Julkaistu 

Pohjois-Karjala Pride -viikon kulkue järjestetään lauantaina, iltapäivällä vietetään puistojuhlaa Ilosaaressa

Pohjois-Karjala Pride -viikon kulkue järjestetään lauantaina, iltapäivällä vietetään puistojuhlaa Ilosaaressa Heini Myller

Pohjois-Karjala Pride -viikon teemana on ikääntyminen ja sateenkaariseniorit. Perjantaina Joensuun pääkirjastolla kello 16 on keskustelutilaisuuus liittyen ikääntyvien sateenkaari-ihmisten hoivaan ja vanhuuteen, pride-viikon koordinaattori Jussi Hermaja kertoo tiedotteessa.

Myös Setlementillä keskustellaan yhdenvertaisesta ikääntymisestä jo kello 13 alkaen. Illalla sateenkaariseniorit järjestävät kaikille avoimet nostalgiset Vanhat kunnon tanssit kulttuurikahvila Laiturilla. Luvassa on 70-, 80- ja 90-lukujen diskomusiikkia, humppaa ja muuta tanssimusiikkia.

Tilaisuudessa kuullaan omakohtaisia kertomuksia siitä, millaista on ollut elää seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustajana Joensuussa menneinä vuosikymmeninä.

– Vanhemman sateenkaariväestön kohtelu on ollut Suomessa uskomattoman ihmisvastaista vielä vähän aikaa sitten. Yhteiskunta pakotti ihmisen kaappiin. Iso osa on siellä vieläkin. Jotkut seniorien kertomukset ovat hyvinkin järkyttäviä, toiset surkuhupaisia, Hermaja kertoo tiedotteessa.

Laiturilla lauantaina senioriteema jatkuu, kun Setan nuoristoimikunta joensuulaisen puheenjohtajansa Severi Hujasen vetämänä pohtii vanhentumista Sateenkaariseniorius vuonna 2050 -tapahtumassa.

Lauantaina järjestetään kolme massatapahtumaa: Perinteinen pride-viikon kulkue kokoontuu Rautatieaseman liepeillä kello 13.30 ja lähtee liikeelle kello 14.

Marssi päättyy mutkan kautta Ilosaareen, jossa pride-viikon puistojuhlassa kello 15 alkaen esiintyvät muun muassa Linnea von Kattendam, Antti Elias ja Rebecca Clamp. 

Illalla sateenkaariväki siirtyy Kimmeliin, jossa järjestetään drag show -kilpailu Susiraja Drag Race K18 2018. Pääpalkintona on viisisataa euroa ja Susiraja Drag Race -nauha ja titteli, joka on voimassa vuoden ajan. Illan Kimmelissä päättävät discobileet, dj:nään helsinkiläinen Kasumisu.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä