Julkaistu    |  Päivitetty 

Ehdotapa oma ideasi Kontiolahden uudeksi strategiaksi

Kaikille avoin Kontiolahden strategiakilpailu käynnistyi tiistaina. Kuka tahansa voi ehdottaa ideoita, jotka konkretisoivat Kontiolahden kunnan uutta strategiaa. Kunnanvaltuusto hyväksyi mahdollistavan kasvustrategian maanantain kokouksessaan.

Kilpailuaika on 13.2.–12.3. Ehdotuksia voivat esittää yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset. Kilpailulla halutaan lisätä kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia kunnan asioihin ja varmistaa strategian konkretisoituminen.

Parhaat ideat valitsee valitsijaraati yhdessä kunnan johtoryhmän kanssa. Valitsijaraatiin kuuluvat ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen, seikkailuyrittäjä Mikko Kettunen, Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa ja kunnanjohtaja Jere Penttilä.

Kunnanvaltuusto tekee päätökset valitsijaraadin esityksen pohjalta. Toteutettaviin ideoihin on käytettävissä 25 000 euroa, ja tavoitteena on tehdä todeksi mahdollisimman monta konkreettista asiaa. Toteutettavien ideoiden ehdottajat palkitaan tuotepalkinnoilla. Tehdyt toimenpiteet raportoidaan kunnanvaltuustolle viimeistään strategian päivityksen yhteydessä.

Kaikille avoimen kilpailun rinnalla kunnan henkilöstöä muistetaan ryhmäpalkitsemisen keinoin strategian mukaisesta asenteesta ja tekojen toteuttamisesta. Kilpailuun voi osallistua osoitteessa: https://www.webropolsurveys.com/S/EE9A48EDC8172524.par.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä