Julkaistu 
Anna Dannenberg

Turkis puhuttelee hattumaakaria

Yksilöllisten hattujen tekeminen on Riitta Nevalaiselle samanaikaisesti työtä ja lepoa. Anna Dannenberg Yksilöllisten hattujen tekeminen on Riitta Nevalaiselle samanaikaisesti työtä ja lepoa.

Käsityöyrittäjä Riitta Nevalainen tekee työtään ihmisten parissa ja luonnonmateriaalien ehdoilla.


Jos yrittäminen olisi helppoa, niin kaikkihan olisivat yrittäjiä. Vaatii ihan erityisen luonteen, että kestää tällaista epävarmuutta.
Voi ajatella, että olen sitkeä ja vahva, tai sitten hullu ja tyhmä. Teen mitä arjessa jaksan. Jos se ei onnistu, menetys ei ole sen enempää tai vähempää kuin että siinä menee kaikki. Siksi tähän työhön pitää sitoutua täysin.

Olen syntynyt ja kasvanut Kiihtelysvaaran Keskijärvellä. Äitini oli taitava käsitöissä ja kutoi muun muassa mattoja. Varmaan häneltä olen perinyt kiinnostukseni käsillä tekemiseen.
Nahkaa tai turkista olin lapsuudessani hyvin vähän nähnytkään. Äidille ja isälle teetetyt minkkihatut meillä oli, ja nahkapala, jonka isä oli varannut korjausmateriaaliksi. Muistan kuitenkin, miten materiaali kiehtoi minua jo pienestä pitäen.
Opiskelin alun perin Joensuussa ompeluartesaaniksi. Koulutukseen kuului myös erikoistekniikat, ja nahka oli ohjelmassa viimeisen vuoden keväällä. Se vei heti mennessään.
Myöhemmin lähdin Kemijärvelle opiskelemaan turkkuriksi. Opinnot olisivat kestäneet kuusi vuotta, melkein yhtä kauan kuin lääkäriksi opiskeleminen. Itse kuitenkin selvisin lyhyemmässä ajassa, koska minulla oli jo aiempaa koulutusta ja kokemusta.
Olen luonteeltani enemmän suunnittelija kuin toteuttaja, mutta tekemistäkin pitää osata. Etenkin nahan ja turkiksen kanssa työskennellessä materiaali puhuu. Jokainen nahka on erilainen, ja turkiksissa on vaikka millaisia karvan profiileja, eri pituuksia ja kiharaa. Kaikesta ei tule kaikkea.

Hattujen tekeminen alkoi osittain sattumalta. Opiskeluaikanani pääsin tutustumaan Kuopiossa modistiliikkeeseen, ja jo silloin olin ihan, että vau!
Myöhemmin jossain vaiheessa havahduin siihen, että aurinko on iholle haitallista, ja päätin kokeilla, osaisinko tehdä kankaisen kesähatun. Tein alun perin viisi erilaista mallia. Yksi niistä oli sellainen, että otin vain sakset käteen ja leikkasin kappaleet. Siitä tuli yksi mukavimmista malleistani.
Menin häkellyksiin, kun tajusin, että monet pitävät minua nykyisin ensisijaisesti hatuntekijänä. Itse miellän itseni enemmänkin turkkuriksi. Mutta ehkä on hyvä, että voi tehdä monia asioita: hattuja, laukkuja, kipsitauluja, nahka- ja turkistöitä.
Joidenkin konsulttien mielestä olisi järkevämpää tehdä vain yhtä ja samaa. Mutta se vaatisi eri tavalla investointeja ja markkinointia, ja olisiko se loppupeleissä yhtään sen varmempaa? Mieluummin pidän jalat maassa kuin uskon yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista.

Perheenkin ehdin jossain vaiheessa perustaa. Nyt asun kolmisin kahden teinin kanssa. Voisihan se helpomminkin olla, mutta eipä ole.
Lapseni ovat onneksi hyvin käteviä ja omatoimisia, ei tämä muuten onnistuisikaan. Jos heille jonkin homman antaa, se myös tapahtuu. Lähinnä mietin, ehdinkö olla heille tarpeeksi vanhempi.

Oma työhuone on minulle sikäli merkityksellinen, että sen voi luoda itselleen toimivaksi. Nykyisessä työtilassani Taitokorttelissa olen työskennellyt vasta muutaman kuukauden, joten se kehittyy edelleen.
Kaiken sisustamisen olen tehnyt tilan ehdoilla. Ja myös sillä ajatuksella, että sen on näytettävä asiakkaiden silmissä siistiltä. Tähän työhön kuuluu vaikka mitä työvälineitä, hattumittaa ja saumarullaa ja ripsinauhaa ja hakasta, joille on kaikille oltava omat paikkansa.

Jotkut eivät arvosta käsin tekemistä lainkaan, vaan haluavat mieluummin hakea kaupasta heti valmista. Sen sijaan toisten mielestä on huikeaa, että joku tekee asioita juuri hänelle.
Tykkään, että palvelu on henkilökohtaista. Ehkä ihmiset alkavat jo kyllästyä siihen, että kaupan kassallakin pitää asioida yksin.
Isoissa kinkereissä en välttämättä ole se kaikkein sosiaalisin ja puheliain tyyppi. Työssä sosiaalisuus on kuitenkin ihan eri asia, kun ihmisiä saa tavata työn ympärillä.
Alanvaihtoakin jouduin yhdessä vaiheessa miettimään terveyssyistä. Sosionomikoulutuksen pääsykokeissa kuitenkin huomasin, ettei se ole minun alani. Teen omaa sosiaalityötäni täällä asiakkaiden parissa. Mihinkäs koira kirpuistaan pääsisi.

Voisin kyllä vaihtaa alaa, jos saisin tehdä mielekästä työtä, josta joku vieläpä maksaisi. Mutta parempi on yrittää kuin olla työttömänä.
Hatun tekeminen on minulle omaa hengähdysaikaa. Toisille sitä saattaa olla vaikka kasvimaan tönkiminen, mutta minulle pääntyhjennystä on se, kun otan huovan ja alan höyryttää sitä ja asetella hattutukille.
Olen tyytyväinen, että osaan tehdä työtäni materiaalin ehdoilla. Luovuus on mielestäni juuri sitä, että löytää ratkaisut ja osaa tehdä asioita eri tavoilla.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä