Taivastelua

Suomalainen sisu

Mies kävelee aamuyön tunteina räntäsateessa kiukkuisena mutta päättäväisenä kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa työpaikkaansa. Töiden pitäisi olla valmiina ennen kaupan avautumista ja muiden työntekijöiden saapumista. Kiukku meinaa puskea pintaan liian voimakkaana. Parkkipaikalle jäi lainaksi ostettu auto, josta joku tuntematon ihminen oli puhkonut renkaat illan ja aamuyön välisenä pimeänä ja hiljaisena aikana. Kävelyn tahti kiihtyy ja laannuttaa hieman kiukkua. Työt on tehtävä ja kotiin päästävä ennen aamua. Sitten pikainen suihku, aamupala ja taas on riennettävä eteenpäin. Opiskelujen on edettävä suunnitelman mukaan. Muutto Suomeen oli jo iso muutos lämpöön tottuneelle, mutta toive ammatin saamisesta ja kohtuullisesta toimeentulosta ajaa eteenpäin.

Me suomalaiset puhumme niin mielellämme meidän sisustamme, suomalaisesta ominaisuudesta jonka muka jostain äidinmaidostamme imaisemme verenkieroomme ja verenperimäämme. Ratsastammeko haavekuvalla, joka ei ole enää totta. Missä näkyy sisu, sisukkuus, sinnikkyys? Siinäkö, että aamuyön tunteina uskaltautuu viiltämään erilaisen ja tuntemattoman ihmisen auton renkaat?

Itäsuomalaisessa lähihistoriassa on lähes jokaisessa pitäjässä ollut hovi, suuri maatila, joka on kasvanut ja kehittynyt esimerkillisellä tavalla. Omistajat ovat tehneet työtä ja ponnistelleet eteenpäin raivaten ryteikköjä ja kivikkoja. Tyypillistä näille hoveille on, että sukupolvi toisensa jälkeen on tehnyt oman osansa tilan eteenpäin viemiseksi. Kun toivottu vauraus on vihdoin saavutettu, tapahtuukin jotakin merkillistä. Sen sijaan, että aherruksesta oltaisiin kiitollisia, ryhdytäänkin vauraus ottamaan itsestäänselvyytenä. Tuvan lattialla kasvaakin sukupolvi, jonka ei tarvitse ponnistella leipänsä eteen, vaan se tuodaan lautasella valmiiksi voideltuna ja makkarat päälle kauniisti aseteltuina. Vauraus on muuttunut osaksi normaalia elämää ja samalla ovat vaatimuksetkin kasvaneet. Liian usein se on tuonut mukanaan pöyhkeyttä ja ylenkatsomista muita kohtaan. Moni vanhempi ihminen muistaa kouluajoiltaan sen kylän suurimman tilan pojan tai tytön joka sai kiusata toisia saamatta rangaistusta. Kun se nyt on sen ison tilan ja vaikuttajan lapsi.

Näiden hovien kohtalo on usein varsin surullinen. Helppous, ylimielisyys, vaurauden itsestäänselvyys ja monet muut ihmisen sielua rapauttavat ajatukset ja tapahtumat ovat johtaneet siihen, että moni hovi on muutaman sukupolven aikana saatettu vasaran alle. Kasvaakseen vastuuseen ja osatakseen nauttia saavutetuista eduista oikein ihminen tarvitsee ponnistelua. Sanonta "pullasorsa ei pitkälle lennä" pitää edelleen paikkansa.

Sisu on yksilön ominaisuus, ei yhden kansakunnan omaisuutta. Se kasvaa ja kehittyy silloin, kun hyvää elämässä ei oteta itsestäänselvyytenä. Olemme kyllä sisukkaiden ihmisten jälkeläisiä, mutta sillä emme voi loputtomiin ratsastaa. Meidän on rakennettava on sisumme itse ja samalla ymmärrettävä ettei se ole meidän suomalaisten yksityisomaisuutta.

Saila Musikka, diakoni

 

 

Nyt se tuli
Aikaa vai rahaa? Saako rahalla aikaa?
 

Bloggarit

Taivastelua
97 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
99 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä