Taivastelua

Karjalan Heilin blogeista löytyy kirjoituksia matkailusta, lapsiperheen arjesta, politiikasta, taloudesta, ruoasta, viinikulttuurista, unohtamatta lifestyle-blogeja. Haluatko Heilin bloggariksi? Ota yhteyttä toimitus@heili.fi

Täällä Pohjantähden alla

Alussa oli suo. Nyt se on kuivattu, kaavoitettu ja täyteen rakennettu. Lumi ei mahdu enää minnekään. Ei elo sen helpompaa Jussilla ole kuin ennenkään. Kuokan tilalla vain on kännykkä ja alituinen kiire. Nälkäkuolema ei uhannut talvella Jussia, mutta kaikkea muuta stressinaihetta kyllä piisasi lisämausteena päättymätön lumentulo.


Mutta jospa se pian helpottaisi talvisota, jonka aseina olivat kola, linko ja lapio. Kohta se alkaisi helpompi aika: ruohonleikkauskausi! Leikkurin työnnön kun voi suunnitella etukäteen, että vaikkapa ylihuomenna Jussi sen tekee. Lumityöt sitä vastoin on tehtävä mahdollisimman pian, mieluiten jo heti aamusta. Talvella hän ehti toivoa ja suunnitella paljon muutakin kesään liittyvää.


Höyryävän kahvimukinsa kanssa istuu portailla keväisessä auringossa ja miettii - jospa tulisikin sellainen hyvä kesä! Leikkurissa on pyörätkin alla, sitä paitsi vasta leikattu nurmi tuoksuu hyvälle. Aurinko parantaisi pakkasen vauriot myös sisimmässä; viimeistään juhannuksena ja siihen olisi vielä aikaa; sitten kun lehti koivussa on kylpykunnossa.


Kesä kuitenkin sataa vettä ja Jussi seisoo vähät vapaapäivänsä ruohonleikkurin kanssa odottamassa katoksen alla sen lakkaamista. Kaikessa muussakin Jussi tuntee tarpovansa suossa esi-isiensä tavoin.


Talven muhittuaan moni asia repeää kesän tullen: ei osaakaan nauttia, vaan kaikki tuntuu kaatuvan päälle tai kastelevan läpimäräksi. Siinä sisäisten suhteiden sisällissodassa ei kompostikaan saa ravintoa, mutta sitä vastoin kaikki lentääkin läheisten silmille. Pesulle pääsee myös Jussi.


Kuinka sen voisi jalostaa, tavallisen arjen, jossa kaikki kääntyisi hyväksi?  Talven aikana huonoksi päässyt saisi uuden mahdollisuuden. Vähän niin kuin perunat, jotka jäivät unohduksiin komeron nurkkaan. Ei niitä enää syödä voinut, pilalleko menivät?


Pitkät idut kasvattivat - olisivat kohta pottumaassa. Niin portailla hetkisen hiljennyttyään päättää ottaa Jussi taas kuokan ja käydä toimeen, jos tänä vuonna kuitenkin se kevät vielä koittaa.


Markku Koistinen

Rajaa
Leikki-ikä on koko ikä!
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli(a)
Taivastelua
66 artikkeli(a)
Aimo Salonen
64 artikkeli(a)
Anna Tenhu
22 artikkeli(a)
Sami-Petteri Asikainen
17 artikkeli(a)
Hilppa
12 artikkeli(a)
Tiltu Taimela
3 artikkeli(a)
Jussi Viljala
1 artikkeli(a)

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä