Julkaistu    |  Päivitetty 
Anna Dannenberg

Opiskelijatwisti kruunaa soiton

RytmiHäiriköiden Timo-Teemu Passi, Sanna-Mari Savolainen ja Laura Siitonen ovat Puhalluksen järjestelyissä jo loppusuoralla. Järjestäjien ”kiertopalkintona” toimiva puhalluslamppu on todistetusti toiminut ainakin vielä parin vuoden takaisessa Puhalluksessa. RytmiHäiriköiden Timo-Teemu Passi, Sanna-Mari Savolainen ja Laura Siitonen ovat Puhalluksen järjestelyissä jo loppusuoralla. Järjestäjien ”kiertopalkintona” toimiva puhalluslamppu on todistetusti toiminut ainakin vielä parin vuoden takaisessa Puhalluksessa.
– Tahti vain kiihtyy, luonnehtii kapellimestari Timo-Teemu Passi RytmiHäiriköiden tunnelmia vajaa viikko ennen Puhallus-festivaalin alkua. Joensuulainen big band isännöi tulevana viikonloppuna opiskelijapuhallinorkesteritapahtumaa, johon osallistuu kahdeksan orkesteria ja yhteensä lähes 200 soittajaa ympäri maata.

Puhallus on kajahtanut 1990-luvun alusta asti aina kahden vuoden välein eri yliopistokaupungeissa. Joensuussa festivaalia on vietetty edellisen ja tähän asti ainoan kerran vuonna 2003.

–  Missään muussa Itä-Suomen kaupungissa Puhallusta ei järjestetä. Lähin paikka on Jyväskylä, Passi huomauttaa.

–  Siksikin tämä on ainutkertainen tapahtuma. Ei voi ajatella, että menen sitten ensi vuonna, muistuttaa tapahtuman tuottaja, RytmiHäiriköiden entinen kosketinsoittaja Laura Siitonen.

Yleisöä hemmotellaan Puhalluksessa peräti yhdeksällä tunnilla puhallinmusiikkia.

Lauantai-iltapäivän ajan orkesterit esiintyvät nonstoppina kahdella lavalla Ilosaaressa, ja illalla on vuorossa kolmituntinen yhteiskonsertti Carelia-salissa.

–  Ilosaari on paikkana siitä kiva, että soittajat pääsevät seuraamaan myös toistensa keikkoja. Usein Puhalluksen keikat ovat olleet eri puolilla kaupunkia, jolloin muita ei pääse kuulemaan. Myös yleisö toivottavasti löytää sinne hyvin, RytmiHäiriköiden basisti Sanna-Mari Savolainen toteaa.

Vaikka esiintyminen onkin mukavaa, se ei kuitenkaan ole Puhalluksen päätarkoitus. Järjestäjät ovat yksimielisiä siitä, että tärkeintä on tavata muita bändejä ja kuulostella muiden kuulumisia.

Sen sijaan esimerkiksi nuotteja ei Puhalluksessa juurikaan ole tapana vaihdella orkesterien kesken, vaan pikemminkin kaikki osallistujat ovat ylpeitä omasta linjastaan.

–  Avoimin korvin kaikkia kuitenkin kuunnellaan ja arvostetaan, Timo-Teemu Passi korostaa.

Festivaalijärjestelyissä on panostettu vahvasti karjalaiseen vieraanvaraisuuteen.

Ruokailut, roudaus ja muut käytännön toimet pyritään saamaan mahdollisimman sujuviksi. Kaikkein tärkeintä on, että jokainen orkesteri ja soittaja otetaan henkilökohtaisesti vastaan.

– Tavoitteena on hyvä ilmapiiri, kuten RytmiHäiriköissä yleensäkin, Siitonen kiteyttää.

– Sunnuntaiaamuna sen saattaa jopa tuntea nenässään, Passi pohtii.

RytmiHäiriköitä pidetään yleisesti yhtenä Suomen parhaista opiskelijaorkestereista. Mikä onkaan suosion syy?

–  Meillä on niin komea kapellimestari, Passi kuittaa.

Orkesterikavereiden spontaani naurunpurskahdus paljastaa, ettei kyseessä ehkä ole aivan koko totuus.

Passi päätyykin täydentämään vastaustaan toteamalla, että RytmiHäiriköiden maineeseen vaikuttavat niin kiinnostava ja monipuolinen ohjelmisto kuin esiintyminenkin, joka on paljon muutakin kuin soittamista.

– Kaikkein tärkeintä on asenne. Jos mennään hatelikkoon, niin sitten mennään täysillä! Passi tiivistää.

Erinomaisia esityksiä on kuitenkin odotettavissa muiltakin viikonlopun esiintyjiltä, ja ennen kaikkea keskenään hyvin erityyppisiä.

Esimerkiksi jyväskyläläinen Puhkupillit on opiskelijapuhallinorkestereista perinteisin ja tyyliltään klassisin.

Siihen verrattuna vaikkapa eksentrisestä esiintymisestään tunnettu Retuperän WBK muodostaa varsin suuren kontrastin.

Niin Passin, Savolaisen kuin Siitosenkin mielestä kaikkia Puhalluksen osallistujia kuitenkin yhdistää niin sanottu opiskelijatwisti. Innokas ja ennakkoluuloton suhtautuminen päivittää puhallinmusiikin luontevasti myös nuorempien sukupolvien harrastukseksi.

Kommentoi

Hae Heilistä