Taivastelua

Lykkyä lykkäämiseen

 

Lykkäämiskyky on eräs ihmisen perustaidoista. En tarkoita potkurilla eteenpäin lykkimistä vaan jonkin asian siirtämistä niin sanotusti tuota tuonemmaksi. Lienevätkö lykkiminen, lykky ja lykkääminen edes peräisin samasta kantasanasta. 


Maailmalla on viime vuosina herätty huomaamaan, että nuoret ihmiset lykkäävät nykyään monia elämänsä tärkeitä asioita muutamalla vuodella eteenpäin. Viime syyskuussa julkaistiin Child Development -lehdessä laaja amerikkalaista nuorisoa koskeva tutkimus, jonka mukaan amerikkalaiset teini-ikäiset lykkäävät esimerkiksi seksikokeilujen, alkoholin käytön ja seurustelun aloittamista, töihin menoa ja autokortin hankkimista aikaisempaan sukupolveen verrattuna useilla vuosilla eteenpäin. Tutkimuksen olivat tehneet Jean M. Twenge San Diegon State Universitystä ja Heejung Park Bryn Mawr Collegesta. Taustatekijöitä aikuisuuteen siirtymisen lykkäämiseen on löytynyt useita. Näitä ovat ainakin yleinen eliniän piteneminen, elintason nousu, perheiden lapsiluvun pieneneminen ja erityisesti lisääntynyt internetin käyttö. Maailman voi internetin kautta nähdä ja kokea ilman että sinne tarvitsee ihan vielä lähteä. Tällaista aikuisuuteen siirtymisen lykkäämistä on varmasti havaittavissa myös Suomessa eikä kyse nykyään ole lainkaan samasta ilmiöstä kuin menneinä vuosina peräkammarin pojilla ja tytöillä. Silloin ei ollut nettiä. Nuoruuden pidentämisellä ja aikuisuuteen siirtymisen lykkäämisellä on varmasti sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia, joita en nyt tässä rupea pohtimaan. Pohtikoot nuoret itse.Lykkyä vaan heille.


Omalla kohdallani lykkäsin aikoinaan armeijaan menoa opiskeluperusteella monta vuotta. Viimeksi olen lykännyt eläkkeelle jääntiä parilla vuodella. Molemmat ovat olleet oikein hyviä lykkäämisiä. Siinä välissä olen saattanut lykätä yhtä sun toista, mitä en muista. Naimisiinmenoa en aikoinaan lykännyt vaan löysin sen oikean jo 22 -vuotiaana ja yhdessä on nyt oltu jo 44 vuotta. Tässä tapauksessa minulla oli lykkyä lykkäämättömyydessä.


Mitähän sitä näin myöhemmällä iällä kannattaisi lykätä? Mitään sellaisia isoja asioita ei enää välttämättä ole, joiden lykkäämistä pitäisi erityisesti harkita. Asuinpaikkaa en kai vaihda ja auton tai puhelinoperaattorin vaihdon lykkäämisellä tai lykkäämättömyydellä ei liene kovin paljon väliä. Oman kuolemansa lykkääminen ei ole ainakaan kokonaan omista valinnoista kiinni. Mutta on ainakin yksi asia mitä ei mielestäni kannattaisi lykätä. Sen on vanhojen ystävien tapaaminen. Jos siihen ei ryhdy nyt tai aivan näinä aikoina, niin se voi olla kohta myöhäistä. Eikä vanhojen ystävien tapaaminen ole edes kallista, ja aikaakin siihen tosiasiassa useimmilla on. Aikaa vanhojen ystävien tapaamiseen voi saada esimerkiksi siirtämällä edelleen joitain jo aikaisemmin helposti lykkääntyneitä hommia. Sitä paitsi hyvin lykätty on puoliksi, ja joskus jopa kokonaan tehty.


Paavo Kerkkänen, ex perheneuvoja, eläkeläinen

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 11: Hyvää teke...
Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 10: Kohti viim...
 

Bloggarit

Aimo Salonen
98 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
89 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä