Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Ammattilaisen käsissä lemmikki pärjää

Collie Ben ja jackrussellinterrieri Paavo ovat Mopessa ja Miirussa hoidossa viikon päivät. Häkissä ollaan rauhallisissa tunnelmissa, kun Anita Seppälä käy vaihtamassa vedet. Collie Ben ja jackrussellinterrieri Paavo ovat Mopessa ja Miirussa hoidossa viikon päivät. Häkissä ollaan rauhallisissa tunnelmissa, kun Anita Seppälä käy vaihtamassa vedet.
Päivä alkaa aamulenkillä, jonka jälkeen syödään ja pötkötellään. Iltapäivällä toistuu sama, ja illalla käydään vielä pikaisesti ulkona.

– Se on vähän samanlaista kuin kotona, rytmi täällä menee normaalin työssäkäyvän ihmisen päivärytmin mukaisesti, kertoo Hannu Seppälä, toinen lemmikkihoitola Mopen ja Miirun yrittäjistä.

Anita ja Hannu Seppälä ovat ylläpitäneet Moppea ja Miirua pian kuusi vuotta. Sesonki alkaa taas lähestyä tämän vuoden osalta.

– Tavallisesti vilkkainta aikaa hoitolassa ovat viikonloput, mutta juhannuksesta alkaa varsinainen sesonki, kun ihmiset jäävät kesälomille, Anita Seppälä kertoo.

Tällöin hoitolan 27 koirahäkkiä ja neljä kissahäkkiä ovat pitkälti täynnä. Hoitolaan otetaan myös jyrsijöitä, mutta niitä ei tiloihin mahdu häkkeineen paria enempää.

– Lintuja ja matelijoita emme ole ottaneet hoitoon, koska meillä ei ole niistä kokemusta emmekä näin ollen osaa hoitaa niitä, Hannu Seppälä toteaa.

– Niihin liittyy lisäksi salmonellavaara, ja olisi hyvä, jos niille olisi olemassa oma huone, jossa ne voisivat lentää vapaasti ilman pelkoa karkaamisesta, Anita Seppälä täydentää.

Lemmikille varataan Seppälöiden mukaan hoitopaikka usein jo ennen lomamatkan varaamista, jotta paikka löytyy varmasti.

– Kehotamme aina asiakkaita varaamaan hoitopaikan ajoissa, heti kun tietää, että sellaiselle on tarvetta. Paikan peruminen ei haittaa mitään, Hannu Seppälä kertoo.

Käyttämättömästä paikasta veloitetaan peruutusmaksu vain, jos peruutus tulee sinä päivänä, kun lemmikki olisi tullut hoitoon, tai jos paikkaa ei peruuteta ollenkaan.

Ilosaarirock-viikonloppu on koko vuoden suosituin viikonloppu lemmikkihoitolassa, ja Seppälöiden mukaan tällöin toinenkin kerros lemmikeille ei olisi pahaksi.

– Joensuussa on yhteensä varmaankin noin sata hoitopaikkaa koirille eri hoitoloissa, ja luultavasti yhtäkään ei ole rokkiviikonloppuna vapaana, naurahtaa Anita Seppälä.

– Ja jos joku peruu, on jo seuraava jonossa.

Myös yrittäjä Jatta Mäntynen Lemmikkihoitola Tassuparkki Oy:stä peräänkuuluttaa hoitopaikan varaamista ajoissa.

– Nyrkkisääntö on se, että paikat ovat lähestulkoon täynnä aina, kun koulut ovat kiinni. Jos haluaa varman paikan heinäkuulle, tulisi se varata viimeistään toukokuussa, ja hiihtolomaviikon varaus taas kannattaa junailla viimeistään joulukuun aikana, Mäntynen toteaa.

Hannu ja Anita Seppälän mukaan tietyn päivärytmin noudattaminen lemmikkihoitolassa on hyväksi havaittu järjestelmä, joka pitää lemmikit rauhallisina ja on saanut myös asiakkailta kiitosta.

Uusiin hoidokkeihin pyritään tutustumaan vähitellen, jotta lemmikki sopeutuisi hoitoon tulemiseen.

– Tässä kävi eilenkin yksi berninpaimenkoira tutustumiskäynnillä. Vähän siinä haisteltiin ja rupateltiin ja se sai rauhassa tepsutella tuossa pihapiirissä ja tutustua ympäristöön, Anita Seppälä kertoo.

– Tänne voi tulla harjoituskäynnille vaikka päiväksi tai yhdeksi yöksikin, jotta eläin tottuu siihen, että tänne tullaan ja täältä haetaan kotiin, hän jatkaa.

Tassuparkissa puolestaan on etukäteen sovittu tutustumishetki halukkaille maanantaisin kello 17.

– Se on tavallisesti viikon rauhallisin hetki ja tietty, etukäteen sovittu aika pysyy osana hoitolan rutiinia. Pyrimme siihen, että täällä olevien eläinten stressitekijät pysyvät minimissä eikä täällä käy vieraita ihmisiä, vaan eläimet näkevät vain niille tuttuja hoitajia, Mäntynen selostaa.

Eläimet reagoivat hoitopaikkaan, sen ihmisiin ja muihin eläimiin hyvin yksilöllisesti; toiset stressaavat enemmän ja toiset eivät ole millänsäkään hoitolassa.

– Rutiinit ovat todella tärkeitä, koska silloin eläimet voivat luottaa siihen, että asiat tapahtuvat silloin kun pitää, Mäntynen toteaa.

– Myös ulkona liikkuminen ja hihnassa käveleminen auttavat. Nenän käyttö rauhoittaa koiraa, se on sellainen varma keino saada mielekästä tekemistä, Anita Seppälä kertoo.

Moppe ja Miiru on jaettu koirien kokojen mukaan osastoihin, joihin koirat sijoitetaan omiin häkkeihinsä.

– Jos tänne tuodaan joku hyvin arka koira, sen voi sijoittaa esimerkiksi pienempien koirien osastolle. Lisäksi käytämme yhden häkin levyisiä, pyörillä kulkevia seiniä, joilla voi peittää näköyhteyden.

– Vaikka koira haistaa ja kuulee toiset koirat, on niiden välinen elekieli todella vahva viestintätapa. Kun näköyhteyden peittää, se usein rauhoittaa koiraa, Anita Seppälä.

Lemmikkihoitolat pitävät sisällään erilaisia käytäntöjä hoitosopimusten suhteen, ja Mopessa ja Miirussa omistaja täyttää saapuessaan kirjallisen hoitosopimuksen, jossa käydään läpi kaikki olennaisimmat tiedot lemmikistä: rokotukset, sairaudet, allergiat, madotus, juoksut, mahdolliset lääkitykset, ruokinta, käytös ja mahdolliset pelot. Tällöin hoitajat osaavat toimia eläimen kanssa ja takaavat mahdollisimman hyvin sen viihtyvyyden hoitolassa.

Tassuparkissa astuu voimaan automaattinen hoitosopimus, kun lemmikki tuodaan hoitolaan, ja sopimus kestää siihen saakka, kun lemmikki haetaan pois.

– Ohjeet ja tiedot käydään läpi puhelimitse varaustilanteessa omistajan kanssa. Pyrimme tekemään lemmikin tuomisesta mahdollisimman arkipäiväisen tilanteen, jotta lemmikki ei hämmenny ylimääräisestä säätämisestä. Lemmikki aistii omistajan tunteet, joten se pysyy rauhallisempana, jos omistaja vain normaalisti tuo sen ja poistuu, Jatta Mäntynen selostaa.

Vaikka omistajat usein antavat luvan lemmikin ulkoiluttamiseen vapaana, ei eläimiä kuitenkaan koskaan päästetä Mopessa ja Miirussa irti.

– Me emme tunne eläintä emmekä ole muodostaneet siihen samanlaista suhdetta kuin omistaja, joten sen kanssa kommunikoiminen on aivan erilaista kuin oman lemmikin kanssa kommunikointi, Anita Seppälä toteaa.

Jos lemmikille hoidon aikana sattuisi jotakin, on hoitoloissa olemassa vastuuvakuutus.

– Pakkohan se on olla. Suurin osa koirista on tänä päivänä vakuutettu, mutta mistään yhtiöstä ei voida vakuuttaa toisen ihmisen rahallista omaisuutta eli vastuuvakuutuksella mennään eteenpäin, Mäntynen toteaa.

Mopessa ja Miirussa hoidetaan myös virkakoiria, joiden suhteen hoitosopimusta ei tehdä ilman vastuuvakuutusta.

– Se on nykyaikaa ja se kuuluukin olla ammattimaisessa toiminnassa, Anita Seppälä toteaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä