Taivastelua

Tein sinulle seppeleen

Pysäytän autoni pientareelle ja nousen ohjauspyörän takaa. Astelen sandaaleilla heinikkoon ja alan katkoa kukkia. Kurottelen niitä maan rajasta. Pitkällä varrella, pitkällä, niitä kimppuuni kerään ja kiedon toistensa lomaan, lähekkäin, ensin hapuillen ja vähitellen yhä määrätietoisemmin. Mielessäni soi laulusi. Käyn ahon laitaan. Tässä teen seppeleen, seppeleen sinulle, seppeleen vapaalle miehelle. Sidon sen heinällä. Siitä tulee kaunis, kesän keltaisena se loistaa kuin sarja vara-aurinkoja.


Kävelen portista ja mietin, montako porttia olen avannut ja sulkenut elämäni aikana: rautaisia, vastahakoisia, painavia tai sähköpaimenen paimentamia. Useimmat niistä ovat kutsuneet, olleet auki tulla, mennä. Sinunkin kohdallasi pitää paikkansa, että vasta portin sulkeuduttua huomasin, miten tärkeä olet. Muistelen, miten näin sinun tanssivan. Nuorruit vuosikymmeniä. Liikkeesi olivat sulavammat kuin omani. Sinä tanssit suoraan sydämeeni. Sinne jäit.

Tämän portin sisäpuolella mietin rooleja. Miten annankaan niitä ympärilläni oleville. Kun annan roolin, minä yritän määritellä. Kuinka usein epäonnistunkaan ja huomaan erehtyneeni. Minua puhutteli varmuus, jolla roolisi kannoit. Sen roolin olin sinulle antanut. Sen näytelmän teimme yhdessä, mutta sinä olit mukana suuremmissa tuotannoissa, sinut ikuistettiin valkokankaalle toisten toimesta.


Minun verkkokalvoilleni syövyit arjessa. Kuinka kukaan voi olla niin itsetietoinen kuin sinä pyöräillessäsi tupakka hampaissasi ohi ja nostaessasi käden lippaan? - Se ottaa mukaan mun uudelleen. Syntymälahjanasi sait enemmän kuin me muut. Liikaa, sanovat useimmat. Juuri sopivasti, ajattelen. Elämä tää on vain sattumalta saatua. Niin saattoi joku kohdallasi ajatella, trisomniaksihan ominaisuuttasi kutsuttiin. Sinä sait kahden sijaan kolme kromosomia kohtaan 21. Downin syndrooma on sille tutumpi määritelmä. Mutta et sinä ole diagnoosisi, sinulla on nimi, persoona ja kokonainen elämä. Opin sinulta, että elämässä tärkeimpiä ovat läheiset ja että koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi sytyttää tupakkaa.


Hiljaa vaeltaen tahdon sinne ehtiä. Kävelen sorakäytävää ja pysähdyn karistelemaan pieniä kiviä sandaaleistani. Ikuinen muisto. Totta tosiaan. Ikuinen. Siellä sammalvuoteella on hyvä nukkua. Ahon laitaan, kalmiston katveeseen, minä käyn, kukkaseppele kädessäni hyräillen. Vain suvituulen minä kutsun kuulen. Se ottaa mukaan mun uudelleen.

Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellman

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 15: Kui helvet...
Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 14: Hyvää jänn...
 

Bloggarit

Aimo Salonen
98 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
89 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä