Taivastelua

Rollaattoriraivoa ja -rakkautta

Aina Nobelin palkintojen ja erilaisten kunniamerkkien  jakoaikaan tuumiskelen niitä monia keksintöjä ja keksijöitä, jotka jäävät vaille ansaitsemaansa tunnustusta. ( Pois se minusta, ettenkö arvostaisi palkintojen ja merkkien saajia, jokainen on omansa ansainnut) . Arvoisa lukijani arvaa varmaankin, että mielessäni ajattelen rollaattorin keksijää ( keksijöitä?, en jaksa nyt googlata) .  

Rollaattori - tuo raivoa ja rakkautta herättävä esine. esine, jossa on haastetta, mutta myös onnistumisen ja kenties epäonnistumisen syviä kokemuksia. Kaikkia näitä muodissa olevia termejä, jokainen voi lisätä niitä listaan mielensä mukaan. 

Rollaattorin myötä muistan edesmenneen rakkaan tätini. Hän eli jonkin verran yli yhdeksänkymmppiseksi, ja ikä toi sen verran kremppoja, että kävely alkoi olla, edelleen muotitermiä käyttääkseni, haasteellista. Toisin sanoen matka huoneen poikki toi mukanaan muutaman mustelman milloin mihinkin vartalon osaan. ( Kun kysyttiin, mistäs mustelmat, ettei vain täti olisi kaatunut, vastaukseksi tuli paheksuva katse ja jyrkkä kielto.)  Sitten keskustelemaan, josko rollaattori...?  Tätini vastauksella ei tosiaan keksijäparka olisi saanut muuta kuin risuja. En viitsi tässä toistaa hänen sanojaan. Kuukausien myötä kuitenkin omaiset saivat hivutettua tämän pahennusta herättäneen esineen osaksi tädin elämää. Raivo vaihtui kuin vaihtuikin jos ei rakkaudeksi, ainakin ystävällismieliseksi rinnakkaineloksi. Mustelmat vähenivät, ja ilman apua pääsi jopa palvelutalon pihalle raittiiseen ilmaan. Ehkä hänen mielessään risut vaihtuivat pieneksi kiitokseksi kulkupelin keksijää kohtaan.

Rollaattorirakkaus voi roihahtaa, kun oivaltaa sen olevan itsenäisyyttä ja elämänlaatua lisäävä apuväline. Mutta sen rakkaan rinnalla moni rollaattoriliikkuja joutuu raivoamaan katujen korkeita reunakivetyksiä tai muita sujuvan kulkemisen esteitä. Kun sen rollaattorin nostaminen ei aina käy järin helposti. Eihän katujen tekijät ennen vanhaan ymmärtäneet esteettömyys-sanaa, mutta hidasta sen totetuttaminen on nykyisinkin, vaikka onhan paljon tehtykin asian eteen. Allekirjoittaneen kirkon työntekijän on kyllä nöyrästi tunnustettava, että tuntematonta kaikki esteettömyys oli  aikanaan myös Joensuun komean luterilaisen kirkon rakentajille. Helpompi on kamelin käydä neulansilmästä kuin rollaattoria käyttävä kivuta portaita kirkonmäelle - eikä jyrkkä polku sinne kirkon ovelle ole aina helppo sekään. 

Vaikka kirkonmäkeä ei voi pyyhkäistä pois, voisiko  rollaattorirakkaus roihahtaa myös käyttäjäkunnan ulkopuolelle niin laajasti, että kulku kaikilla apuvälineillä helpottuisi paikasta a paikkaan b.  Siinä toivossa - valoa marraskuun kaamokseen! 

 

Kaija Santti , vanhustyön pappi Joensuun ev.lut.seurakunnassa

Mestarin ohjauksessa
Vaivoista valittaminen
 

Bloggarit

Taivastelua
97 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
99 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä