Taivastelua

Sopivasti terää ja huumoria. Tavallisten ihmisten arkea ja heikomman ihmisen osaa peilaten. Blogia kirjoittavat Joensuun ev.lut. seurakuntien työntekijät.

Mutta kun en sovi annettuihin normeihin

 


Normit, nuo elämää suojelevat kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt. Normit, nuo ihmisyyttä säätelevät rajat, joihin pitäisi yrittää mahtua. Normien rajoissa eläneenä tunnen niiden turvallisuuden, niiden ulkopuolisena ihmettelen, miksi yhteiskuntamme jousto on niin harmittavan vähäistä. Suurin osa käy suurimmalle osalle. Mutta entä he, jotka eivät kuulu suurimpaan osaan?
Normielämässä käyn kouluni, syön puuroni ja kasvan kohtalaisen turvallisessa perheessä rakastavien ja kannustavien vanhempien saatellessa minua eteenpäin. Ja vaikka harmejakin elämään mahtuu, ammennan niistä kokemuksia ja oppeja elämän vastoinkäymisiin. Täytän hienosti normit, kasvukäyrät ja oppimistulokset. Sosiaalisten taitojen kentänkin hallitsen hyvin sekä livenä että somessa.
Pohjakoulutuksen jälkeen opiskelen ammattiin haaveitani seuraillen. Ja jos haaveeni eivät aivan toteutuisikaan, lähelle pääsen kuitenkin. En sairastu. Tai jos sairastun, niin salonkikelpoisesti ja sopivasti: flunssaan, laktoosi-intoleranssiin, kaikkiin niihin sairauksiin joihin saan helposti ja edullisesti apua. Painoni noudattelee ihannetta, verenpaineet pysyvät säädetyissä rajoissa ja stressiä on sen verran että hyvin siedän ja sen kanssa elän.
Lapseni syntyvät terveinä ja pontevasti parkaisten. Säädetyssä ajassa he osallistuvat ryhmätoimintoihin ja esikouluun. Rokotukset suojaavat pahimmilta taudeilta ja normaalit kuumeet korvakipuineen hoidetaan alta pois.
Avioliitto toimii normien mukaisena polveillen ylä- ja alamäkeä. Pääsääntöisesti elämä soljuu eteenpäin hyvää ja tasaista arkea. Asuntolaina lyhenee ja lentokone vie perheemme kerran vuodessa kokemuksia hakemaan.
KUNNES
Elämä yllättää. Oudolla, hankalasti hoidettavalla tavalla se murentaa normit ympäriltä. Sairauspäivärahat loppuvat, sairaus ei. Hoitopolku on käyty läpi, sairauden polku ei. Työnantajani on ystävällisesti miettinyt kanssani minulle sopivaa työtä ja työpistettä. Mutta juuri nyt ei sellaista ole.
Minun elämäni normien purku jatkuu. Talo täytyy myydä, sillä yhden keskituloisen palkalla ei asuntovelkaa makseta. Myytyä saatiin ja velat vähemmäksi, pois ei kuitenkaan. Väärä aika, väärä sijainti, väärä koko ja väärä väri. Puoliso kertoi lempeällä ja ymmärtäväisellä äänellä ettei näin voi jatkua. Ja ettei jatkuisikaan.
Nyt istun kalliilla rahalla vuokratussa pesässäni ja ihmettelen. Mitä tapahtui, mitä minä teen? Lapsoset lentelevät pesästä pois ja taas takaisin. Takaisin lähinnä silloin, kun opintotuki on lopussa. Kokoan sohvapöydälle kirjeistä pinon. En enää edes yritä niitä aukaista, huomasin että pino pysyy paremmin koossa aukaisemattomilla kirjeillä. Vuosia sitten ostetut nahkakengät irvailevat minulle eteisessä: aktivoidu, nouse ylös, juokse elämän perään ja ota se kiinni. Miten juoksen, kun töin tuskin pysyn pystyssä?
Katselen televisiossa puhuvaa päätä. Kuuntelen sanoja, joille minäkin olisin joskus hurrannut. Tiedän, että jokaisen on yritettävä. Tiedän, ettei saa jäädä makaamaan. Tiedän. Mutta tällä hetkellä en sovi annettuihin normeihin. Joustavatko ne vai tulisiko joku auttamaan minut ylös?

Kuvaus ei ole kenenkään henkilön elämästä, toisaalta se voi si olla kuka tahansa meistä.
Saila Musikka, diakoni

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli(a)
Taivastelua
59 artikkeli(a)
Aimo Salonen
64 artikkeli(a)
Anna Tenhu
22 artikkeli(a)
Sami-Petteri Asikainen
17 artikkeli(a)
Hilppa
12 artikkeli(a)
Tiltu Taimela
3 artikkeli(a)
Jussi Viljala
1 artikkeli(a)

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä