Julkaistu 
Aimo Salonen

On vuosi aikaa löytää ratkaisu Botanialle

Valtteri Kiiski (vasemmalla), Oona Kiiski ja Aleksi Roivas tutustuivat Juuso-papukaijaan ja kasveihin viime perjantaina. Aimo Salonen Valtteri Kiiski (vasemmalla), Oona Kiiski ja Aleksi Roivas tutustuivat Juuso-papukaijaan ja kasveihin viime perjantaina.

Yhdistykset voimavarat tulivat vastaan. Jos ratkaisua ei löydy, puutarhassa joudutaan aloittamaan alasajo kesällä 2017.

 

Botanian ystävät ry on pyörittänyt nyt kasvitieteellistä puutarhaa ja trooppista perhospuutarhaa lähes neljä vuotta. Tulokset ovat hyviä. Kävijämäärät ovat kasvaneet 35 prosenttia ajoista, jolloin Botaniaa pyöritti yliopisto. Vuonna 2015 kävijämäärä oli jo yli 18 000.

Samalla on käynyt selväksi, että yhdistyksen pieni aktiivijoukko ei pysty venymään loputtomiin. Talkoolaisten voimavarat eivät riitä vuodesta toiseen aikaa vievään vapaaehtoistyöhön. Rahaakin saisi olla enemmän.

 

Muutoksia on tehtävä

 

Yliopiston aikaan Botanian vuosibudjetti oli 470 000 euroa. Yhdistys on puristanut luvun 270 000 euroon hakemalla säästöjä muun muassa kaukolämmön ja sähkön kulutuksesta sekä henkilöresursseista.

Vielä kesän ajan Botanialla on viisi palkattua työntekijää, mutta syksyllä määrä putoaa kolmeen.

– Olemme päätyneet ratkaisuun, että vastaamme vuokrasopimuksen mukaisista sitoumuksista heinäkuun 2018 loppuun saakka, Botanian aktiivit sanovat.

– Ellei muutoksia kiinteistön hallintaan ja rahoitukseen tule, kasvitieteellisen puutarhan toiminta yhdistyksen ylläpitämänä päättyy.

Aikaa ratkaisun löytämiseen on vuosi. Jos ratkaisua Botanian jatkolle ei löydy, yhdistys joutuu aloittamaan puutarhan alasajon kesällä 2017.

Botanian ystävät ry:n puheenjohtaja Jussi Virratvuori, vapaaehtoistyöntekijä Noora Vikman ja toiminnanjohtaja Vilma Lehtovaara ovat selvitelleet eri vaihtoehtoja.

Kiinteistön omistaa nyt Suomen yliopistokiinteistöt Oy. Yhdistys on neuvotellut sen kanssa mahdollisuudesta, että yhtiö joko lahjottaisi tai myisi nimellisestä hinnasta kiinteistön yhdistykselle, jolloin tämä pääsisi tekemään pitkän aikavälin investointeja muun muassa energiaratkaisuihin.

– Yliopistokiinteistöt ilmoitti, että he ovat valmiita myymään lähtöhinnalla 500 000 euroa. Hinta on todennäköisesti neuvoteltavissa, mutta näin pienellä yhdistyksellä ei ole pelimerkkejä lähteä neuvottelemaan, Virratvuori sanoo.

Botanian ystävät onkin aloittanut tunnustelut vaihtoehdoista, että joku muu alkaisi pyörittää Botaniaa heinäkuun 2018 jälkeen.

 

Syksyllä jotain tietoa

 

Kaksi viikkoa sitten Botanian ystävillä oli palaveri, jonne kutsuttiin edustajia Joensuun kaupungilta, maakuntaliitosta, yrittäjistä, yliopistolta sekä matkailu- ja markkinointialojen edustajilta.

– Juhannuksen jälkeen on pieni kokous Josekin ja Pohjois-Karjalan liiton kanssa, ja sen, mihin se johtaa, näkee sitten, Virratvuori kertoo.

– Tänne kokoontuneen porukan kanssa sovittiin, että tavataan uudestaan lokakuussa. Silloin pitäisi olla jo tiedossa jotain konkreettista.

Botanian ystävät ry on esitellyt omat vaihtoehtonsa ja odottaa nyt, miten muut toimijat niihin suhtautuivat.

– Onnellisuutta tuottaa huojennus siitä, että pallo on otettu vastaan ja vapaalle keskustelulle on annettu tila, Noora Vikman sanoo.

 

Vaihtoehdot

 

Vaihtoehto 1: Botanian ystävät ry jatkaa yksin puutarhan ylläpitoa myös heinäkuun 2018 jälkeen.

Edellyttää: Kiinteistön hallinta on yhdistyksellä, jolloin sillä on mahdollisuus tehdä pitkän aikavälin investointeja muun muassa energiaratkaisuihin. Toimintaan on saatava lisää ulkopuolista tukea 60 000 euroa vuodessa. Rahoituksen on oltava pitkäkestoista seuraavaksi viideksi vuodeksi. Nykyinen ulkopuolinen tuki Joensuun kaupungilta on 34 000 euroa vuodessa.

Vaihtoehto 2: Botanian ystävät ry jatkaa ylläpitoa yhdessä toisen toimijan tai toisten toimijoiden kanssa.

Edellyttää: Uusi toimija/yhteistyökumppani pitää löytyä kesään 2017 mennessä ja yhteistyön alkaa viimeistään syksyllä 2017. Neuvottelut Syk Oy:n kanssa kiinteistön hallinnasta.

Vaihtoehto 3: Uusi toimija tai uudet toimijat ottavat kokonaisvastuun ja yhdistys vetäytyy ylläpitovastuusta.

Edellyttää: Botanian toiminnot siirtyvät uudelle ylläpitäjälle syksystä 2017 alkaen. Uusi toimija sopii omistajan kanssa kiinteistön hallinnasta 1.8.2018 alkaen ja vastuiden siirtymisestä itselleen.

Vaihtoehto 4: Ratkaisuja kiinteistön, kiinteän lisärahoituksen sekä mahdollisen yhteistyön osalta ei löydy, eikä uutta ylläpitäjää löydy. Botanian ystävät ry irtisanoo vuokrasopimuksensa Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa kesällä 2017 ja aloittaa samalla vaiheittaisen alasajon. Botania suljettaisiin yleisöltä sunnuntaina 13.5.2018.

Edellyttää: Vuokrasopimus päättyisi 31.7.2018. Siihen mennessä Botanian kiinteistö on tyhjennetty kasveista sekä muusta irtaimistosta.

Kommentoi