Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterin noviisin kehitys, osa 11: Hyvää tekevä tauko

Muu porukka näkyy harjoittelevan tulevana sunnuntaina ensimmäisen näytöksen loppupään niitä kohtauksia, joissa Tiina ja Tuomo eivät ole mukana. Me palaamme riviin taas maanantaina, jolloin harjoitustaukoa on ehtinyt kertyä tasan viikko. Hyvää tämä tauko tekee: on aikaa sulatella vapusta lähtien kertynyttä oppia.

 

Viikko-Pohjois-Karjalassa oli tänään toimittaja Riitta Mikkosen tekemä juttu, jossa ohjaaja Kaitsu näkyy muistuttavan, että ajatus voittaa aina tekstin. Repliikki löytää sielun ja teksti alkaa elää, kun ajatus on mukana. Tuota on ollut aikaa haudutella tämän tauon aikana. Ensimmäinen kuukausi meni omien repliikkien oppimiseen ja sen hahmottamiseen, missä vaiheessa se repliikki oikein pitää sanoa. Nyt edessä olevien viimeisten viikkojen aikana on alettava elää tätä tarinaa, jättää Aimo Roukalahden Kivekkäiden talon parkkipaikalle ja muuttua kolmetuntisten harjoitusten ajaksi Tuomoksi.

 

Tähän saakka olen harjoituksissa seurannut plarista, miten kohtaus etenee ja yrittänyt muistaa repliikkini ulkoa, kun oma vuoro on tullut. Olen myös ottanut vastaan Kaitsun ohjeita, ja koska Tuomolla on samat kohtaukset Tiinan kanssa, olen ehtinyt jonkin verran suhahdella Johannan kanssa, mitä me oikein teemme ja missä vaiheessa menemme näyttämölle. Sen seuraamiseen ei keskittymiskykyni vielä ole riittänyt, mitä Aino, Jussi, Unto, Erkki, Mirja, Martti, Jaakko ja haitaristi/Rami tekevät sinä aikana, kun me odotamme omaa vuoroamme. Olen siis sulkeutunut omaan umpiooni ja antanut varsinaisen tarinan elää jossain omassa todellisuudessaan.

 

Maanantaina kun alkaa loppurutistus, pitää uskaltaa heittää paperinivaska kokonaan syrjään ja luottaa siihen Kaitsun sanomaan, että ajatus voittaa tekstin. En minä omassakaan elämässäni mieti repliikkejäni etukäteen ja kyttää, milloin oikein pääsen ne lausum... no okei, Karjalan Heilin kahvipöydän puheliaiden naisten joukossa joudun joskus - aika usein oikeastaan, itse asiassa lähes aina - kyttäämään omaa tilaani ja iskemään repliikkini väkisin johonkin väliin, mutta pääsääntöisesti elän tilanteen mukaan ja töräytän asioita joskus turhankin spontaanisti. Viimeksi kuluneiden neljän viikon aikana Kaitsu on antanut varsin hyvät eväät ymmärtää, millainen tyyppi tämä Tuomo oikein on. Tiedän Tuomon taustan ja hänen suhteensa Ainoon ja toiveensa, ja tiedän millaiseen tilanteeseen Tuomo milloinkin on joutunut. Tuomona minun pitää seurata tilanteita ympärilläni ja reagoida sen mukaan. Sieltä ne repliikit napsahtavat juuri oikeina juuri oikeaan paikkaan kuten Aimonkin elämässä. Kai.

 

On aika sen kummemmin juonipaljastuksia tekemättä kertoa, millainen tarina Avioliittosimulaattori oikein on. Jaakkoa esittänä Harri Hiltunen sanoi varsin hyvin jossakin lehdessä, taisi olla Kotiseutu-uutiset, että kun hän näki tekstin, hän mietti, että eihän tuosta mitään huumoria saa irti, mutta sieltä se huumori vain on noussut esiin kun on alettu tekemään. Aika hyvin sanottu. Jo Veera Niemisen romaania on näköjään netin kirjallisuuskeskusteluissa kehuttu siitä, kuinka aito ja koskettava on tarina, joka juoniselostuksen perusteella kuulostaa chick litiltä. Kyse on oikeasti koskettavista teemoista, jotka tatusti saavat tulevana kesänä liikutuksen kyyneleet virtaamaan katsomossa. Itse ainakin jos katsomon puolella istuisin, itkisin joillekin Ainon ja Jussin yhteisille kohtauksille tai kohtauksille, joissa Unto kohdistaa sanansa 40 vuota sitten kuolleelle vaimolleen tai Jussi yhtä kauan sitten tuonilmaisiin siirtyneelle äidilleen.

 

Harjoituksissa olen alkanut nähdä tämän neljän kaksikon ja kahden individualistin tarinana.

 

Pääparina ovat Aino (Marja-Leena Haavistola) ja Jussi (Asko Karhunen), joiden suuri tarina tämä on. Toki heidänkin keskinäisiin kohtauksiinsa on saatu huumoria, mutta ei se mitään puskahuumoria ole. Ennen kaikkea pääpari tuo yleisön eteen uskottavan, koskettavan ja välillä riipaisevankin rakkaustarinan, jossa rajusti leimahtanut salamarakkaus, hiljalleen lujeneva kiintymys ja ulkopuolelta tulevat paineet heittävät tunnelmasta toiseen. Sekä Marja-Leena että Asko ovat kokeneita esiintyjiä ja saavat Ainon ja Jussin elämään. Varatkaa nenäliinoja riittävästi katsomoon.

 

Seuraavaksi esittelen kaksi kaksikkoa, jotka todennäköisesti naurattavat eniten yleisöä.

 

Unto, Jussin ja Jaakon isä (Seppo Tolvanen) ja Erkki, Unton veli (Pentti Lihavainen) ovat menneesen aikaan pysähtyneitä jurottajia, jotka tarinan edetessä oppivat tykkäämään Ainosta, Perniöstä tulleesta outoa kieltä puhuvasta rauhan rikkojasta. Lopussa myös Untoon ja Erkkin tulee koskettavia piirteitä. Seppo ja Pentti ovat taitavia näyttelijöitä, jotka hallitsevat erilaiset tunnetilat. Varatkaa lisää nenäliinoja katsomoon.

 

Mirja (Minna Fali) ja Martti (Martti Karvinen), Ainon vanhemmat. Aloittavat perniöläisten kuokkavieraien invaasion liperiläistilalle. Vetävät hulvattomat roolit pariskuntana, jolle riita on esileikkiä ja joka - kyllä, varatkaa nenäliinoja - pitää loppupuolella Jaakolle kauniin kannustavan puheen.

 

Tiina (Johanna Mäkinen) ja Tuomo (minä), perniöläisiä hekin. Tiina on Ainon paras kaveri ja Tuomo jätetty eksä, mutta mitkä ovat heidän välinsä? Osittain se jää meidän keskenämmekin ratkaistavaksi. Kaikki muut näyttelijät, nuo konkarit, kun ovat tuoneet itsenäisesti sävyjä omiin hahmoihinsa, ovat noviisit olleet täysin Kaitsun ohjeiden varassa. On meillä yksi kokonainen kohtaus, jossa ei ole muita, semmoinen pieni pyörähdys, jossa ajetaan autolla ja ollaan eksyksissä. Viime maanantain harjoituksissa Kaitsu antoikin tehtäväksi miettiä, miten se autoiluikohtaus oikein menee, koska siinä on mahdollista tuoda esille jotain Tiinan ja Tuomon väleistä. Pitää aloittaa tuon pohtiminen viikonlopun jälkeen, kunhan Johanna on juhlinut Tampereella oman tyttärensä kaksoistutkinnon ja minä palannut Espoosta kummityttöni lakkiaisista.

 

Sitten ne kaksi individualistia. Arto Tarkkonen tunnetaan taitavana harmonikkataiteilijana, jolla on komea lauluääni. Molempia taitoja tarvitaan runsaasti tässä esityksessä. Artolla riittää taitoa ja lavakarismaa, jota hyödynnetään myös monitoimimies Ramin roolissa. Harjoituksissa Arto on osoittautunut niin sanotuksi pukukoppipelaajaksi, jonka tilannetaju tuottaa herkullista huumoria tekijäjoukon sisälle.

 

Pukukoppipelaaja on myös Harri Hiltunen eli Jussin pikkuveli Jaakko. Harria voisi sanoa porukan pelleksi, ellei se toisi aivan väärää mielikuvaa. Ei Harri mikään äänekkäästi hölöttävä vitsinvääntäjä ole vaan vivahteikas tilannehuumorin hallitsija, jota ilman harjoituksissa olisi tylsempää. Sitä paitsi näyttelijänä tuo viime kesän Unto Mononen on loistava ja Jaakon hahmo on oma suosikkini koko tarinassa. Varatkaa mukaan toinenkin paketti nenäliinoja.

 

Ensi-iltaan on tänään aikaa 24 yötä ja ensimmäiseen yleisön edessä vedettävään suoritukseen 18 yötä.

Kesäteatterin noviisiin kehitys, osa 12: Jess!
Lykkyä lykkäämiseen
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
81 artikkelia
Aimo Salonen
96 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä