Julkaistu 
Anna Dannenberg

Oma elämä netissä

Fit Fat Mama -bloggari Tiina Parviaisen blogipostaukset syntyvät useimmiten oman olohuoneen sohvannurkassa. Ideat eivät kuitenkaan katso aikaa tai paikkaa: monet parhaista aiheista ovat syntyneet lenkillä. Anna Dannenberg Fit Fat Mama -bloggari Tiina Parviaisen blogipostaukset syntyvät useimmiten oman olohuoneen sohvannurkassa. Ideat eivät kuitenkaan katso aikaa tai paikkaa: monet parhaista aiheista ovat syntyneet lenkillä.

Vertaistuki ja vastavuoroisuus saavat joensuulaisen suosikkibloggari Tiina Parviaisen jakamaan suuren osan elämästään tuntemattomien lukijoiden kanssa.


Blogikirjoittamisessa minulle on tärkeintä se, että olen alusta asti ollut oma itseni.
Fit Fat Mama -blogini ei ole pelkkää perhejuttua eikä hyvinvointia vaan omaa elämääni. Olisi noloa esittää netissä jotain, mitä ei oikeasti ole.

Aloitin blogin pitämisen marraskuussa 2013. Esikoiseni Eetu oli silloin kolmen kuukauden ikäinen, ja minulla oli tylsää ja liikaa aikaa.
Olin myös innostunut kuntosaliharjoittelusta pari vuotta aiemmin, ja halusin jakaa ajatuksiani niin, ettei kaikki kaatuisi miehen niskaan.
Alussa ajattelin, että kunhan nyt kirjoittelen itselleni. En kehdannut edes mainita blogia henkilökohtaisessa Facebookissani, kai se nolotti tai jotain.
Ensimmäisen kerran hämmensi, kun noin kolmen kuukauden jälkeen törmäsin uimahallissa ihmiseen, joka huikkasi, että ”hei, mie luen siun blogia!”.
Nelisen kuukautta kirjoitettuani sain FitFashionilta sähköpostia, haluaisinko tulla heille bloggaamaan. Muistan vieläkin, kuinka yllättynyt olin kutsusta, kun olin vasta aloittanut kirjoittamisen.
Nykyään blogillani on kuukaudessa noin 60 000 sivunäyttöä.

Koulussa pidin äidinkielestä ja opiskelin luovaa kirjoittamista valinnaisaineena. Minusta oli kivaa keksiä novelleja omasta päästäni.
Kun muut manasivat, että pitää kirjoittaa essee, niin minä olin että jes! Silloin sai antaa mielikuvituksen lentää. Oli myös kivaa, kun opettaja luki tekstejäni luokan edessä.
Nykyään varsinainen työni on puhelintyötä asiakaspalvelutehtävissä, ei siis mitään kirjoittamiseen liittyvää. Kyllä face-to-face-tapaamisissa silti aina välillä joku tunnistaa.

Eniten luettuja blogissani ovat sellaiset mielipidetekstit, joissa annan itsestäni eniten. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi kroppapostaukset synnytyksen jälkeisestä palautumisesta.
Treenijutut eivät nyt ole niin pinnalla, varsinkin kun en kahdeksaan kuukauteen ole vauvan takia edes päässyt kuntosalille.
Kun toista lasta toivoessamme kirjoitin sekundaarisesta lapsettomuudesta, sain blogin kautta tosi hyvin vertaistukea. Moni joutuu valehtelemaan kyselijöille, ettei toinen lapsi ole vielä ajankohtainen. Sekin on tosi rankkaa.
Varsinkin somessa julkaistaan usein vain pintaa ja täydellisyyttä. Se tekee paineita ihmisille.
Kommentointi blogeissa on viime vuosina hiljentynyt paljon. Tuntuu, että kynnys kommentointiin on korkeampi kuin ennen.
On harmi, jos on kirjoittanut hyvän postauksen eikä kukaan kommentoi sitä mitenkään. Vastavuoroisuus antaa motivaatiota kirjoittamiseen.

Myös perheenjäseneni esiintyvät blogissa omilla nimillään ja naamoillaan.
Eetusta kirjoitan nykyään aiempaa vähemmän. Parista kuvasta olen häneltä jo kysynyt, haluaako hän, että laitan nettiin tämän vai tämän.
Seitsemänkuisen Miinan kanssa olen myös varovaisempi kuin aikoinaan Eetusta kirjoittaessani. En esimerkiksi laita blogiin mittoja tai muita vastaavia.
Jos löytäisin netistä itsestäni jotain, missä kerrottaisiin vaikka omista potallakäynneistäni, niin se tuntuisi inhottavalta. Siksi pääsääntöni on, etten laita lapsista blogiin mitään, mistä heille voisi tulla nolo olo.

Bloggaamisella tienaamiani rahamääriä en saa kertoa julkisesti, mutta kolminumeroinen summa se on kuukaudesta riippuen.
Tulot koostuvat sivunäytöistä ja kaupallisesta yhteistyöstä. Joskus yhteistöitä on kuukaudessa paljon, joskus ei yhtään.
Lomia bloggaajalla ei oikeastaan ole. Kirjoitan yleensä 3–4 blogipäivitystä viikossa. Tavoitteenani on vähintään kolme, mutta jos joskus on liian iso stressi, annan itselleni luvan höllätä.
Reissussa olen saanut pidettyä kiinni somettomuudesta. Noin kerran vuodessa lähdemme jonnekin matkoille. Silloin saan ajatukseni jotenkin nollattua, mutta etukäteen ajastan muutaman julkaisun ilmestymään matkan aikanakin.

Moni kysyy, haluaisinko tehdä bloggaamista päätyönäni.
Minusta on kuitenkin kivempi, että pystyn erottamaan toisistaan normielämän ja bloggaamisen, josta saan vähän sivutuloja. Muuten pitäisi ideoida ja kuvata vielä paljon enemmän.
Yhden postauksen takana on paljon muutakin kuin kirjoittelua, sellaista metatyötä, jota lukijat eivät näe. Juuri esimerkiksi osallistuin yhteen blogeja koskevaan tutkimukseen.
Pidän myös aina mukanani ideavihkoja ja kirjoittelen ajatuksia kännykän muistiinpanoihin. Kerran sain lenkillä ollessani kolme eri postausideaa, ja kotona piti äkkiä päästä kirjoittamaan ne ylös.
Esikoisen vauva-aikana oli ihan eri lailla aikaa ideoida ja kirjoittaa. Jos sanotaan, että kaksi lasta menee siinä missä yksi, niin se on ihan höpölöpöjuttua!

Kun aloitin blogini, elin yhtä vauvavuotta. Nyt elän seuraavaa. Tässä välissä olen ehtinyt myös käydä töissä, mennä naimisiin ja muuttaa kolme kertaa.
Aina joskus haluaisin takaisin sen, mitä alkuaikoina oli, kun vain intopiukeana kirjoitti.
Toisaalta tässä toteutuu se, mitä ennen Eetun syntymää ajattelin: vaikka minulla olisi miten monta lasta, haluan myös pitää omista jutuistani kiinni.
Ja tärkeintä on, että pystyn edelleen kirjoittamaan siitä, mistä huvittaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä