Taivastelua

Minä

Istuin konsertissa. Sali oli lähes täynnä, olimme etsineet itse kukin oman istumapaikkamme rauhallisesti konsertin alkua odotellessamme. Ihmiset rupattelivat hiljakseen, joku katseli kännykkäänsä ja osa vain istui katsellen ympärilleen. Edessäni istui kaksi ystävystä jutellen hiljakseen.

Upeaa musiikkia, upeaa laulua, kaunis kirkkosali täynnä iloisia ja välillä kyyneleitään pyyhkiviä ihmisiä.

Väliajan jälkeen edessäni istuvien ystävysten toisen paikan varasi mies, joka ryhtyi juttelemaan vierellään istuvan - selvästikin hyvän tuttavansa - kanssa. Eipä siinä, väliajalla on hyvää aikaa käydä moikkaamassa tuttuja. Sivustaseuraajana hämmästykseni oli kuitenkin melkoinen, kun paikalla istuneiden ystävysten tullessa kahvittelustaan takaisin mies sanoikin itsevarman tuntuisena tulleensa nyt tähän istumaan. Hän haluaa kuulemma istua loppuajan omien sukulaistensa kanssa tässä.

HÄ! Naiset yrittivät kertoa, että myös he haluavat istua vierekkäin. He ovat lähteneet yhdessä konserttiin ja jo istuneet kyseisillä paikoilla ensimmäisen puoliajan. Olisi luullut miehen jo nyt ymmärtäneen, mikä on sopivaa ja kohteliasta. Mutta ei. Mies istui kuin tatti paikoillaan ja ilmoitti, että hänen paikkansahan on nyt tyhjä siellä vähän kauempana.

Mistä kumpuaa itsekkyys, joka asettaa omat toiveet korkealle muiden toiveiden yläpuolelle? Mistä meille tulee ajatus meistä itsestämme tärkeämpänä ja suurempana kuin muut?

Työurani aikana minulla on ollut suuri ilo tavata ihmisiä eri elämäntilanteissa. Olen jutellut ihmisten kanssa niin Pyhäselän vankilan muurien sisäpuolella kuin pöydissä, joissa istuu alueemme varakasta ja hyvin toimeentulevaa väkeä. Molemmissa olen tavannut ihmisiä, joiden hienoa elämänasennetta ja kokemuksen tuomaa älyä olen ihaillen kuunnellut. Kuunnellut ja itse kasvanut himpun verran heidän kanssaan keskustellessani. Molemmissa paikoissa olen tavannut myös ihmisiä, joita en välttämättä tahtoisi tavata uudestaan. En ainakaan vapaaehtoisesti.

Moukkamaisuus ei ole kiinni asemasta eikä varallisuudesta tai niiden puuttumisesta. Ja päinvastoin; hienotunteisuus ja elämän laaja ymmärtäminen ovat ihmisen omaa pääomaa eivätkä ne riipu millään tavalla ulkoisista tekijöistä.

Minä, minun, minulle. Uhmaikäisen lapsen pääasiallinen ajatus kiukkupuuskan yllättäessä. Pikkuhiljaa vanhemmat, sisarukset ja muut ihmiset opettavat pikku prinssille ja prinsessalle, ettei "minä ensin" ole elämän koko totuus. Sinä olet tärkeä, mutta et yhtään sen tärkeämpi kuin sisaruksesi tai muut ihmiset.

Harmillista, jos se jää oppimatta koko elämän ajaksi.

Saila Musikka, diakoni

 

 

Onnittelut, Suomi - sinä monikulttuurinen
Kato mua!
 

Bloggarit

Taivastelua
85 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
97 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä