Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Rintamäkeläiset ne vasta osasivatkin rakastaa

RADIO ISKELMÄ REXIN toimitusharjoittelija Marjut Söder teki pysähdyttävän kysymyksen:

– Tämä kun oli sinun ensimmäinen elämäkertasi, niin onko nyt työn alla jotain uutta vastaavaa?

Puhe oli Pianolla yli rajojen -kirjasta, jonka teimme yhdessä pianisti Kemal Achourbekovin kanssa. Vastasin, että olihan tämä innostava työ ja kyllä: kiinnostaisi kovasti tehdä lisää vastaavaa, jos vain löytyisi rahoitus. Mielessä olisi aihekin, johon tunnen suurta intohimoa.

– SMP:n tarinan haluaisin kirjoittaa, vastasin Marjutille. – Siinä on vain kaksi muttaa: ei ole rahoitusta ja haastateltavatkin alkavat olla kohta kaikki haudassa.


SUOMEN MAASEUDUN PUOLUE oli perussuomalaisten edeltäjä mutta ilmiönä sympaattisempi kuin perussuomalaiset. Se syntyi vuonna 1959, kun Veikko Vennamo riitaantui maalaisliiton johdon kanssa ja sai taakseen pienviljelijöitä – joukon sodan käyneitä miehiä, jotka olivat sitä mieltä, että herrat pettävät.

Samaa henkeä oli myös korpikommunisteissa ja niin sanotuissa töpseliläisissä, SDP:stä omaksi Työväen ja Pienviljelijöiden Sosialidemokraattiseksi Liitoksi (TPSL) irtaantuneissakin. Pohdimmekin joskus nyt jos edesmenneiden Markku Liikamaan ja Unto Törrösen kanssa, että oli maantieteellistä sattumaa oli, tuliko ihmisestä jälleenrakennuksen vuosina vennamolainen, korpikommunisti vai töpseliläinen. Markku syntyi Lappiin ja kertoi mielellään tarinaa tädistään, jonka kodin yhdellä seinällä oli Marxin kuva ja toisella Jeesuksen. Itse synnyin silloiseen Iisalmen maalaiskuntaan vennamolaiseen kotiin ja Unto Heinävedelle töpseliläiseen.

Änkyröitähän nuo kaikki tuppasivat olemaan mutta ihmisläheisiä semmoisia. Mämmilä-sarjakuvaankin päätyi 80-luvulla kohtaus, joka oli tuttu myös omasta kodistani. Salosen Jussi, änkyrä vennamolainen isäni, kävi kiivaita keskusteluja Mielosen Jallun, änkyrän ja hehkuvanpunaisen kommunistin, kanssa. Kaava oli aina sama. Jallu tuli kylään ja äitini keitti kahvit. Ukot aloittivat jutustelun, joka kiihtyi asteittain. Kirosanat alkoivat päristä ja nyrkkiä paukutettiin tuvanpöytään tavalla, että hölmömpi olisi ollut jo kutsumassa poliisia paikalle. Kun Jallu lähti pois, ukot naureskelivat ja isäni sanoi, että käyhän taas kylässä niin jutellaan.


JOTAIN SEMMOISTA LÄMPÖÄ tuon kaiken kiivailun keskellä oli, jota sosiaalisessa mediassa meuhkaavat, vivahteita oivaltamattomat nykytosikot eivät ymmärrä. Surulliseksi tuli olo viime kesänä, kun ulkomailta palannut nuori nainen haukkui Helsingin Sanomissa Suomen junttilaksi, jossa ei osata kunnioittaa toisia. Nainen löysi syylliseksi 70-luvun tv-sarjan Rintamäkeläiset, jonka ukot, vennamolainen ja sosialidemokraattinen pienviljelijä, äyskivät vaimoilleen, jotka tuntuivat olevan pelkkiä kahvinkeittäjiä.

Voi tyttö kulta.

Eiväthän ne 1900-luvun alkupuolella kasvaneet, sodat käyneet ja pienten tilojensa kanssa rimpuilleet osanneet lemmestä lirkutella. Osasivat ne olla ihan oikeastikin piruja, mutta osasivat he myös osoittaa omalla tavallaan rakkautta. Mieleen jäi lapsena se, kuinka ilkeitä sanoja omakin isäni osasi äidille heittää, mutta jäi mieleen myös lämpimiä tuokiota. Se varsinkin jäi mieleen, mitä äitini kertoi pahainajaisestaan hiukan ennen isäni kuolemaa 1990-luvun puolivälissä.

Minä näin unta, että joku kylymä ja paha veti minua veessä jonnekkiin syvälle. Sitten joku lämmin ja hyvä tarttu minua kätteen. Isäs piti minua käistä ja sano, että herree, sinä näit pahhoo unta.


NIIN ETTÄ sen minä haluaisin tehdä, SMP:n tarinan. Tai oikeastaan samalla korpikommunistien ja töpseliläisten ja kaikkien muiden maaseudun pieneläjien tarinan.

Kiivailijoita heistä monet olivat, mutta niin ovat monet nykyihmisetkin, jotka pitävät itseään sivistyneinä. Aitoa lämpöä ja elämän eri vivahteiden ymmärrystä noissa sodat ja savotat kolunneissa miehissä ja naisissa vain tuntui olevan enemmän kuin heissä, jotka nykyisin jakavat tuomioitaan ja jotenkin nololla tavalla korostavat, että on tässä sentään asuttu muuallakin kuin juntti-Suomessa.

Onneksi meillä on kirjailijoita, Heikki Turusen ja Eino Säisän kaltaisia, jotka ovat kertoneet romaaneissaan hyvinvointi-Suomen rakentajista, mutta SMP:n puoluekokouksissa 1980-luvun kesinä koulujen lattioilla yhteismajoituksissa olleena kutkuttelisi kyllä se ajatus journalistisesta, isosta työstä.

Kirje vanhemmilleni
Mestarin ohjauksessa
 

Bloggarit

Taivastelua
97 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
99 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä