Julkaistu    |  Päivitetty 

Be my Ystävä

Iso hali ystävälle, näyttävät Jemina Kettunen (vas.) ja Oona Piipponen. Anna Tenhu Iso hali ystävälle, näyttävät Jemina Kettunen (vas.) ja Oona Piipponen.

Suomessa ystävänpäivänä muistetaan useammin kaveria kuin kumppania.
Muumilaakson Nipsu totesi: Minä en poimi kukkasia enkä lahjoita kenellekään suklaarasioita. Minä popsin suklaat itse.  Eipä ihme, että tuolla Hosulin ja Sosulin jälkeläisellä ei ollut läheisiä ystäviä, paitsi kelmikaveri Haisuli, jolla ei ollut ystäviä senkään vertaa. Itsekkyys ja ahneus harvoin ovat miellyttäviä piirteitä ystävälle, mutta mistä sitten tunnistaa ystävän?
Nuo kaksi ainakin ovat ystäviä, huomaan, kun kauppakeskus Centrumissa tapaan kaksi tyttöä, jotka touhottavat nenät vastakkain.
Jemina Kettunen, 17, ja Oona Piipponen, 16, kertovat, että he ovat olleet ystäviä pari vuotta.
– Me ollaan aika samanlaisia ja meillä on paljon yhteisiä kavereita... Oona kertoo.
– ...ja sitä kautta tutustuttiin, jatkaa Jemina.
Siitähän sen ystävyyden tunnistaakin, kun päätetään toisen aloittama lause.
– Oona on ihanan pirteä ja sen kanssa tulee toimeen, kehuu Jemina ystäväänsä.
On kai kaverissa jotain rasittavaakin?
– No välillä se on ehkä liian innokas, Jemina heittää leikkisästi.
– Jemina on sellainen tosi pirteä ja se kannustaa kaikkia, Oona kehuu, mutta toteaa sitten, että ehkä kaveri  valittaa joskus vähän pienestä.
– Ei aina, mutta sitten kun se valittaa, se valittaa kunnolla.
Tytöillä on laaja, yhteinen kaveripiiri jonka kanssa ystävänpäiväkin vietetään
– Pääosin vietän ystävänpäivää huomenna poikaystävän kanssa, Jemina kertoo.
Suunnitelmat ovatkin jo selvillä.
– Mennään leffaan ystävänpäivän kunniaksi.
– Minä toivotan kavereille hyvää ystävänpäivää viesteillä, Oona kertoo.

Viesteillä voi lähettää myös oikeita postikortteja Postin nettisivujen kautta. Perinteiset paperikortit ovat tänä päivänä suosituimpia kuin koskaan, kerrotaan kauppakeskus Centrumin Postin pisteeltä.
– Ystävänpäiväkorttien suosio on viime vuosina vain lisääntynyt. Nuoret lähettävät joulukorttien sijaan ystävänpäiväkortteja, paljastaa Postissa jo 80-luvulta asti työskennellyt postivastaava Asta Kettunen.
– Pikku pakettejakin lähetetään paljon. Itse lähetin kolme korttia tänä vuonna entisille työkavereille, Kettunen kertoo.

Yksinäisiä saattaa ystävänpäivä ahdistaa, etenkin jos kaikkialta tulvii eteen muistaa ystävää -kehotuksia.
Ketä muistat, jos kaveria ei ole? Joensuun SPR:n jaoston puheenjohtaja ja ystävätoiminnan vastuuhenkilö Kari Helotie lohduttaa, että ystäviä voi saada SPR:n kautta. SPR:n valtakunnallinen Nähdään-kampanja pyrkii tavoittamaan yksinäisiä ihmisiä ja yhdistämään heidät ystävätoiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten kanssa.
– Tänä keväänä on suunniteltu vapaaehtoisten kursseja vapaaehtoisille ystäville. Kurssi kestää yhden illan ja siitä tiedotetaan myöhemmin, Helotie lupaa.
Helotien mukaan ystävätoimintaan ottaa yhteyttä jos haluaa itse tulla ystäväksi yksinäiselle.
– Vapaaehtoisia tipahtelee toimintaan mukaan netin kautta. Aika usein ystävää kaipaavat vanhukset.
– Kun vanhukselle löydetään ystävä, ne matchataan ja ensimmäinen tapaaminen vapaaehtoisen kanssa tehdään yhdessä ystävätoiminnan vastuuhenkilön kanssa. Sen jälkeen he jatkavat yhdessä tapaamisia kuten ketkä tahansa ystävät, Helotie kertoo.
Vaikka erillistä ystävä-mobiilisovellusta ei SPR:llä ole vielä olemassa, olisi Helotien mukaan sellaiselle varmasti tilausta.
– Tällä hetkellä rakennetaan yhteistä tietokantaa SPR:lle- Sellaista, josta voi seurata, ketkä ovat vapaaehtoiset ystävät. Tietokannasta näkee, käyttääkö vanhus esimerkiksi rollaattoria ja onko huono näkö tai muita asioita, joita ystävätoimintaan tulevien vapaaehtoisten pitäisi tietää.
– Sieltä näkee esimerkiksi että ”Raija on saanut ystävän”. Ensi syksynä tietokanta on tulossa valtakunnalliseen käyttöön.


Gallup: Onnea on... hyvät työkaverit, mutta mikä muu?

Ulla Simonen,
ilmoituskonsultti, Karjalan Heili
– Onnea on oma perhe, läheiset ja ystävät. Onnea on kesämökki, hiihtäminen... näitä voisi luetella vaikka miten paljon. Ystävänpäivän vietän töissä, meillä on ystävänpäiväkahvit. Terveiset Emmalle ja Eetulle!

Anniina Mertanen,
ilmoituskonsultti, Karjalan Heili
– Onnea on hyvät hiihtosäät ja ihana tytär. Ystävänpäivä menee töissä. Ajattelin yllättää miehen sydänkarkilla. Ystävänpäivä tuottaa paineita jos sitä ei muista. Lähetän terveisiä isomummolle Tokrajärvelle!

Mira Loponen,
ilmoituskonsultti, Karjalan Heili
– Onnea on käsi kädessä. Ystävänpäivää vietän lasten kanssa, se on läheisten juhla. Ystävänpäivä on lokeroimattoman rakkauden juhla. Terveisiä entisille ja nykyisille työkavereille!

Juha Saastamoinen,
graafinen suunnittelija, Karjalan Heili
– Onnea on perhe ja ystävät. Töissähän sitä ollaan, eli ystävänpäivää vietetään työkavereitten kanssa. Terveiset Timolle!

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä