Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Ei just eikä melkein, vaan ihan omalla tavalla

Outokumpulaisessa Oudot Martat -yhdistyksessä ei tähdätä täydellisyyteen vaan mukavaan yhteisöllisyyteen. Suvi Kamppuri (vasemmalla), Niina Pekkanen ja Jenni Räsänen toivottavat kaikki samanhenkiset, niin miehet kuin naiset, tervetulleiksi. Outokumpulaisessa Oudot Martat -yhdistyksessä ei tähdätä täydellisyyteen vaan mukavaan yhteisöllisyyteen. Suvi Kamppuri (vasemmalla), Niina Pekkanen ja Jenni Räsänen toivottavat kaikki samanhenkiset, niin miehet kuin naiset, tervetulleiksi.
Outokumpulaisella Katariina Kamppurilla oli unelma.

Hän oli pitkään mietiskellyt marttailua, mutta olemassa olevat marttayhdistykset eivät vastanneet ekoilusta, kotoilusta ja yhteisöllisyydestä kiinnostuneen Kamppurin haaveita. Hän unelmoi toiminnasta, johon olisi mahdollisimman helppo päästä mukaan ja jota pyörittämässä olisi erityisesti nuoria ihmisiä.

Kun sellaista ei ollut tarjolla, Kamppuri päätti panna tuulemaan. Yhdessä siskonsa Suvi Kamppurin kanssa hän ideoi viime syksynä Facebookin Outokumpu-ryhmään ilmoituksen, jossa he huhuilivat, josko kaupungista löytyisi muita uuden sukupolven marttailusta kiinnostuneita.

Ja löytyihän heitä.

Oudot Martat ry:n perustamiskokous oli joulukuun puolivälin tienoilla, minkä jälkeen asiat ovat edenneet vauhdilla. Tammikuun puolivälissä tuore marttayhdistys järjesti ensimmäisen jäseniltansa, jonka pääteemana oli suunnitella alkaneelle vuodelle toimintakalenteri.

Toiminta on edelleen vielä pitkälti suunnitteluvaiheessa, mutta Outojen Marttojen ensimmäinen yhteinen tapahtuma koittaa laskiaissunnuntaina 26. helmikuuta. Silloin luvassa on koko perheen luistelutapahtuma Kyykerin kentällä. Mukana menossa on myös Marttojen kahvio.

–  Lisäksi tulossa on ruisleipäkurssi eli miten nykyvehkeillä on mahdollista saada ruisleivästä järjellistä. Sitten meillä on hiihtoretki, jos lumet riittävät maaliskuulle asti.

Outojen Marttojen käsityöpiiri kokoontuu kerran kaksi kuukaudessa, ja se on avoin kaikille jäsenille.

–  Jossain vaiheessa myös hortoilemme, luultavasti sanan molemmissa merkityksissä, mutta enemmän ajatuksena on keskittyä syötävään keräilyyn, Outojen Marttojen hallituksen puheenjohtaja Suvi Kamppuri, rahastonhoitaja Jenni Räsänen ja jäsen Niina Pekkanen luettelevat.

Yhdistyksen nimi viittaa paitsi Outokumpuun myös sen toimintaideologiaan: Outojen Marttojen toiminta on täysin jäsentensä näköistä.

Tällä hetkellä yhdistyksellä on liki 30 jäsentä, ja luonnollisesti porukkaan mahtuu hyvin erilaisista puhteista mieltyneitä.

Toinen tykkää esimerkiksi ratsastamisesta, toinen ei, ja Oudoissa Martoissa se on ihan ok.

–  Voimme tehdä kaikkea, mitä jäsenet haluavat. Tosi moni meistä on myös ruuhkavuosia elävä, ja ymmärrämme myös sen, jos jollakulla ei ole hirveästi ylimääräistä aikaa. Kaikkeen ei tarvitse osallistua.

–  Olemme matalan kynnyksen marttayhdistys. Osallistua voi ilman, että tarvitsee tehdä viisi–kuusi tuntia talkootöitä tai leipoa täydellisiä riisipiirakoita yhteen asti yöllä, puheenjohtaja Suvi Kamppuri huomauttaa.

Matala kynnys näkyy erityisen hyvin Outojen Marttojen arjessa. Yhdistyksen jäsenillä on oma Whatsapp-rinkinsä, jossa he voivat kysellä seuraa vaikkapa lenkille tai jumppaan. Oudoissa Martoissa on mukana paljon muualta Outokumpuun muuttaneita, joille ihmiset ja kaupunki eivät ole niin tuttuja kuin paikallisille.

–  Tällaiselle umpioutokumpulaisellehan on itsestään selvää, mikä on Ruplan tontti ja Sumppilampi, tai missä Mustikkakorven hiihtolatujen lähtöpaikka on. Hieman yllätyksenä tuli, että kaikki eivät niitä tiedäkään. Aikuisiällä kavereiden etsiminen ei ole myöskään niin simppeliä, Niina Pekkanen miettii.

–  Minua kiehtoo Outojen Marttojen ajatusmaailma, että tässä voi löytää uuden, hyvän kaverin, jonka kanssa voi mennä vaikka eksymään metsään.

–  Tarkoituksena ei ole eksyä, mutta ei haittaa, jos niin käy.

–  Ei tarvitse osata voidakseen tehdä, ja kaksi ummikkoa yhdessä voi onnistua.

Pekkasella on kokemusta myös perinteisestä marttailusta. Hän on ollut vuosia mukana eräässä toisessa paikallisessa marttayhdistyksessä, jonka jäsenten keski-ikä huitelee Pekkasen mukaan 70 vuoden paikkeilla.

–  Kauhean mielenkiintoistahan heiltä on saada tietoa, mutta kun omat lapseni ovat syntyneet 2000-luvun puolella, ja Martta-kollegoilla voi taas olla minun ikäisiäni lapsia, vertaistukemme ei ihan kohtaa.

–  Jos minä kipuilen sitä, saavatko lapset kännykän tai tietokoneen, he ovat miettineet ihan toisenlaisia asioita omien lastensa kanssa, Pekkanen jatkaa.

Vaikka Oudot Martat määritteleekin itsensä uuden sukupolven marttayhdistykseksi, se on osa vuonna 1899 perustettua Marttaliittoa. Järjestö ei kuitenkaan rajoita paikallisyhdistysten omaa toimintaa millään tavalla.

–  Mutta myös me arvostamme perinteitä ja käsillä tekemistä. Se on yhdistyksemme punainen lanka, Suvi Kamppuri lisää.

Jatkossa Oudot Martat aikoo olla hyvin näkyvä yhdistys.

Tapahtumistaan outokumpulaisyhdistys tiedottaa Facebookissa, ja suunnitteilla on myös jäsenten ylläpitämä blogi.

Mikäli sosiaalisessa mediassa roikkuminen ei kiinnosta, Outojen Marttojen toimintakalenteriin voi käydä tutustumassa muun muassa Outokummun kirjastossa ja neuvolassa.

Kommentoi

Hae Heilistä