Julkaistu    |  Päivitetty 
Pia Paananen

Viroa musisoidaan tutuksi Outokummussa

Tero Paasu ja Päivi Muikku ovat suunnitelleet keskiajalta nykypäivään kulkevan musiikkimatkan Viroon. Tero Paasu ja Päivi Muikku ovat suunnitelleet keskiajalta nykypäivään kulkevan musiikkimatkan Viroon.
Outokummun mielenterveysyhdistys Välkkeen SUVI – Suuntana Viro -hanke tekee huhtikuulle asti keskiviikkoaamupäivisin musiikkimatkaa Viroon.

–  Nyt on ollut jo kansanlaulujen yhteislaulua ja keskiaikaista virolaista musiikkia, kertoo SUVI-hankkeen projektityöntekijä, sosionomi Päivi Muikku.

Vapaaehtoistyöntekijä Tero Paasu listaa loppukevään ohjelmaa:

–  Tulossa ovat kansanmusiikki ja vanhat soittimet, neuvostoajan musiikki, laulavan vallankumouksen laulut ja nykyinen pop- ja rockmusiikki.

–  Yhdellä kerralla keskitymme Arvo Pärtin teoksiin ja hänen aikakautensa kansallisesta heräämisestä kertovaan musiikkiin.

Musiikkimatkan ohjelman ovat suunnitelleet Muikku ja Paasu yhdessä, mutta apua on saatu pelimanniystäviltä ja muun muassa hankkeen virolaiselta yhteyshenkilöltä.

–  Riina Kenn on ollut alusta asti mukana hankkeen suunnittelutyössä. Hän on kanttori ja tuntee hyvin maansa musiikkielämää, Muikku kertoo.

SUVI-hankkeen suurin tavoite on luoda pohjaa Välkkeen ja virolaisten mielenterveysyhdistysten välille.

Muutaman viikon päästä Välkkeen väki lähteekin tutustumaan virolaisiin mielenterveystoimijoihin.

Matka vie Tallinnaan, Tarttoon, Viljandiin ja Pölvaan.

Tavoitteena on löytää yhteyksiä virolaisiin mielenterveysalan toimijoihin.

-Toivomme, että voimme luoda sikäläisten mielenterveysalan toimijoiden kanssa uusia yhteistyökuvioita. Yksinkertaisimmillaan joku meidän väestämme on pari viikkoa siellä ja tutustuu sikäläisen mielenterveysyhdistyksen arkeen, tai sieltä tulee joku tänne, ja näin voimme arjen tasolla vaihtaa ja kehittää omaa toimintaamme, Välkkeen toiminnanjohtaja Petri Kokko kertoo.

Muikku ja Kokko pitävät tärkeänä myös suomalaisen hanketietotaidon jakamista virolaisille yhteistyökumppaneille, ja yhtenä tavoitteena onkin selvittää, olisiko mahdollisuutta luoda samansuuntainen leader-rahoitteinen yhteistyömalli.

Kommentoi

Hae Heilistä