Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Superradio soi jälleen

Ville Karttusen Superradio-levy sai alkunsa tästä, varaston uumenista löytyneestä Villen nauha -kasetista. Ville Karttusen Superradio-levy sai alkunsa tästä, varaston uumenista löytyneestä Villen nauha -kasetista.
Jos Ville Karttunen, 34, laskisi luurin rinnuksensa vasemmalle puolelle, tämä haastattelu alkaisi sydämen tykytyksellä. Pitkän linjan muusikkona ja freelance-toimittajana Karttunen on tottunut olemaan sekä haastateltavana että haastattelijana, mutta kun aiheena on viime perjantaina ilmestynyt lastenlevy Superradio, hetki on tavallista jännittävämpi.

Radiolähetyksen ympärille rakentuva Superradio on Karttusen ensimmäinen omalla nimellään julkaisema lastenmusiikkilevy. Sen äänityksiä hän teki tammikuun ja elokuun välisenä aikana pääasiassa Helsingissä, mutta jonkin verran myös Polvijärvellä Sotkumassa, Joensuussa Niinivaaralla sekä vuodessa 1992.

Superradio on kuvitteellinen radiokanava, jonka Karttunen perusti alakouluikäisenä vuonna 1992. Touhu ei ollut silloin kovin järjestelmällistä, mutta silti C-kaseteille tallentui hyvin monenkirjavaa materiaalia. Enimmäkseen äänessä oli Karttunen itse, mutta toisinaan hän jututti myös pikkusiskoa, isää ja äitiä sekä perheen hiljaisimpia kavereita, gerbiilejä.

Studio ja kasettimankka sijaitsivat yleensä Karttusen huoneen matolla, mutta joskus Superradio vieraili myös muualla, esimerkiksi olohuoneessa ja keittiössä.

Sitten iski murrosikä ja Superradio vaikeni.

– Se oli ollut samanlainen ajanviete kuin vaikka leikki Legoilla tai Turtles-ukoilla. Lapsenomaiset jutut loppuivat ja tilalle tuli muita asioita, kuten vaikka kitaransoiton opettelu. Ei ollut mitään juhlallista ilmoitusta, että nyt Superradio jää tauolle ja palaa 25 vuoden kuluttua, Karttunen muistelee.

Niin kuitenkin kävi, monien sattumien sumana.

Huhtikuussa 2015 Karttunen viimeisteli Joensuussa ensimmäistä sooloalbumiaan, aikuisyleisölle suunnattua Lätäkköarkistoa, kun hän sai idean, että tahtoisi miksata sen alkuun juonnon lapsuuden Superradio-kasetiltaan. Karttusella oli aavistus, että kasetti saattaisi löytyä hänen äitinsä varastosta.

– Tosi monta tuntia meni laatikoita penkoessa, ja sitten löysin sen. Kuuntelin kasettia ja nappasin sieltä sen minkä halusinkin. Muistan, että kuuntelin kasettia myöhemmin ja nauratti tosi paljon. Olin unohtanut suurimman osan jutuista, Karttunen kertoo.

Mielessä käväisi, että Superradio voisi olla myös hauska nimi levylle. Ja ennen kaikkea aikuisten levylle, sillä Karttusen ja kumppaneiden vuonna 2002 perustama lastenmusiikkiorkesteri Hullut Hattuset toimi vielä silloin aktiivisesti.

Eräänä elokuisena yönä vuonna 2016 Karttunen pyöriskeli sängyssään unettomana, vaikka seuraavana päivänä oli edessä lähtö Ouluun keikalle. Hullut Hattuset oli jäänyt vuoden alussa tauolle, ja Karttunen oli soittanut kesän mittaan yksin lastenmusiikkikeikkoja. Niitä varten hän oli tehnyt uusia omia kappaleitakin, muun muassa Superradio-albumille tallentuneen Hämähäkkimies Joensuussa.

Sinä unettomana yönä Superradio pompsahti yhtäkkiä Karttusen ajatuksiin, ja hän tiesi heti, mitä tehdä.

– Ideoita alkoi versoa, että se on radiolähetys ja siinä voisi olla lapsia, joita haastatellaan ja tehdään heidän ideoihinsa liittyen biisejä. Seuraavana päivänä junassa matkalla Ouluun kirjoitin päiväkirjaan siitä pitkät pätkät.

– Viikon päästä olin tehnyt ainakin Superradio-biisin kertsin ja Ajelulaulun juontoa, sillä minulla oli Hattus-reissuilla äänitettyjä basisti Mika Kemiläisen mahtavia kommentteja.

Karttusen tarkoituksena oli aloittaa Superradion työstäminen heti syksyllä, mutta ensin hänen piti soittaa Ukkosmaine-yhtyeensä viimeiset keikat ennen taukoa. Ne veivät yllättävän paljon voimia, joten Karttunen palasi Superradion maailmaan vasta tammikuussa 2017.

Meininki oli jälleen samanlaista spontaania leikkiä kuin vuonna 1992, mutta huomattavasti järjestelmällisempää ja kärsivällisempää. 36-minuuttinen Superradio on pitkälti Karttusen käsialaa soittimia myöten, mutta hän sai käyttökelpoisia ideoita myös levyllä vierailevalta kummipojaltaan Urholta. Ainakin pojan asenne oli kohdillaan.

– Pyysin häntä viime kesänä äänittämään muutaman jutun levylle ja kehuin sitten lopputulosta tosi hyväksi. Kysyin kuitenkin, haluaisiko hän ottaa sen uudestaan, että olisi vaihtoehtoinen osuus.

– Ei mun tartte, se oli ihan hyvä, kuului vastaus, Karttunen naurahtaa.

Kommentoi

Hae Heilistä