Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 27: Huonoja vitsejä

Yksi Roukalahden kesäteatterin ilmiöistä on Karvisen Martin huonot vitsit, jotka pitäisi koota kirjaksi. Tänään saimme esimerkiksi kuulla kysymyksen, mikä on vammautuneille ravihevosille vastaava kilpailu kuin ihmisurheilijoiden paralympialaiset. No parakonikisat tietysti.

 

Toinen huono vitsi oli oikeastaan aika hyvä. Ainakin se sai aikaan niin rehevän naurunremakan juuri ennen toisen näytöksen alkua, että näyttämölle menoonsa valmistautunut Asko katsoi julmasti näyttelijäkollegoitaan, joiden äänekäs hohotus häiritsi keskittymistä.

 

. Mirkkuuuuuu, Martti aloitti huhuilun, jolla hän kiinnitti roolivaimonsa Minnan huomion.

- Niin, Masa?

 

- Tieräksää mitä sä voit sanoo, kun sä leyhyttelet niitä helmojas tämmöisellä helteellä?

 

- ???????

 

- Tuu... lettuu!

 

Huonot vitsit ovat tärkeä osa yhteishenkeä. Itse olen huomannut sen aikaisemmin muun muassa ollessani vuosituhannen alussa tanssijapoikani ryhmän huoltajana Motoran reissussa ja kuunnellessani toinen toistaan huonompia juttuja, joita ihmiset kävivät kertomassa bussin mikrofoniin. Jokin outo viehätys siinä ilmiössä on.

 

Huonojen vitsien ohella tänään nosti tunnelmaa Johannan sekoilu ennen lopun kihlajaiskohtausta. Minun ja Johannan pitää vaihtaa nopeasti jotain siistiä ylle, että näytämme juhlavilta, kun kannattelemme kuohujuomatarjottimia. Tähän saakka Johanna on vaihtanut ylleen hameen, joka sopii yhteen hänen paitansa kanssa, mutta tänään armas näyttelijäkollegani sai päähänsä pujottautua yhtenäiseen tummaan mekkoon.

 

Ensin hän sekoili vetämällä mekon päälleen nurinpäin. Sitten hän kirosi, riisui mekkonsa ja alkoi pujottautua siihen uudestaan. Näyttämöllä tapahtumat etenivät nopeudella, että takatilassa alkoi olla jo kiire. Siinä vaiheessa Johannan suusta kuului parkaisu:

 

- Auta tuon mikrofonin kanssa!

 

Jep. Mikrofonin lähetin - se, minkä Johanna aiemmin oli kiinnittänyt hameeseensa - pitäisi kiinnittää johonkin, mutta mihin? Alushousuihinko? Kas kun siinä yhtenäisessä mekossa ei ollut mitään kiinnistyskohtaa.

 

Onneksi ryhdikäs ja kekseliäs Aimo hoksasi, että eihän Johanna enää tarvitse mikrofona mihinkään, kun meillä kummallaan ei ole enää vuorosanoja. Minnan avustuksella Johanna sai poistettua koko härpäkkeen niin, että ehdittiin nippa nappa niiden tarjottimien kanssa käynnistämään kihlajaisjuhlat.

 

Ja mikä on tarinan merkitys? Se, että olemme me jo aika hyviä. Missään vaiheessa ei iskenyt paniikki eikä epäilys, ettemmekö me muka selviäisi tilanteesta. Alamme olla sinut teatterin ja rooliemme kanssa ja osaamme nauttia esityksistä ja erilaisista yllätyksistä ja niistä selviämisistä.

 

Harmi, että jäljellä on enää yksi täysi esitysviikko ja ne  kaksi irrallista elokuista yönäytöstä.

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 28: Hahmon his...
Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 26: Itkeekö si...
 

Bloggarit

Taivastelua
81 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
96 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä