Taivastelua

Mistä tunnistaa oikean retkeilijän?

 

Tiedätkö, mikä tunnusmerkki paljastaa sinut oikeaksi retkeilijäksi ja milloin sinun tiedetään olevan amatööri?

Sitä ei paljasta varusteiden kettumerkki ja paikatut reisitaskuhousut. Ei myöskään merkkivaelluskengät, kuluneetkaan.

Nuotio. Se paljastaa sinusta enemmän kuin itse arvaatkaan.

Lomalla meloimme Kolovedellä ja saavuimme alkuillasta tulipaikalle, joka on kauimmaisena Kirkkorannasta. Melontamatkaa oli takana katselukierroksineen jo muutama tunti ja nälkä vaivasi. Trangialla retkiruuan teko kävi näppärästi ja sen oli oikeastaan ainoa vaihtoehtokin metsäpalovaroituksen ollessa voimassa.

Niinpä ihmetys oli melkoinen, kun viereiselle tulipaikalle rantautuneet kajakilla sujuvasti lipuneet reisitaskuporukat virittivät nuotion palamaan. Eikä mitä tahansa nuotiota, vaan meidän mittapuulla lähes juhannuskokkoa muistuttavan roihun. Ruuan valmistuttua nuotion polttamista jatkettiin- varmaan ihan tunnelman ylläpitämiseksi. Kansallispuiston pokasaha lauloi lämpimäntyynessä kesäillassa ja paikalle talvella tuodut propsipinot saivat kyytiä. Veikkaan, että tunnelma oli metsäisen miehekäs.

Retkeilijä, joka on joskus saapunut tulipaikalle syksyisen sateen kastelemana ja nälkäisenä, on tyhjää halkoliiteriä kolutessaan muutaman kerran manannut kaikki ne wannabe- erämiehet, joille nuotio on ollut koko lämpimän kesäillan kestänyt katseluhuvi. Meillä Suomessa on uskomattoman hieno perinne yhteiskunnan ylläpitämien tulipaikkojen kunnioittamisessa. Ymmärrys siitä, ettei liiterissä olevia puita ole tarkoitettu pelkästään minua varten eikä liiteriä voida olla yhteiskunnan varoin jatkuvasti täyttämässä, on ollut ja on vieläkin oikean retkeilijän tavaramerkki. Tulta ylläpidetään siinä laajuudessa ja niin pitkään, kuin se on olosuhteiden vuoksi välttämätöntä. Ei enempää. Se viisaus tulipaikkojen ylläpitäjille on onneksi tullut, ettei halkoja hakata enää valmiiksi, kuiva rankakasa pokasaha ja kirves vierellään riittää kyllä. Olen itse ollut vuosia sitten halkotalkoissa vain todetakseni, että liiterillinen halkoja on poltettu muutamassa viikossa tyhjäksi. Ihan tyhjee työtä, todettiin.

Mitä nuotio siis paljastaa? Sen, että retkeilet ainoastaan lämpimissä ja kuivissa olosuhteissa, Sen, että et ymmärrä nuotion merkitystä ruuanlaitossa ja sukkien kuivatuksessa muidenkin kuin itsesi tarpeisiin. Sen, että se maisema, jota useimmiten tuijottelet, on oma napa. Tai vaihtoehtoisesti sen, että katselet ympärillesi kokonaisuutta katsellen ja sitä ymmärtäen. Luonnosta ja meidän suomalaisten upeasta tulipaikkakulttuurista nauttien. Omia ja muiden tarpeita kunnioittaen. Ja mikä tärkeintä- ymmärtäen ettei rutikuivan sekametsän syttymiseen tarvita kuin pihkapuusta räiskähtävä kipinä, jos huono tuuri käy.

Omaksi häpeäkseni on todettava, ettei minulla löytynyt pokkaa käydä sanomassa nuotiosta. Matkaa ei olisi ollut kuin muutaman minuutin rämpiminen.

Saila Musikka, diakoni ja wannabe- luonnonsuojelija

Kun katsoo maailmaa lapsen silmin...
Kesäteatterin noviisin jehitys, osa 31: Kiitos!
 

Bloggarit

Taivastelua
85 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
97 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä