Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 26: Itkeekö siellä kukaan?

Onpa ollut hyvä yleisökesä. Tähän mennessä Roukalahden Avioliittosimulaattorin on nähnyt jo yli 3000 ihmistä ja ovat muuten nauraneet. Naurun kuulee, mutta kyyneleet vuodatetaan hiljaisesti, ja sitä olen mietiskellyt, onko siellä kukaan itkenyt. Siihenkin nimittän olisi aineksia.

 

Käsikirjoituksen kun näin ja kevään harjoitusvaiheessa kavereiden tekemisiä seurasin, ajattelin, että itse jos katsomossa istuisin, taistelisin omaa liikutustani vastaan. Mie oon mies, mie en toisten nähen kyyneliin saakka tunteellisesti avvaudu. Kepeän iloittelun ohella tämä on tarina lukkiutuneista tunteista, puhumattomuudesta, menetyksestä ja kaipauksesta. Muun muassa. Lopussa liikuttaa - tai ainakin minua liikuttaisi jos katsomossa istuisin - myös läheisten ihmisten toisilleen antama tunnustus, että olet sinä minulle rakas, mutta kun ei ole ollut helppoa puhua. Surut ovat suruja mutta pojat iloja.

 

Merkittävä hahmo näyttämöllä nähtävien ohella on Anita, Jussin pikkuveljen Jaakon syntymän yhteydessä kuollut poikien äiti ja Unton vaimo. Herkistävää on, kun Unto pariin otteeseen puhuttelee vaimoaan, ja siinä minä umpiromantikko vasta itkisinkin ellen samaan aikaan keskittyisi omaan kohtaukseeni, kun Jussi ja Aino puhuttelevat tuonilmaisiin siirtynyttä naista:

 

- Terve äiti. Miulla ois tämmönen ilmotusasia. Tämä tässä on Aino. Myö ollaan nyt kihloissa Tätä ei muut vielä tiijä, siulle aattelin kertoo.

 

- Mulla on kyl talon ainoan naisen miettimist. Sä oisis Anita saanu olla tukemas...

 

Ja kehunpa vielä kerran pikkuveli Jaakon. Suomessa on hirveä määrä hiljaisia aikamiespoikia, jotka ovat älykkäitä ja syrjään vetäytyviä, joita muut eivät ehkä osaa riittävästi arvostaa tai ainakaan arvostustaan ilmaista, ja jotka tekevät sieltä syrjästä teräviä havaintoja. Avioliittosimulaatorissa on hienoa, kuinka Jaakko ja Aino löytävät toisistaan ymmärtäjän. Tosielämässä monet aikamiespojat eivät pääse sieltä peräkammarista koskaan ulos, monet onneksi lopulta riuhtaisevat itsensä avarampiin ympyröihin.

 

Itseäni herkistyttää vaihe, missä Jaakko saa tarpeekseen ja haistattaa pitkät sille ummehtunelle ilmapiirille, joka talossa vallitsee. Ja onhan se komeaa, kuinka Mirkku ja Masa, tarinan koominen pariskunta, alkaa rohkaista Jaakkoa. 

 

Niin että jos ette ole vielä nähneet esitystä niin suosittelen tulemaan. Jäljellä on enää huomisen sunnuntain sekä ensi viikon kolme esitystä. Plus kaksi irrallista yönäytöstä elokuussa.

 

Haikeus alkaa hiipiä: tämä autuus loppuu kohta. Nuo tämän kirjoituksen kursivoidut lauseet ovat joko suoria tai mukailtuja Avioliittosimulaattorin repliikkejä, ja sekin on ollut tämän kesän ilmiö: niitä on tullut ujutettua omaan arkiseen elämään, missä ne sopivat yllättävän moneen yhteyteen. Itse olen huiomannut käyttäväni aika usein varsinkin kahta lainausta.

 

Anna olla. Miekiin annan.

 

Mää tierän mist mää puhun.

 

Ja vielä kolmaskin, nyt kun viikko sitten minua vanhalla sukutilallaan kestinnyt vanha ystävä on vuorostaan minun vieraanani Joensuussa: On sul tääl hulppeat läänit assuu ja ol.

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 27: Huonoja vi...
Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 25: Hassuuksia...
 

Bloggarit

Taivastelua
97 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
99 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä