Taivastelua

Minulla oli avain

Sain ensimmäisen oman abloyn litteän ala-asteen lopulla. Lapsuuskotiini minulla ei ollut avainta. Maalla ovet olivat auki. Tuo abloy-avain sopi kahteen lukkoon: se pystyi kolmikerroksisen kerrostalon ulko-oveen; kun rannetta pyöräytti ja veti kahvasta, pääsi sisään kaikuvaan rappukäytävään ja harmaita kiiltäväpintaisia betoniportaita tummalle puuovelle, jonka postiluukun yläpuolella lasin alle asetetut muovikirjaimet muodostivat tutun, joka kutsui sisään. Kun puuovea painoi kevyesti ja pyöräytti avainta pesässä, lukon kieli liikahti. Avain näytti valtansa. Tuo avain oli lupa kummitätini kotiin.

Oli ihanaa riisua hikiset varsilenkkarit ja tassutella tennissukilla tädin kutomien räsymattojen päällä. Tuvassa leivinuunin kyljessä olin saksinut kuteita mummon apuna tutuista. Kerrostalon kerhohuoneessa tätini oli paukuttanut ne omilla kangaspuillaan raidoiksi. Eikä niitä mattoja saanut kurtuta! Oli askellettava harkiten.

Tätini keittiössä kaivoin repustani eväät. Musiikinteoriatuntien jälkeen olin ostanut Hyvä Tutun palvelutiskiltä lämpimän lihapiirakan foliossa ja kurkkusalaattia muovirasiassa. Jääkaapista kaadoin lasiin tölkkimaitoa.

Istuin hetkeä pienen pöydän ääressä. Kaupunkilaiskoti henki olohuoneen parkettia, seinien tapetteja ja painettuja verhoja. Ikkunalla saintpauliat availivat hennon sinipunaisiaan ja seinät kukkivat villisti tauluja. Vessan ovessa irvisti siskoni askartelema pahvihahmo. Lasin takana männyn oksat liikahtelivat ja auringon kilo täplitti parkettia hakien tanssiin lundiasta kurottamani runokirjan rivejä.

Noiden hetkien merkiksi tuli litteä abloy-avain. Tuo, jonka väri muuttui, kun kemiantunnilla sen pinta kuparoitiin. Tuo, jota puristin kämmenessäni Päiviönkadulta käännyttyäni ja jonka pelkäsin luiskahtavan metallisten ulkoportaiden raosta. Tuo avain oli minulle lupa harmoniaan ja kauneuteen. Tuo avain oli minulle turva.

Kuinka olenkaan kaivannut noita pysähtyneitä hetkiä! Kaivannut, että olisi avain, olisi paikka, runokirjan lehdet ja maalausten vedot. Olisi kutsu lepoon ja hengähdykseen. Paikka, joka ottaisi minut. Ottaisi vastaan vaatimatta. Jossa tuttu ja vieras koskettaisivat.

 

Minna Snellman, Kehitysvammaistyön pastori.

 

Lavalta katsoen
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihank...
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
89 artikkelia
Taivastelua
77 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Hilppa
12 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä