Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Siellä se rima on, aina vain tosi korkealla

Koomikko Teemu Vesterisen mukaan kaikesta voi vääntää stand up -lavalla juttuja. Viime aikoina hän on naurattanut yleisöä kertomalla omasta masennuksestaan. Kuva: Petri Kotwica Koomikko Teemu Vesterisen mukaan kaikesta voi vääntää stand up -lavalla juttuja. Viime aikoina hän on naurattanut yleisöä kertomalla omasta masennuksestaan. Kuva: Petri Kotwica
Vuonna 2011 koomikko Teemu Vesterinen, 41, teki radikaalin päätöksen. Kymmenen vuotta stand up -lavoja kierrellyt ja yhdeksi Suomen suosituimmaksi koomikoksi kohonnut Vesterinen päätti lopettaa uransa.

Päällisin puolin kaikki näytti hyvältä. Kysyntää ja keikkoja riitti, mutta siviilissä Vesterinen oli hyvin väsynyt mies. Kun mieleen hiipinyt synkkyys alkoi ulottaa lonkeroitaan myös hänen lavaesiintymisiinsä, päätös luopua koomikon urasta tuntui parhaalta mahdolliselta.

Jättäydyttyään stand up -klubeilta Vesterinen mietti paljon kaikenlaista. Välillä hän kävi hyvin syvissäkin vesissä pohtiessaan, miksi tekee komiikkaa ja ketä siinä oikein pitäisi miellyttää.

Poissa Vesterinen malttoi olla vuoden. Houkutus kävi liian suureksi, kun olokin alkoi olla pienen elämäntapamuutoksen myötä parempi.

– Huomasin, että minulla on iso into tähän hommaan. Tauon jälkeen keikkailu meni paremmalla tahdilla ja terveemmällä meiningillä, osasin nauttia siitä. Aloin olla jotenkin vapautuneempi, ja materiaalistani tuli positiivisempaa ja rakentavampaa, Vesterinen taustoittaa.

Charles Chaplinin motto, elämä lähikuvassa on tragediaa ja elämä kauempaa katsottuna komediaa, tuntuu soveltuvan myös monen ammatikseen huumoria suoltavan nykykoomikon elämään. Vesterisen ohella esimerkiksi Sampsa Simpanen, Iikka Kivi ja Antti Haapala ovat kertoneet julkisuudessa masennuksestaan. Vesterinen jutteli omasta tilanteestaan viime keväänä Keskisuomalainen-lehdelle, mutta Karjalan Heilille hän ei halua henkilökohtaisuuksiaan enää avata. Vesterisen mielestä yhdessä isossa lehtijutussa on jo ihan tarpeeksi. Aiheen käsittely yleisemmällä tasolla kuitenkin sopii.

Vesterinen myöntää pohtineensa paljonkin, onko komiikan tekemisessä ja muiden naurattamisessa jotain erityisen raskasta. Ajautuuko komiikan äärelle ihmisiä, jotka ovat herkkiä, haavoittuvia ja rikkinäisiä vai tekeekö komiikka kenestä tahansa sellaisen, joka joutuu jossain vaiheessa painimaan omien mörköjensä kanssa.

Vastausta Vesterinen ei tiedä.

Pahinta stand upissa hänen mukaansa on stressi.

– Esiintyminen on kaikille tosi stressaavaa, ellei sitten ole jonkinnäköinen sosiopaatti tai hermostoltaan poikkeuksellinen. Muiden puolesta en osaa puhua, mutta minua stressaa se, että rima on korkealla esiintymisen tasossa ja odotuksissa.

– Olen itse sen sinne nostanut ja siellä se on, aina vain tosi korkealla. Jos se rima on korkealla, ei koe tarpeeksi usein onnistumisen kokemuksia. Sitten riittämättömyys on koko ajan läsnä, ja kyllähän se ahdistaa.

Ennen taukoaan ja vielä sen jälkeenkin Vesterinen tuntui olevan vähän kaikkialla. Hän toimi radiossa ja televisiossa juontajana ja käsikirjoittajana ja oli mukana perustamassa ja tekemässä Kultaisen Venlan voittanutta Noin viikon uutiset -ohjelmaa. Vesterinen keikkaili niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja perusti ja tuotti stand up -klubeja, joista tärkeimpänä hän itse pitää Jyväskylän Seisomapaikkaklubia.

Nykyään hänen elämänsä on huomattavasti rauhallisempaa. Viime viikonloppuna Saarijärveltä Kuopioon muuttanut koomikko on tehnyt tänä vuonna muutamia kymmeniä keikkoja, mikä on viidesosa normaalimäärästä. Hän tuottaa edelleen stand upia ja järjestää sen tiimoilta erilaisia iltoja, mutta toisenlaisiakin suunnitelmia hänellä on. Vesterinen valmistui äskettäin TRE-stressinpurkumenetelmän ohjaajaksi.

Stand upin suhteen Vesterinen on kuitenkin ennallaan. Hänen komiikkansa perustuu ajatukselle, että kaikesta voi vääntää juttuja. Mitä tabumpi jokin aihe on, sitä taitavampi pitää olla, että juttu menee läpi.

– Komiikkaa ei mielestäni voi rajoittaa mitenkään, mutta kuten sananvapaudessakin, täytyy muistaa vastuunsa sanomisistaan. Toisaalta, ei minulla ole munaa ärsyttää kovin paljoa, Vesterinen luonnehtii.

Joskus joku on kuitenkin osannut suutahtaa. Vesterinen muistelee erästä keikkaansa, jolla hän puhui sotaveteraaneista, ei millään muotoa pilkkaavasti, mutta sillä korvalla eräs yleisössä istunut, hivenen humaltunut ihminen juttua kuunteli ja reagoi sen mukaisesti.

– En muista enää juttuni kulmaa, mutta sen muistan, että ihan kuiville olisin siitä päässyt. Kun humalainen ihminen kuulee komedian kontekstissa sanan sotaveteraanit, hän ajattelee automaattisesti, että nyt hänen isoisälleen vittuillaan. Ihmiset kuulevat helposti sen, mitä he haluavat kuulla, Vesterinen lisää.

Kommentoi

Hae Heilistä