Julkaistu    |  Päivitetty 
Ossi Savolainen

Unhoittunut suuruus?

Larin Parasken patsas Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa. Patsas on harvinaisuus. Larin Parasken patsas Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa. Patsas on harvinaisuus.
Larin Paraskella on ollut suuri merkitys suomalaiselle kansan- ja runonlaulantaperinteelle. Hänen lausuntansa pohjalta on merkitty muistiin lähes 32 000 runoa ja loitsua.

Silti vuosina 1834–1904 elänyt kansanrunonero on jäänyt suurimmalle osalle suomalaisista tuntemattomaksi.

Vaikkei Paraske ole elänyt Joensuussa, on hänellä kuitenkin kiinnekohta Pohjois-Karjalan pääkaupunkiin patsaan kautta. Runonlaulajan patsaan valos sijaitsee Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjaston rappusten tasanteella toisessa kerroksessa.

Erikoistutkija Senni Timonen on tutkinut runonlaulaja Larin Paraskea, ja hänen tuotantoaan paljon. Hänen mukaansa Paraskella on ollut suuri merkitys etenkin inkeriläisen naiskulttuurin muistamisessa.

– Parasken runoja ei ole sidottu aikaan, joten niillä on merkitystä nykyäänkin. Hän on 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kulttuurihistoriassa lyyrisen runonlaulannan symboli.

Larin Paraske vaikutti vuosisadan vaihteessa moneen suomalaiseen karelianistiin, kuten Jean Sibeliukseen, Albert Edelfeltiin sekä Eero Järnefeltiin.

– Sibelius vieraili Kullervo-sinfoniaa tehdessään Parasken luona, ja sai vaikutteita häneltä, kertoo Timonen.

Timonen arvelee, että Parasken patsaan valos on Joensuussa, koska karjalainen kulttuuri, ja Paraske koskettaa myös Joensuussa, vaikka hänellä ei ollutkaan minkäänlaista kiinnekohtaa Pohjois-Karjalaan.

Larin Paraske ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Apupappina Sakkolassa, Karjalassa toiminut apupappi Adolf Neovius tekikin suuren työn kerätessään Parasken tuotantoa ylös useiden vuosien ajan.

– Paraske oli viimeisiä, joka oli sisäistänyt runonlaulannan osaksi kulttuuria. Juuri siitä syystä, että hän eli runonlaulantakulttuurissa, Timonen avaa Parasken tärkeyttä runonlaulantakulttuurille.

Runonlaulanta osana kulttuuria johtui osin juuri luku- ja kirjoitustaidottomuudesta, joka ruokki suullista kansanperinnettä.

– Kyllähän runonlaulantaa on edelleenkin, mutta erilaisessa muodossa, toteaa Timonen.

Larin Parasken runoissa oli monenlaisia teemoja. Yleisiä olivat muun muassa hänen oma elämänsä ja naiseus.

Kysymykseen siitä, oliko Paraske naisten oikeuksien puolestapuhuja, pohtii Timonen vastausta hetken.

– Hän lauloi paljon naisen kohtalosta, mutta enemmän häntä voisi pitää tasa-arvon edustajana. Hän halusi oikeudenmukaista maailmaa. Paraske kuvaa eräässä runossa esimerkiksi orjan elämää.

Parasken tuotantoa taltioitiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin kansallinen herääminen ja nationalismin nousu oli Suomessa suurta.

Parasken runoista vallitseva aika ei juurikaan käy kuitenkaan ilmi.

– Joissain runoissa löytyy venäjäläisvastaisia ilmauksia ja kielikuvia, mutta en sanoisi, että Paraskella oli mitään kansallisia motiiveja taustalla, pohtii Timonen.

– Enemmänkin oma kylä oli Larin Paraskelle keskus, ja muut alueet, kuten Venäjän tai Saksan, hän näki kaukaisina.

– Paraske oli suomenkielinen, mutta osasi ilmeisesti puhua myös venäjää.

Larin Parasketta voisi kutsua aikansa julkkikseksi. Hän tuli suureen tietoisuuteen, kun useat taiteilijat vierailivat hänen luonaan saadakseen innoitusta Karjalaa käsitteleviin töihinsä.

Paraske on kuvattu kannelta soittavana kansallispukua kantavana naisena. Tämä kuva on kuitenkin vain luotu julkisuuskuva.

– Neoviuksen mukaan Paraske ei osannut soittaa kannelta eikä käyttänyt yleensä kansallispukua, avaa Timonen.

Larin Parasken tuotanto on tällä hetkellä tallennettuna Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa.

– Noin parikymmentä sävelmää on kadonnut, mutta suurin osa tuotannosta on edelleen tallessa, Timonen iloitsee.

Kommentoi

Hae Heilistä