautunut sellaiseksi, että se etsii kaikkialta jotain hassua.

– Vaikkapa kaupassa joku arkijogurtti persikka-passion. Eihän kenenkään arki ole persikka-passionia, ei kenenkään elämä ole niin erikoista.

Ihmeteltävää löytyy siis joka puolelta. Historiaa, ihmistieteitä ja kulttuurisia tapoja tarkastellessa esimerkkejä löytyy runsaasti. Puolakan mielestä lopulta kaikki onkin absurdia, kun osaa katsoa riittävän kaukaa.

– Stand upissa käsitellään arkisia ja sinänsä ilmeisiä asioita niin, että tuodaan niiden absurdius ilmi. Sillä tavalla muutkin huomaavat, kuinka kummallisia asiat tai käyttäytymismallit lopulta ovat, ja niiden älyttömyydelle nauretaan yhdessä, Puolakka muotoilee.

 

 

Parasta koomikon työssä on se, kun kaikki nauravat. Tällöin Puolakalla on varma ja helppo olo lavalla. Kun parhaimmillaan saa aikaan parisatapäisessä yleisössä valtavat naurut, tuntuu se mielettömän hyvältä. Silloin saa vain paistatella suosionosoitusten keskellä.

Ahdistavin kokemus on puolestaan se, jonka jokainen koomikko joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan: lavakuolema. Se, kun kukaan ei naura. Siinä ei Puolakan mukaan auta muu kuin ottaa opikseen ja miettiä, mitä voi tehdä seuraavalla kerralla paremmin. Jokaisesta kokemuksesta myös kehittyy: lavakuolemastakin selviää hengissä.

Naurattaja on toiselta ammatiltaan psykologi. Puolakka on muuttamassa Helsinkiin, ja odottaa innolla monipuolisille klubeille pääsemistä.

– Pidän myös psykologin ammatista, mutta olisi kiinnostavaa jossain vaiheessa kokeilla kokopäiväistä koomikon työtä.

Puolakan kesän aikatauluun kuuluu keikkailua muun muassa Oulussa, Helsingissä ja Polvijärvellä. Juuri nyt koomikko valmistautuu Kuopion komediafestivaaleja varten. Festivaali on sama, jolla hän voitti kilpailun vuonna 2016.

– Tosi kiva fiilis festareista. Kuopio on stand upin pääkaupunki Suomessa, siellä on hyvä tehdä.

Jos saa esiintyä samassa kaksituntisessa ohjelmassa maineikkaiden koomikkojen, Jaakko Saariluoman ja Niko Kivelän, kanssa, on todellakin hyvä tehdä.

Haastattelun loputtua pyöräilemme samaa matkaa Koskikadulle. Puolakka heilauttaa rennosti kättään ja lähtee polkemaan joen toiselle puolelle.

Mietin, mitähän Karjalan kasvatista vielä kuoriutuukaan etelässä. Varmasti jotain entistä hauskempaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä